En päässyt superkuuta kuvaamaan, mutta tuskin se kovin kauas oli yhden päivän aikana karannut. Tämä on day after supermoon. Pääsi vähän aikaisemmin sisälle kun nosti dronen 95 metriin.
Se on todettava, että Air2s:llä pitää astua jokunen kymmenen tuhatta askelta lähemmäksi jos haluaa kuukuvan. Maisemaa tuppaa tulemaan mukaan 22 millin laajiksella.
Kuva on Salosta. Vasemmalla Tupurin masto, siitä oikealla Korvenmäen jätteenkäsittelylaitos ja äärimmäisenä oikealla on kuu. Kuvaa Näytöltä tiiratessa, yllätyin, etten löytänyt tuolta horisontinleveydeltä kuin kaksi mastoa. Sellaisia hain, joissa oli valot päällä.
Alkoi taas aika kun somea ja mitä lie sähköistä mediaa aletaan tulittaa revontulilla. Annanpa minäkin osani. Ovathan ne näkynä kieltämättä kiehtovia.
Kuva on otettu vessareissulla, pesemättömien, 70 vuotta vanhojen lasien läpi, Google Pixel 7a puhelimella, käsivaralta, yökuvausmoodissa. Taivaalla erottui heikosti jotain hehkua.
Jälkimmäinen kuva on se, mistä tuo ensimmäinen kuva on tehty. Lightroomin AI kohinanpoisto ei tue tätä tiedostomuotoa, niin sitä en päässyt kokeilemaan. Olen nähnyt hienoja aitoja, värikkäitä revontulia, mutta silti suhtaudun pienellä varauksella joihinkin ellen kaikkiin revontulikuviin periaatteella en usko ennen kuin itse näen.
Aivan ensimmäiseksi sanoisin, että en mennyt kärkkymään perseidejä. Sillä kokemuksella, joka minulla on niin se homma on suoraan perseidistä. Media hehkuttaa joka vuosi, 60 tähdenlentoa tunnissa, ikinä et näe näin paljon, seuraavaan kerran vasta kun tulee geminit vai mikä olikaan, eikä silloin ollenkaan näin paljon. Ikinä en ole nähnyt 60 tähdenlentoa tunnissa. Nyt näin vahingossa yhden.
Asiaan. Tällainen tuli. Night sight -moodi, neljä minuuttia taisi valotella. DNG Lightroomiin ja neljä tuntia vääntöä – no ei sentään. Ajoin Lightroomin uuden kohinanpoiston ja sen jälkeen vääntelin muita vipuja.
Ei tästä nyt ihan kauhea tullut. Otava erottuu, jopa se kaksoistähti tuolta hännästä. Linnunratakin tuli kivasti kuvaan – vitsi, vitsi.
Aion vielä mennä toistekin. Sitä ennen uusin vanhan halvan Jobyn telineen, joka on myös perseidistä. Puhelimet ovat nykyisin aika isoja, kun niihin laittaa vielä liukkaan suojakuoren lihottamaan ja asettaa puhelimen kiinni telineeseen epätasapainoisesti virta- ja volume-nappien ohjaamana. Ei tarvita kummoista hipaisua pimeässä kun luuri on heinikossa. Jossain kuvissa huomasin, että jotkut tähdet olivat venyneet. Olikohan puhelin värähtänyt niitä valotettaessa. Muutenkin kun tuo yökuvaus – yllätys, yllätys – tehdään pimeässä, olisi kiva, että kalusto olisi niin sanotusti kirjaimellisesti näpeissä.
Alkuperäinen DNG on tässä
Menin päivää aikaisemmin pelipaikalle, koska kuitenkin olisi ollut pilvistä jos olisin odottanut vielä päivän. Tähtitieteen mittakaavassa ei olla niin turhan tarkkoja. Onhan se nyt aika lähellä jos on 600 miljoonan kilometrin päässä. Miljoona tai miljardi – sama se.
Muuten oli mukava tallustella puolikuun loisteessa, lähes tuulettomassa ja lämpökin plussan puolella. Jään päällä ei ollut juurikaan lunta eikä vettä senkään vertaa. Pitävä ja kevyt keli.
Oli tullut lunta. Vanha kansa kertoo, että kun on vähänkin lunta, niin on heti valoisampaa. Odottelin siis pimeän tuloa ja lähdin metsään testaamaan. Kyllä, valoa riitti. Kyllä kansa tiesi.
Tein päätelmän, että keltaiset ovat kasvihuoneita ja valkoiset taajamia. Kyllä nuo voisi mennä revontulista, ellei mistään mitään tietäis.
Kun ei ne lattialaudat tulleet vielä tänäänkään, niin mennään sitten ulos. Pari astetta pakkasta, mutta ikävä tuuli. Kuu on noin puolessa ja taas kerran ihmetytti, että kuinka paljon siitä riittää valoa.
Teijon Sahajärven seudulta on vaikea löytää sellaista suuntaa, että saisi puhtaan taivaan. Läheiset kasvihuoneet tuottaa ihan järjettömän määrän valoa taivaalle. Toisessa suunnassa taas jossain vaiheessa alkaa loistaa laskettelukeskuksen valot. Oranssi taivaanranta on ruma, mutta tuollaiset yksittäiset valaistut yöpilvet ovat melko koristeellisia. Muissa kuvissa tuo kirkkain piste on Mars.
—
—
Kuutamo metsässä on yksi turhauttavimmista kuvausajankohdista. Liian pimeää yhteen ja liian valoisaa toiseen. Jään odottamaan lumipeitettä kuutamolla, jolloin varjoja on enemmän kuin mustassa maassa ja uutta kuuta ilman lunta, jolloin taivas on musta ja tähdet erottuvat paremmin. Sitten on näiden kuvien säätäminen. Ihan hukkaan heitettyä aikaa, koska kenelläkään ei kuitenkaan ole samoja kalibrointeja kuin minun näytössäni. Kännyköistä nyt puhumattakaan.
—
—
Melkein ikinä ollut nähnyt linnunrataa, saati yrittänyt siitä kuvaa ottaa. Aikaisemmin syksyllä olin käynyt katselemassa erästä peltoa, että tässä voisi olla hyvä tähtiä katsella. Valoisaan aikaan maisema näyttikin hyvältä. Pimeässä taas, yksittäisiä valopisteitä löytyi ja Perniössä oli päällä retuliinit katuvalot. Löysin kuitenkin linnunradan ja sain sitä kuvaankin. Myöhemmin jopa joutsenen tähtikuvion uskoin kuvasta tunnistaneeni. Välillä linnunrata tuntuu erotttuvan oikein selvästi ja välillä arvaillen. Kuvissakin sen näkyminen tuntuu vaihtelevan. Tähtiä katsellessa aika, paikka ja etäisyydet saavat uudet mittasuhteet.
Ellet löydä linnunrataa, niin #bongaaedesotava
—
Oikeasti mikää sininen hetki ollut – vaan musta. Aurinko oli jo mennyt muille maille. Yllätyin taas kuinka paljon kenno löytääkään valoa kun antaa vaan olla aukkojen auki. Jotain mystistä siinä on. Mustien kuvien näyttäminen netissä vaan on aika turhaa. Niissä eri näyttöjen kalibrointierot näkyvät. Saati sitten kännykän näytöllä. Näytti jo WordPress’kin tekevän oman säätönsä.