Posts Tagged: stockholm
Tukku Tukholmaa
Ruotsin matkailuni on viime aikoina vähentynyt, mutta kyllä vielä tulee ainakin kerran vuodessa käytyä. Fotografiskassa ja muutama tunti kaupungilla hortoilua.
Etukäteen tutustuttuna odotukseni olivat, että nyt on näyttely, jonka vuoksi kamerat on joskus keksitty. Näin sitten olikin. James Nachtwey on ollut kaikkialla, missä tapahtuu. On sotaa, riistoa, nälänhätää, luonnonmullistuksia, terroristi-iskuja, huumeita, sairautta – mitä vaan keksit. Kuvia on kymmeniltä vuosilta. Eikä siinä kaikki, lisää tulee. Aina vaan uudelleen ja uudelleen. Eikö olekin kummallista? Kukaan ei tässä näyttelyssä hymyillyt.
Nachtwey vei alakerran. Yläkerran salin jakoivat Vincent Peters ja Scarlett Hoof Graafland. Peters kuvaa muotokuvia, julkisuuden henkilöistä, taitavasti, erittäin taitavasti, ihan huippu. Kuitenkin, Nachtweyn näyttelyn jälkeen nämä kuvat tuntuivat turhilta, pinnallisilta. Edes Donald Sutherland ei sytyttänyt, muita en tainnut tunteakaan.
Graaflandin kuvat ovat taidokkaasti lavastettuja, maalauksenomaisia, värikkäitä, valoisia, ympäri maailmaa. Ihan hauskoja, kevyesti heitettynä.
Täytyykö sitä silti ympäri maailman matkustaa jonkun valokuvan takia, voisi kysyä Mandy Barker, joka ystävineen kerää meristä sinne kuulumattomia muovisia artefakteja, kuten jalkapalloja, hammasharjoja, kumiankkoja ynnä muuta sellaista. Sano vain joku muovinen tavara, niin voin sanoa, että jossain meressä sellainenkin löytyy. Jos Scarlett sai mielialan jo kohoamaan, niin Mandy sai sen taas normaaliksi. Vaikka merestä kerättäisiin kuinka monta tuhatta jalkapalloa, niin aina niitä löytyy lisää. Eikö olekin kummallista?
Olipa hyvä reissu. Näin hauskaa oli viimeksi juurihoidossa kun se puudutus ei ollutkaan mennyt tarpeeksi syvälle. Loppuun kuvallinen osuuteni.
Fotografiska kesä2018
Niin kiva kuin olisikin käydä Vickania ja Maddeliinia moikkaamassa, niin eihän Tukholmaan mennä siniverisiä toljottamaan vaan värillisiä ja mustavalkoisia. Tähän tarjoaa oivan mahdollisuuden Fotografiska, missä oli ainakin kuusi näyttelyä. Pari sanaa tarjonnasta. Ennen sitä kuitenkin mainos, jota ei ole maksettu, että kannattaa käydä itsekin. Pääsylippu on vain 190 kruunua + matkat, ruoat ja tuliaiset.
Päänäyttelynä tai ainakin ensimmäisenä tuli vastaan ja paljon seinätilaa sai Cathleen Naundorf: Secret Times. Muotikuvaa, isossa koossa. Muodista mitään ymmärrä enkä varmaan kuvistakaan. Käsiteltyjä, tehtyjä kuvia, mutta mitä sitten – olivat nämä silti upeita. Oli taustana sitten kangas tai miljöö tai oli rekvisiittaa paljon tai vähän, aina malli nousi ensimmäisenä esille. En repronnut kuvia, koska niitä on livenä nähtävänä paikan päällä ja tietenkin netis. Hae vaikka hakusanalla “Secret times (Grand palais I)”, se oli upea.
Seuraavassa salissa oli luontokuvia. Näyttelyn takana on SeaLegacy, jonka perustivat Paul Nicklen ja Cristina Mittermeier. Voittoa tuottamaton kanadalainen yhdistys, jonka missiona on pelastaa maailma tai edes meret. Seisovaa ja liikkuvaa kuvaa on tarjolla. Eikä kuvissa mitään vikaa ollut, upeita nämäkin. Hienoa vedenalaiskuvausta. Lapsetkin tykkäävät. Mielenkiintoista, miten sulavasti sitä liikkuu näyttelyjen välillä. Kertakäyttöisestä muodista elämän kokoiseen agendaan.
Jos olivat edelliset luontokuvat autenttisia – ehkä vähän lavastettuja, niin seuraavat olivat ihan kukkua. Ei se mitään, taiteilijalla on vapautensa. Esillä on Simen Johan: Until the Kingdom Comes. Näissä on jotain tuttua, mutta myös jotain täysin asiaan kuulumatonta. Otetaan eläin ja laitetaan se uuteen ympäristöön (joka sekin on koostettu eri kuvista). Osa kuvista menee katsojille varmasti täydestä. Esimerkiksi hirvet, joiden ympärillä lentelee kymmenittäin pieniä papukaijoja. Hienoja olivat nämäkin. Mielenkiintoista, miten sulavasti sitä liikkuu näyttelyjen välillä. Aidosta luonnosta lavastettuun – ehkä tulevaan luontoon.
Vielä yksi. Linda ja Mary McCartneyn Mother Daughter. Tässä näyttelyssä joku tökki. Otetaan Lindan kuvia ja laitetaan rinnalle vähän samanlaisia uudempia Maryn kuvia. Lindan kuvia olen nähnyt aikaisemminkin. Pitää muistaa, että Linda oli tunnustettu valokuvaaja jo ennen kuin hän meni naimisiin Lennon-McCartneyn kanssa. Oli sellainen olo, että katseli McCartneyn perheen kotialbumia. Rumasti sanottu, tiedän. Näyttelyssä hyvää oli musiikki sekä Lindan lausahdus, että jätetään se kalustosähläys vähemmälle niin saa parempi kuvia.
—
—
—
Tuhannen tukholmaista
Ni ei sentään tuhannes kerta eikä ihan tuhatta kuvaa. Tulimmaista oli, hikinen aamu-, keski- ja iltapäivä.
Ennen kaupungille viilettämistä olisi voinut käydä viilyntämässä Fotografiskan vieressä, mutta jätimme sen väliin. Lokit vilvoittelivat tuulessa koska niille olisi tullut hiki käsien heiluttelusta. Projekt Slusssen etenee en tiedä onko aikataulussa vai ei. Pitkään noita purkuja on jo tehty. Nuo kerrostumat ovat edelleen mielenkiintoisia.Slussenin suoja-aitoihin oli kiinnitetty tosi hyvälaatuisia tosi laajakuvaisia teräpiirtoikkunoita. Realitydokumenttia 24h plusmiinus aikaero. Vanhakaupunki on ihan helvetillinen turistirysä. Se kannattaa kiertää ja mennä jotain muuta kautta kuninkaanlinnalle. Sen kauemmaksi ei tällä risteilyllä koskaan ehdi. Vaikka siellä kulkee ihmisiä massor av, niin silti ihmislaumanauha katkesi hetkeksi ja sain pihan hedelmät taltioitua. Liikkeessä myytiin ilmeisesti käytettyjä appelsiineja vaikkapa marmelaadin valmistukseen. Kuninkaanlinna pihalla tämä yksi heppakuningas oli karsinoitu. Haluaisin todella nähdä kun kuuluu käsky “hoppa nu heppa” ja kuningas liitelee piikkiesteen yli kohti vihreämpää lehtoa eli Gröna Lundiin. Miksi ruotsalaisella vartiosotilaalla on laastari leuassa? Se on pilkkinyt vartiossa.
Kaikkein erikoisin elämys oli – vaimo tämän ensin bongasi – katutaitelija näkymätön nainen tai saattoi olla mieskin, mistä sitä tietää kun ei näe. Todella aidon näköinen. Huh-huh, taitaa jo olla aika vetäytyä varjoon nauttimaan Fotografiskan kanelipullasta.
Lisää tulee kunhan saan pensasaidan leikattua.
—
—
—
—
—
—
—
—
Slussen
Tiedän, että Slussenilla on menossa joku iso projekti. Olen törmännyt siihen tietenkin kävellen, matkalla GAmla Staniin ja joissain satunnaisissa kirjoituksissa ja maininnoissa. En ole perehtynyt tarkemmin, tietoisesti. Haluan, että yllätyn. Mielenkiintoisia kerroksia, mikä tuo sininen seinänpätkä on ja minne tuo turkoosi tunneli on johtanut. Odotan kärsivällisesti, millainen lopputulos tulee joskus olemaan.
–
–
–
–
–
–
–
Visiteeraus Tukholmassa
Pääkohteena ei ollut häshtäkki-kuvat
vaan Fotografiska. Yläkerrassa, jonne ensin mennään oli Irving Penn, Resonance – Photographs from The Pinault Collection. Tämä ei siis ollut retrospektiivi vaan kuvia eri aihealuilta. Niinkuin esimerkiksi muotokuvia, asetelmia, hänen etno-juttuja, nude-kuvia ja sekalaisia hittejä. Potrettikuvaajat saavat tästä näyttelystä hyvät kiksit. Ikonisia kuvia ovat ainakin Picasson ja Truman Capoten kuvat ja Corner Portrait sarja. Viimeksi mainittuja oli keväällä esillä myös Elton Johnin kokoelmista. En tiedä onko nykyisin ketään vastaavaa kuvaajaa, joka tuntee kaikki julkut ja saa ottaa heistä vielä ihan oikeita muotokuvia. Olihan yläkerrassa myös palkittu Akseli Valmunen. Kuvina tukevat hyvin sitä aihetta mihin ne liittyvät. Minusta sarjana hyvää dokumenttia.
–
–
Alakerrassa oli Horse Show eli Like a Horse, kuvia hevosista ja videoita myös. Tämä oli mielenkiintoinen näyttely. Vaikka hevonen olikin pääosassa, niin monessa kuvassa katsoin ympäristöä, kulttuuria ja aikaa jossa hevonen oli enkä hevosta hevosena. Tekstit täydensivät hyvin hevosten roolia, asemaa ja tehtävää ihmisten joukossa. Hevosta kohdeltiin hyvin lukuun ottamatta yhtä kuvasarjaa. Amerikassa järjestettiin 50-luvulla näytöksiä, missä hevonen talutettiin ramppia ylös ja se sukelsi 20 metrin korkeudesta veteen ratsastaja selässään. En usko, että tuo on hevosen luontaista käytöstä, paitsi Pegasoksen. Kullatut hevosenkakkarat – sitä voisi sanoa kitsiksi.
–
–
Sitten baarikierros kaupungilla ja takaisin tullessa vielä kahville ja kanelipullalle. Lähes aina käy niin, että ennen kuin saan pullasta kuvan, joku on jo käynyt haukkaamassa siitä. Päivä päättyi laivan kannelle, auringonlasku oli tällä kertaa peruutettu.
–
—
Tukholman tuliaisia jatko-osa
Vaikka mikään ei huvittanutkaan, niin lähdin kuitenkin kaupungille etsimään valon ja varjon leikkiä. Yleensä pieni kiertely veden äärellä ja kaupunkilintujen tarkkailu saa mielen tasaantumaan. Hienostihan se meni, luulin oikaisevani ja jäinkin sotajoukon ja turistijoukon väliin mottiin eli jumiin. Tuli seurattua vahdinvaihto pitkän kaavan kautta.
Paluumatkalla poikkesin vielä Fotografiskan kahvilaan klassikkoannokselle eli kahvi ja kanelipulla. Pulla suussa ihastelin Gröna Lundiin avautuvaa maisemaa. Myönnän, että tunsin pientä vahingoniloa tuosta ikkunassa olevasta linnunpökäleestä. Ei ole Ruotsikaan täydellinen.
Tukholman tuliaisia
Risteilin lyhytloman merkeissä Tukholmaan katsomaan Fotografiskan tarjontaa. Esillähän oli muun muassa Nick Brandtin uusimmat (Inherit the Dust) ja Suomen Aapo Huhta (Block).
Ensin mainitun töissä juoni on sellainen, että on viety luonnollisen kokoisia vedoksia niille paikoille, joissa eläimet ennen muinoin käyskentelivät. Kuvat ovat panoraamoja ja alunperin filmille kuvattu. Museossa pyörivältä Behind the Scenes videolta selviää tarkemmin. Ero aikaisempiin näyttelyihin on, että nyt eläimet tuodaan ihmisten keskelle kaupunkiin, louhoksiin ja kaatopaikoille. Kyllä, ihmisten keskelle kaatopaikoille. Brandt ottaa näillä kuvilla vahvasti kantaa myös Afrikan ihmisten elämään ja sen laatuun. Aikaisemmat näyttelyt ovat ylväiden eläinten, kauniita ja upeita muotokuvia, joiden kautta on välitetty luonnonsuojelun ja elinympäristöjen säilyttämisen sanomaa. Otetaan ihmiset mukaan jos sanoma välittyisi paremmin. Tämä oli eri tavalla koskettava näyttely, kauneus puuttui.
Aapo Huhtaa varmasti kosketti kovasti Young Nordic Photographer of the Year valinta, jonka yhtenä palkintona oli näyttely Fotografiskaan. Hienosti tallennettu New Yorkin hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Yritin etsiä, josko varjoista löytyisi lisää henkilöitä. Huhdan näyttelyn kuvat on kuvattu New Yorkissa, kortteleissa missä valta asuu ja raha liikkuu. Tätä kautta näillä kuvilla on yhteys Brandtin kuvien Afrikkaan.
Tällaisten näyttelyiden jälkeen ei huvita oikein mikään. Se näissä on huonoa.
Tukholmassa elokuussa
Viimeisiä viedään näistä lomista. Käytetään se aika Tukholmassa. Fotografiskassa kolme näyttelyä. Brandtin näyttely oli hienoinen pettymys. Trilogian päätösosassa on sen verran materiaalia, että siitä olisi voinut tehdä omankin näyttelyn eikä ottaa mukaan kahden aikaisemman kokonaisuuden kuvia. Sanoo hän, joka on nähnyt kaksi aikaisempaa osaa aika monta kertaa. Mielestäni Brandtin kauneimpia kuvia on tuo Cheetah and Cubs Lying on Rock. Yläkerran toinen näyttely esitteli ruotsalaisen taiteilijan Anders Zorn’in valokuvaajana. Matkakuvia ja potretteja, joita käytettiin myös apuna maalausten ja etsausten teossa. Teksteistä ja kuvista ilmeni, että Zorn oli maailmankansalainen ja kosmopoliitti, kotona kaikkialla maailmassa. Näyttelyssä oli myös etsauksia ja niihin inspiraationa olleet valokuvat. Takaisin Suomeen tullessa menin Ateneumin (viimeinen kuva) kautta ja sielläpä olikin esillä yksi Zornin työ. Tällaiset kohtaamiset ovat maailman museoiden käymisen leipä ja makkara vai suolako se oli. Alakerran näyttelynä oli Inez & Vinoodh taitelijaparin Pretty Much Everything 2015. Oli kaikenlaista juu. Muotikuvaa, potrettia, videota. En ole varsinaisesti mykistynyt, en vaan osaa sanoa mitään. Olisi vain niin väärin kuitata kuvat sanomalla niitä hienoiksi tai kivoiksi kun voi vain arvailla millainen lahjakkuus ja mielikuvitus on niiden takana. Pitäisi nähdä uudelleen.
Edit 31.8.2015. Lievennän mielipidettäni. Sain tänään postista Across the Ravaged Land kirjan.
Kaupungilta ei jäänyt muuta kuin tuo kirsikkapuurivi Jussi Björling Alle’lta. Huhtikuussa puut olivat kauniisti kukassa. Nyt saatiin mielenkiintoiset varjot. Siinä kun jaksaisi päivän olla passissa.
