Nuutajärven lasikylä, siis. Vakiokohteita, jossain kohtaa kesää uskollisesti poiketaan. Aina ollut lasidiggari. Osaksi kotoa perittyä ja osin muuten vaan kiinnostunut. Lasissa kiinnostaa väri, valo, muoto, tekniikka, varjot ja se salaisuus, mikä niiden sisällä on. Niin erilaisia ovat Johannes Rantasalon hahmot ja Anna-Kaisa Kukkonen-Madin Hako. Jälkimmäisessä on sitä salaisuutta, erilaisia tekniikoita, heijastuksia, valoa ja väriä. Tuota voisi kiertää kauankin, enkä silti ymmärtäisi. Tuota putkea kun katsoo päistä se on ihan musta, ei mitään valoa, sivusta katsoen se on erilainen.
Mielenkiintoinen lasityö oli myös tuo kasvot ikkunassa, tekijää jäi tuntemattomaksi. Koska nyt mentiin jo kuvataiteen puolelle, niin mainitsenpa myös nimen Jenni Kalsola. Maalauksia, joista ensin hymähdin, että onpa omaperäistä, maalata tauluja räsymatoista. Ottipa askeleen pari taaksepäin, niin siinäpä hahmottuikin maisema. Nämä olivat kyllä hienoja.
Toivotan Nuutajärven lasikylälle ja suomalaiselle lasitaiteelle hyvää jatkoa.
Niinkuin Iittalassa niin täälläkin tulee ainakin kerran vuodessa käytyä. Ainakin kesänäyttelyä katsomassa. Nyt ei valitettavasti tullut samanlaista vautsi-wau elämystä kuin monena aikaisempana kertana. Elämys tai oivallus kiteytyköön tähän työhön: Heikki Viinikainen, Perintö. Enpäs kerrokaan mitä työn selostuksessa lukee, mutta sanotaan, että työssä on kaikki – mennyt ja tuleva. Pysyköön ja jatkukoon näiden henkilöiden työ niin taiteessa kuin käyttötavaroissa.
–
Nuutajärvi on myös paikka, jossa tulee käytyä joka kesä – viime kesä jäi kyllä väliin – kesänäyttelyssä. Tämän kesän teema oli Sydämen puolella – Korut ja kunniamerkit. Näissä näyttelyissä tulee useimmiten ihmeteltyä ja ihasteltua lasin monipuolisuutta, miten sillä on enemmän ulottuvuuksia kuin maalauksella tai veistoksella. Sen heijastukset, läpinäkyvyys, väri, varjot, varjon värit, elävyys. Monessa työssä oli hienosti yhdistetty lasia muihin materiaaleihin.
Alla olevissa kuvissa Markku Salo – Kunniallinen merkitys 2017, Johannes Rantasalo – A-luokan DADA-mitali yhdellä banaanilla 2017 ja Ritva-Liisa Pohjalainen – Kaikki kaikessa. Rantasalon työ on huikea. Tässä yhteydessä ja tässä ajassa mitalille voisi olla useitakin saajaehdokkaita. Hei, oliko tämä kantaa ottava teos? Pohjalaisen työssä on hieno tekniikka ja siinä tulee esiin juuri äsken mainitsemani ulottuvuudet.
Ehdottomasti kannattaa poiketa ja tehdä vaikka tikusta asiaa.
—
—
—
—-
Jokakesäkohde. Kesänäyttely Hulluus ja hurmio. Söpöin oli Lea Swantz “Tikat” ja mielenkiintoisin Johannes Rantasalon tekemä jyvillä ja pähkinöillä täytetty pää. Tämän haluaisin pihalle oravien ihmeteltäväksi.
I visit on every summer. Summer exhibition Hulluus ja hurmio. Cutest was woodpeckers By Lea Swantz and most interesting was Head By Johannes Rantasalo. Head filled with nuts and grain. I want this on my yard for squirrels.
Myymälärakennus katsottuna läpi Heikki Viinikainen Infinity.
World through Heikki Viinikainen Infinity.