Posts Tagged: näyttelyt
Daido Moriyama
Itsellä oli hoitovapaa ja avustajalla saldovapaa, niin kiirehdimme Helsinkiin Daido Moriyaman retrospektiiviin. Jäi hieman ristiriitainen olo. Ymmärrän, että reprospetkiivi ei ole sama kuin best of the best. Joukkoon mahtuu “huonoja” kuvia ja taidepläjäyksiä ja kuvia ilman, että osaan yhdistää niitä mihinkään. Rosoisuus, ylivalottuneet kohdat, epäterävyys – ne eivät minua missään häirinneet. K1:n on yllättävän hyvä näyttelytila. Valokuvat eivät tarvitse viiden metrin huonekorkeutta ja väliseinäsermeillä saa helposti seinätilaa. Tässä(kin) näyttelyssä häiritsi se, että en tiennyt miten sitä pitäisi kiertää. Haluaisin katsoa kuvat aikajärjestyksessä, varsinkin näissä retrostektiiveissä. Paras osuus oli Record-lehden kuvat. Niistä olisi saanut oman näyttelyn.
Mielenkiintoista oli yhdellä reissulla käytetty puolikoon kinokamera. Yhdelle filmille saa 72 kuvaa ja kymmenelle 720. Oli hyödynnetty kuvapareina, eikä pelkästään filmin säästämisenä.
Toinen mielenkiintoinen asia on Japanin ja USA:n suhde sodan jälkeen. Tähän kannattaisi jokaisen käyttää aikaa ainakin yhden Wikipedia-artikkelin verran. Daido syntyi 1938, joten hän oli 7-vuotias kun sota päättyi ja 13-vuotias kun miehitys päättyi. Sodan ja miehityksen jälkeisessä ajassa on varmasti riittänyt kuvattavaa ja verrattavaa vanhaan kulttuuriin.
Museoon jätetyissä heippa-lapuissa ei näyttelystä mitään huonoa sanottu. Muutamassa oli maininta “inspiroiva”. Inspiroiduin siis ja kaivoin kännykän esiin ja suuntasimme kuvia näppäillen kotia kohti.
(Onkohan tuo ensimmäisen kuvan vihreä Fujin vihreä? Kim Simonssonin töissä on sammaleen vihreä ja junassa VR:n vihreä.)
Ars Nova Alvar Gullichsen
Mielenkiintoisia kolmiulotteisuuksia. Paljon muutakin, laajasti koko uralta. Miten pallo alkoi näyttää kuutiolta. Silmät ja mieli saivat tehdä tässä näyttelyssä töitä. (AG 2018 Golden Path)
Veturitalli Chen Jiagang
Kuukausien jälkeen pääsi taas katsomaan muiden kuvia. Kiinalaista valokuvaa ei Suomessa ilmeisesti aikaisemmin juurikaan ole ollut esillä. Kannattaa siis mennä ennakkoluulojen kanssa tutustumaan ja katsoa mitä tapahtuu.
Mielenkiintoisia tekniikan, sisällön ja sanoman tasolla. Ison koon filmille, vedokset valtavia, vaikuttava terävyysalue ja syvyysvaikutelma. Haluaisi porautua vielä syvemmälle kuvaan. En muista kokeneeni näin kolmiulotteista vaikutelmaa aikasemmin. Kuvat luokitellaan nykyvalokuvan genreen, mutta siitä ei kannata säikähtää – nämä ovat ihan ymmärrettävästi katseltavia. Aitoja maisema- ja miljöökuvia, jotka on lavastettu. Koristeltu naishenkilöillä ja työmiehillä. Sulavasti nuo ihmiset kuvaan sijoittuvat.
Kuvat ovat isoja – suorastaan valtaviakin joukossa. Veturitallin tila sopii näihin mainiosti. Vaikka ne ovat isoja, niin kannattaa ottaa ne lukulasitkin mukaan. Yksityiskohtien määrä on niin valtava.
Mukana on myös ympäristöteemaisia kuvia esim kaivoksista, metallitehtaista ja patotyömaista. Aiheet esitellään sellaisenaan, eivätkä Kiinan matkailumainoksina tai valtion saavutuksina. Kaikista kuvista en osaa hahmottaa mittakaavaa, miten pieneltä kaivinkone näyttääkään.
Mikäli ympäristökuvista jää paha mieli, niin viimeisen pilttuun Ihanat näkymät kuvien myötä se unohtuu. Hienosti sijoitettu.
Suositukseni on, että ehdottomasti kannatti käydä.
Kulttuurivuosi 2024
En ole kohta neljään kuukauteen käynyt yhdessäkään näyttelyssä. Lokakuusta asti vältellyt koronaa, influenssaa ja muita kiertolaisia, jotta operaatiot ja hoidot menisivät keskeytyksettä loppuun. Museokortti alkaa käytön puutteesta jo kellastua. Tällä näyttelyllä ajattelin aloittaa – ellen sitten sairastu flunssaan kun aloitan työt. Toivottavasti esillä on muutakin kuin lumista metsää.
Veturitalli Jarno Vesala
Tämä oli hieno. Hienosti yhdistetty valoja, rakennelmia, kuvaa, ääntä varjoja, pimeyttä, veistoksia, tasoja ja mielenkiintoisesti rakennettu erilaisia näkymiä.
Taidevaellus Helsinkiin
Koko kesä ollut aikaa ja vihdoin lähdettiin. Uutena kohteena Amos Hem, Yrjönkadulla. Taidemuseota on palautettu alkupäiseen asuunsa muutaman huoneen verran. Hienosti kunnostettu, jonkun verran tauluja, mutta ei varsinainen taidenäyttely tai galleriatila. Oikeasti kävin vakoilemassa ovatko Söderlångvikistä kadonneet ruukut siirretty tänne vai tilapäisesti kesänäyttelyn alta muualla jemmassa. Ei näkyny.
Toinen kohde oli Kansallismuseon outsider tai marginaalitaide -näyttely. Jonkun verran oli ennakkoluuloja, johtuen siitä, että en ymmärrä, miksi pitää tehdä noita luokitteluja. Ottaa vaan niin, että menee katsomaan kivoja kuvia ja unohtaa kategoriat. Onneksi olin väärässä. Nämä työt kertovat tarinaa aivan samalla tavalla kuin valokuvan tarkka maalaus 1600-luvulta hanhen nyppimisestä hollantilaisessa keittiössä. Kovia juttuja sarjassaan kumpikin, kumpaakaan väheksymättä. Hyvä mieli jäi.
Kolmas kohde oli Kiasman Ars Fennica. Koska olen osoittanut olevani nykytaidetta huonosti ymmärtävä henkilö, niin ei tästä sen enempää, paitsi Camille Normentille’n työ. Sitä ei tarvinnut katsoa, kunhan istui ja antoi vaikuttaa.
Hämeenlinna eloku2023
Ennen kaupunkiin sisälle menoa, pieni vilkaisu hieman ylempää. Aulangon näkötornista. Aika homma tuokin on ollut rakentaa. On varmasti ollut 1907 joku kivimiesten porukka, joka näitä on laittanut pystyyn. Ei ole tavallisen kirvesmiehen hommaa tuollainen. Onhan tuolta näkyvyyttä. Muraalitkin erottuivat.
Varsinainen kohde oli Hämeenlinnan taidemuseo ja tarkemmin Vexi Salmen muistonäyttely. Hieno otos Salmen kokoelmasta, hänen aikalaistaidetta pääasiassa. Henkilökohtaisesti en Vexi Salmea tuntenut, mutta sen verran haluan muistella, että vuonna 2017 ollut Salmen kokoelmista koottu Rappiotaidetta, on yksi vaikuttavimmista näyttelyistä joita olen nähnyt.
Takaisin kotiin
Taiteiden yön yli alkaa saapua päätökseen. Vielä yksi kohde. Valkeakoskella, entisen Sääksmäen kunnan alueella oleva Voipaalan taidekeskus. Sääksmäen kihlakunta on ulottunut joskus melkein Saloon asti jos Salo on ollut silloin edes olemassa, vaan oli vielä erottamaton osa Uskelaa.
Kuitenkin, jostain syystä tämä paikka on mennyt aivan ohi. Siinähän se on aivan Iittalan eli Kalvolan vieressä, samalla reissulla voisi poiketa täällä kun käy katsomassa laatutaidetta naivistinäyttelyssä.
Tällä kertaa oli kultaisia töitä Teija-Tuulia Ahola, Auringon hyvästijättö. Näissä on siis käytetty kultaa ja muita metalleja. Tulee mielenkiintoinen pinta ja kuva on eri näköinen, riippuen siitä, mistä valo tulee.
On nämä rankkoja kierroksia. Minneköhän seuraavaksi.
Pyörähdys Mäntässä
Ihmettelin tähän aluksi, että mitähän tuo mänttä tarkoittaa. Selvishän se kun googletteli. Mäntsän Tuomas on ollut liikkeellä.
Laitan Mäntän tähän samaan, vaikka kronologisesti päivä ehtikin vaihtua Gustavissa käynnin jälkeen. Kohteena olivat Mäntän kuvataideviikot, Gösta ja Gustaf.
Kuvataideviikoilla en ole ennen ollut, enkä vanno, että tulen enää menemäänkään. Ei vaan oikein tuo nykytaide sellaisena kuin se tuolla oli oikein nappaa. Taidan vaan olla sen verran klassinen ja hidas, että sanoman pitäisi tulla sen enempää miettimättä. Jossain vaiheessa sydäntäni kosketti eniten tuo tuntemattomaksi jääneen tekijän työ Tapionsali. Ei sentään.
Rupurannasta tuttu Jan Eerala, Laura Naukkarinen, Ulla Taipale ja työryhmä ja monet muut audiovisuaalinen kuoroteos Chorus Sinensis. Omistettu merimetsoille (Phalacrocorax carbo sinensis). Tuo kuoro siis on tuolla saarella (vai luodolla) ja matkii merimetsojen ääniä. Ihan oikeasti oli hieno.
Toinen, kerrassaan räjähtävän hauska musiikkiesitys oli Raakel Kuukka, Rumpali 2003. Hauska, humoristinen, ketään pilkkaamaton, hyväntuulinen esitys. Tämä on pakko katsoa kokonaan jos tulee vastaan.
Videoista muuten, niin Marja Helanderin, Anssi Kasitonnin työt jaksan katsoa, sitten oli se yksi donitsi metsässä video, varmaan olen nähnyt muitakin, mutta nämä ovat jääneet mieleen. Sellaisia haahuiluvideoita tai mennään metsään valojen kanssa huutamaan niin, niitä en ymmärrä yhtään. En vaikka saatesanoissa kerrottaisiin mitä tahansa.
Gustafissa oli Minna Henrikssonin ja Ahmed Al-Nawasin Genesis. Tehtaan synty työväen näkökulmasta, talouspolitiikkaa ja ammattiyhdistyspolitiikkaa. Rohkea kokonaisuus. Yksittäisenä upeana työnä, ryijy. Minneköhän se tulee esille.
Sitten vielä pääkohteeseen eli Göstaan. Göstassa Lorna Simpson, Haze. Näyttelyn esittelytekstissä arvellaan, että en oikein tiedä, missä kuljen, koska ennakkoasenteet ovat sumentaneet (haze) näkymäni, siksi näyttely haastaa minut tarkastamaan käsityksiäni.
Tässä on varmasti kyse myös mustista, mustien asemasta, naisista, sorrosta, Yhdysvaltojen historiasta ja nykyisyydestä. Myönnän, että näkymäni on sumea, koska en ole siellä koskaan elänyt, edes käynyt, enkä tunne kaikkea symboliikkaa, joka tähän liittyy. Edellisen päivän Gustafin näyttelyssä minun ei tarvinnut kulkea sumussa kun kerrotaan työläisten asemasta, työläisperheen kasvattina nämä ovat tuttuja asioita.
Pois mukavuusalueelta
Lähdin siis pois omasta pihasta. Kohti Mänttää Kangasalan kautta. Kimmo Pyykkö taidemuseossa Erika Adamsson, hänkin pois mukavuusalueeltaan eli Turusta. Hänellä on mielenkiintoinen tekniikka maalata alumiinille ja akryylille. Alumiinilevyn suojamuovia voi käyttää maskina. Jos sivellin menee liian lujaa, niin revitään muovi pois ja alta löytyy puhdas pinta. Akryylille maalatuissa käytettiin hienosti levyn molemmat puolet. Kyllä mää tykkäsin. Sopivan kokoinen, eri aikakausilta, tunnistettava, hienoja miljöökuvia. Sopivat hyvin noihin tiloihin.
