Posts Tagged: lake
Tunnelajit
Tunneryöpsähdyksiä varmaan tälläkin järvellä herättäisi jos merimetsot jäisivät pidemmäksi aikaa. Taitavat olla lomailijoita, toivottavasti eivät tietustelijoita tai peräti tesantteja. Sen opin seuraamalla, että kun merimetso nousee varpailleen ja ojentaa vartaloa ei kannata olla sen takana. Sen töräytyksen voisi tehdä jonnekin muualle kun ravinteita järvessä on ihan omastakin takaa. Toki suljetttu kiertohan se on jos tuon järven kaloja käy syömässä. Toinen tunnelaji on tuo sinilevä. Se menee niin sanotusti ihon alle. Kolmas laji on vesijuoksu, jossa vesi juoksee ja itse jää paikalleen. Tuosta kivikosta pääsi äitienpäivänä kovalla tuulella soutamaan yli niin, että pohja vähän kolisi. Eikä sen olisi pitänyt kolista. Toisesta kivikuvan pienimiä kiviä en ole koskaan ennen nähnyt.
Pienemmästä kahlaajasta luulin jo löytäneeni jotain uutta. Onpas sitten surkean pieni ja siistin näköinen suokukko. Jalohaikarakin oli taas ilmaantunut, mutta en jaksanut enää lähteä jahtaamaan.
—
—
—
Yllätysvieraat
Mitenhän laittaisi ihmispari suupielensä jos pihaan pölähtäisi yhtäkkiä kolme bussillista äänekkäitä ohikulkijoita? Varmaan vähän joka asentoon. Voisihan se vähän kurjilta tuntua. Näille kurjille niin kävi – no eivät tietenkään bussilla tulleet. Kurjille, mutta ei ehkä onnettomille. Vakikurkipari oli vakipaikallaan iltasammakoita keihästelemässä kun ensin etäisesti taivaanrannasta ja sitten läheisesti metsän takaa alkoi kuulua lajitovereiden mölyä. Siihenhän ne laskeutuivat, samalle lahdelle.
Laskupaikan haku ei kauaa kestänyt. Vähintään 150 lintua asettui ruovikon reunaan. Möykkä hiljeni hiljalleen, muutamia töräyksiä harvakseltaan. Hiljaisuutta kestää jonkin aikaa. Sitten koko parvi nousee ilmaan. Sekavaa lentelyä lahden yläpuolella. Osa parvesta lähtee tuonne ja osa tänne. Vakipari saa sekoilusta tarpeeksi ja lentää vähän sivummalle. Tuntuu, että johtajuus on vielä hukassa, eikä tiedetä minne lähdettäisiin. Siinä ne pyörivät ja jonnekin lähtivät, en seurannut loppuun asti. Eivät kauas, koska äänet kuuluivat vielä. Spektaakkeli päättyi. Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää, paitsi ehkä ööö suosirri.
—
—
—
—
Kuikkalaskentaa pienellä järvellä
Olen jonkin aikaa yrittänyt tähystää, miten kuikkaparin perhe-elämä on edistynyt. Vasta nyt näin, että pari on muuttunut porukaksi ja jälkikasvu on otettu mukaan soutelemaan.
Pikkukuikka ei osaa vielä huutaa sitä kuuuik-huutoa vaan vasta jokeltelee kuikkajokellusta. Tiukasti ollaan porukassa ja varsin äitikuikan lähellä. Välillä isäkuikka hävisi ja silloin sukellukset olivat lyhyempiä ja tultiin heti pintaan katsomaan, missä iskä on. Sukellukseen lähdetään yhtäaikaa äidin kanssa, samanlaisilla kaulan ja vartalon ojennuksilla. Hauskaa seurattavaa.
Vaikka järvi hieno olikin, niin pilvet ja niiden reiät olivat tällä kertaa hienompia.
—
—
—
Vihreä on uusi normaali
Vaikka mukama väitän löytäväni hakkuuaukioilta jotain kaunista, niin tästä vihreästä mönjästä en saa esteettisiä kiksejä. Airojen heiluttelu tässä vaikuttaa kuin soutaisi minttuliköörissä. Pienikin määrä vettä iholla käynnistää kutinareaktion. Kuumana päivänä pelkää, että joutuu hengittämään vedestä nousevaa levähöyryä. Tämä taisi olla kolmas kerta tänä vuonna kun käyn suurella järvellä. On niin vihainen olo. Ensin toukokuussa joku tunari piti patoluukut auki ja laski järvestä vedet ennätysalas, sitten tulee vuosituhannen kuivin ja kuumin kesä. Siitähän se levä riemastui. Tuulen suunnasta riippuen jostain poukamasta se lautta aina löytyy.
Kalakuvasta tulee mieleeni 70-luvun luonnonsuojeluhenkiset luontokuvat. Kontrastikkaat mustavalkoiset, joissa on kuolleita lintuja, öljyttyjä rantoja, hakattuja metsiä ynnä muuta Koijärvi-kuvastoa. Hetkinen? Luonnonsuojelua on siis tehty jo ainakin 50 vuotta. Ei aina uskois.
—
—
—
Ei osaa päättää – soutaa ja huopaa
Iltasoutelu auringon laskiessa, tyynellä, hiljaisella järvellä on parasta. Kuuluu kalojen polskinta, lintujen ääniä, basson jytke Ämyrin tanssilavalta, mutta muuten on hiljaista. Ehkä joku kaukainen perämoottori ja kaukaisempi lentokoneen ääni. Järvellä, jolla on näkyvyyttä sekä itään, että länteen ei auringonlaskun katselu olekaan ihan yksinkertaista. Valoisa itäpuoli, jossa siniset muuttuvat purppuraksi on yhtä kiehtova kuin pimeä länsi, jossa keltainen hiipuu punaisen ja oranssin kautta. En osaa päättää, soudan ja huopaan, olen paikallani ja käännän päätä. Odota, että aurinko on laskenut ja lähden vasta sitten kotirantaan.
—
—
Lomapäivä ensimmäinen, mutta mitä näitä laskemaan
Olen profiloitunut luontopainotteiseksi sekakuvaajaksi ja jo nimenikin velvoittamana menin metsään. Metsä se minulle on vaikka puupellolta näyttää. Kuusetkin kaadettu ennen kuin pääsevät edes pikkujoulupuun mittaan. On siellä vihreyden keskellä saarekkeita, jonne ei moton koura yllä.
—
—
Kevätkoivikko
Vein vaimon äitienpäiväristeilylle. Itse soudin. Hirvee keli ei kaikin vaan toisinpuolin. Aurinko paistoi ja puolet matkasta metrin pitkiä ja puol metriä korkeita aaltoja.
Asiahan on niin, että palkalla eletään, mutta näillä hetkillä pysytään hengissä. Oikea aika, oikea paikka – hieno hetki.
–
–
–
Kotimetsässä
Kotimetsä on kotimetsä, satoi tai paistoi. Viikossa olivat jäät lähteneet, kuikat, rastaat, peipot, punarinnat, kirviset, pupuset, ym, ym, ym tulleet runsaslukuisesti ääntä pitämään.
Pienellä järvellä viimeisillä jäillä
Vanhoja pilkkireikiä tutkailemalla näytti, että jäätä on ainakin 40 senttiä. Helteistä huolimatta jää kantoi vielä oikein mainiosti. Päällimmäinen kerros vähän rannassa yritti pelotella. Jäälle pysähtyessä kuuli kun lumi oikein kihisi ja sihisi auringon paisteessa. Luulen, että seuraavalla kerralla kuljen vain rantoja pitkin.
–
–
Valoa putken keskellä
Viikkojen sade- ja harmausputkeen tuli reikä. Koettiin ihmeellinen auringon ilmestyminen. On ylellistä ja etuoikeutettua (häshtägsuomi100) kävellä hitaasti, lempimaastossa, kolme tuntia. Kerätä annos sieniä ja popsia vielä löytyviä puolukoita suoraan puskasta. Toisinaan lehdissä on uutisia, kuinka omaiset huolestuneina siitä, kun metsään lähtenyttä ei ole kuulunut takaisin. Jos joskus kirjoitetaan, että omaiset huolestuivat, hälyttivät etsijät ja etsijät löysivät, mutta etsinnän kohde kieltäytyi tulemasta metsästä pois. Silloin kirjoitetaan minusta.
—-
—
—-
