Vielä yksi postaus tästä kaupungista ja sitten saa Kööpenhamina jäädä seuraavaksi 28 vuodeksi.
Kööpenhaminassa pyöräillään paljon. Ilma on puhdasta ja hengityssuojan käyttö onkin mielestäni ainakin vaalimainoksissa liioittelua. Roomassa mietin, että jos ne kaikki skootterit olisivat autoja niin minkälainen ruuhka syntyisi. Täällä mietin, että jos nuo kaikki polkupyörät olisivatkin skoottereita. Aika moni pyörä oli satulan osalta hyvin varusteltu. Brooksin satulaa, jota en ole vielä itse raskinut ostaa, näkyi paljon. Tätä mallia kyllä ihmettelin, näyttää vinyyliltä? Viimeisessä pyöräilykuvassa olevalla sillalla on laskuri. Kello 16:16 päivän aikana oli mennyt jo 8159 pyöräilijää. Vuoden aikana 2171311 pyöräilijää. Kaupunki kiittää.
Otetaan vielä viimeiset vaalikuvat. Olisiko Alternativet hyvä vaihtoehto? Siis mitä, vihreät miehet valtaavat maan, aloitetaan Tanskasta? Mitenhän nämä tulevat toimeen vaalit voittaneen maahanmuuttokriittisten oikeistopopulistien kanssa? Pitäisikö ollakin maapallollemuuttokriittinen? Sitten oli tuo Sören Pind. Ellei tuo hatunheiluttaja ole voittaja niin ei kukaan. Sören laskeutuu Airliner 1900 koneesta kansan pariin. En ole keksinyt mikä on tuon kuvan esikuva. Viimeisenä vielä äänestä Jeppeä. Ei tainnut vaan nämä vaalit olla Jepen vaalit. Satulankin on joku pöllinyt Jepen pyörästä.
Päätetään pariin kaupunkikuvaan ja kauniiseen ja siistiin rautatieasemaan.
Lisätään vielä loppuun, että omalla rahalla maksoin matkan eikä minulla ole mitään yhteyksiä Tanskan valtioon, Haminan kaupunkiin tai kuvissa esiintyviin henkilöihin. Ruoat maksoi vaimo, siitä kiitos.
Hoidetaan ensin pois yksi Kööpenhaminan pakollinen. Pienen vedenneidon tirkistely. Halusin vain käydä katsomassa onko hän muuttunut 28 vuodessa. Tuntui, että paikkaa oli vaihtanut, mutta asento pysynyt samana. Tuossa kun päivän olisi passissa niin kaikenlaista ihmistä tulisi nähtyä. Matkalla neidon luo otin toisinnon erästä kirjastossa näkemästäni kortista. Minä häpeämätön en osaa edes sanoa mikä patsas tuo on tai kenen kuvaa plagioin. Ei käy kateeksi noiden oppaidenkaan homma. Yhdenkin Tanskan reissun kun heität mukana bussilastillinen kiinalaisia, niin tiedät varmasti reissanneesi.
Yksi päivä meni zikzakkia museo- ja näyttelymaratonin merkeissä. Ensin Design Museoon. Joo-o, kyllä ihan hienoja juttuja, mutta jotain jäi puuttumaan. Oli vaihtuva näyttely, Arne Jacobsen osasto, tuoliosasto, astiaosasto, vaateosasto, Kaare Klint osasto jne… Olisinkohan halunnut edetä kokoelmaa selkeämmin aikakausittain. Vai olisinkohan sittenkin halunnut olla Design Centerissä. Joka tapauksessa kuvassa on Arne Jacobsen: Artichoke-valaisin.
Matkalla Design-museoon koin hetkellisen isänmaallisen tunteen. Kävellessäni katse oikeaan päin jonkun paraatikentän laitaa, melkein napsahti kantapäät yhteen. Lippaan en tietenkään vetänyt koska olin paljain päin. Tuliko näkökenttääni juuri pahvi-Marski pahvi-Käthyn selässä? Ei tullut, oli Christian X.
Sitten Carlsbergin Glyptoteekkiin. Erikoisnäyttelynä Man Ray: Human Equations. Esillä enemmänkin Rayn maalauksia ja veistoksia kuin valokuvia. Tulipa taas jotain uutta tästäkin taiteilijasta. Myös Man Ray palautti takauman vuodelta 2012. Yhtenä kokoelman osana oli myös Ranskalaisen maalaustaiteen osasto. Vaikka onkin nähnyt monta impressionistia ja työtä, niin aina ne vaan ihastuttaa.
Glyptoteekista jatkettiin rautatieaseman ohi vanhalle teurastamo- ja makasiinialueelle. Suurimmassa hallissa (Öksnehallen) oli näyttely Sören Solkär Surface. Linkin takaa löytyy monta näyttelyssä ollutta työtä. Yhteensä niitä oli noin 120. Isoja töitä isossa salissa. Hienoja valokuvina ja hienoja grafitteja ja seinämaalauksia. Hienoa, että jollakin on mahdollisuuksia tehdä tällaisia projekteja. Kannattaa käydä tai ainakin tutkia paikan tarjonta.
Hallissa oli myös Dennis Lehmann & Lasse Bak Mejlvang: Inuit Now. Kuvia Grönlannin elämästä. Samoilla tienoilla on myös Fotografisk Center Bygning 55, jossa oli esillä kolmen Grönlantilaisen nykykuvaajan ja Grönlantia paljon kuvanneen Jette Bangin (1914 – 1964) töitä. Grönlantikuvia näin muuallakin kaupungilla. Onkohan se pelkkää eksotiikkaa vai onko Grönlanti historiallinen piikki Tanskan takapuolessa?
Lopuksi taas vaalimainosta. Tämä oli kaikkein karuin plakaatti. Nainen järvessä, tarvitaanko paikalle fiktiivinen etsivähenkilö Philip Marlowe? Tuo tuoli, onko nainen pudonnut tuolilta? Onko äänestäjä pettynyt vihreäverikköön? Mitä tuo naru on? Ei niin hauska tapaus.
Otetaan kuitenkin lopunlopuksi rennosti ja nostetaan tossut kohti taivasta. Kyllä tämä tästä.
Ja loppujenlopuksi se takauma. Olimme Pariisissa jollain niistä hautausmaista etsimässä Man Rayn hautaa. Pyörimme oikeassa suunnassa, mutta oikeaa riviä ei löytynyt millään. Paikalle tuli paikallinen herrasmies ja kysyi (englanniksi): Etsittekö Man Rayn hautaa. Me (englanniksi): Oui, mistä arvasitte? Hän (edelleen englanniksi): Tänne päin hautausmaata ei ole hauduttu muita tunnettuja henkilöitä. Sitten hän jatkoi ja kertoi Man Rayn elämäntarinan ja historian. Hauska tapaus.
Seuraavaksi sekalaisia tuokiokuvia ja aasinsiltoja kaupungilta ilman sen kummempaa teemaa. Eilen päätettiin pyssymieheen, jonka takapuolella, siis takana näkyi Tivoli. Toisella puolella rakennusta on pelihelvetti, jonne en tosin poikennut. Aseman ja Raatihuoneen seutu on vilkasta ja ohikulkijat pitää saada jotenkin asiakkaiksi. Keilojen heitto ja huutaminen ei tältä sisäänheittäjältä mennyt ihan synkronissa. Erikoisen autopesulankin näin. Tähänkään ei kannata ajaa avokattoisella.
Ei päivää ilman vaaleja. Kadullekin kirjoitettiin ohjelmajulistuksia. Tällä aseman edustan tytöllä oli lappu, josta sai ottaa mallia, että meni oikein. Toisin kuin tällä (veikkaisin) Nyhavnin tytöllä ei tainnut olla sanakirjaa mukana. Aikamoinen cracy head oli kuitenkin Helle. Vaalitulos on nyt selvinnyt ja Hellen porukka ei oikein pärjännyt. Olikohan liian yksisilmäistä politiikkaa.
Vaikka Helle lopettikin pääministerin hommat, niin minä jatkan perinteisellä linjalla. Niin kuin ei tiikeri pääse täplistään niin en pääse minäkään kukkakuvaamisesta. Unikkoja keskellä kaupunkia, iiihanaa.
Ilta saapuu, mutta nosturit tekevät vielä töitä. Aika monta työmaata oli kaupungissa tekeillä. Vanhojen parien on jo aika ainakin levätä tai lopettaa tyystin hommat niin kuin oli mielensäosoittajakin jo tehnyt. Saapas näkee tuleeko ttippiä vai ei. Ei taida kuitenkaan olla tippiastia tuo ämpäri.
Toinen päivä on maanantai, joten museot ovat täälläkin pääsääntöisesti kiinni. Mennään siis kuninkaalliseen kirjastoon, kutsumanimeltään musta timantti. Hyvin sievä niinkin isoksi ja mustaksi rakennukseksi. Sitä ihmettelin, että miten noin lähellä vettä voi olla jotain tavaroita, jotka eivät ole ketjuilla kiinni. Yläkerrassa oli esillä kirjaston aarteita. Tämä näyttely ei aivan auennut, että miten tuo venäläinen avantgardismi liittyy siihen? Luin matkan aikana kuuluisan tanskalaisen naisdekkaristin uusinta kirjaa, jossa loppuratkaisussa päähenkilö istui juurikin noilla tuoleilla katselemassa vastarannan rakennuksia. Olen siis saattanut jopa istua samassa tuolissa kuin fiktiivinen kuuluisuus. En muista kirjailijan enkä kirjan nimeä, mutta sen muistan, että hovimestari ei ollut syyllinen.
Alakerrassa oli meneillään näyttely Joakim Eskildsen – En verden jeg kan tro på. Eskildsenilla on sil viisii yhteys Suomeen, että hän on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa. Esillä oli kuvia ainakin projekteista Cuba, Home Works, American Realities, The Roma Journeys, Bluetide, Nordic Signs… Tuottelias kuvaaja. Arkistointi, jossa pinnakkaisista leikataan kuvat ja laitetaan nippuun kumilangalla on mielenkiintoinen. Sukulaisten kanssa kahvitellessa, pakka esiin ja plaraamaan. Kuka nyt kännykästä kuvia katselee. Esillä olleita kirjoja pitää jostain etsiä, Steidl muistaakseni kustantaa. Tässä näyttelyssä sai rahalle vastinetta.
Loppuun vielä teaseri seuraavasta näyttelykohteesta, josta osa oli levitetty pitkin kaupunkia ja loput löytyi sisätiloista.
Lopunloppuun vaalikevennys. Tästä sheriffistä olin kuullut aikaisemminkin. Vain yhden mainoksen bongasin. Kyllä, oikeassa lahkeessa on kuudesti laukeava ja vasemmassa on…
Käväisin vaimon kanssa Kööpenhaminassa. Tämä ja seuraavat neljä postausta tulevat niistä maisemista. Mukana muutama vinkki valokuvista kiinnostuneille – enkä tarkoita yksin näitä kuvia.
Ensimmäinen kokonainen päivä varattiin matkan pääkohteelle eli nykytaiteen museo Lousiana Museum for Moderne Kunst. Valokuvanäyttelyn artistina kanadalainen Jeff Wall. Isoja sekä mustavalkoisia ja värillisiä kuvia valokaapeissa. Ostinpa täältä kirjankin, mutta varsin vaatimattomia ovat kirjan kuvat kun on nämä luonnossa nähnyt. Ensimmäinen näkyviin tullut kuva isossa salissa aiheutti takauman vuodelta 2012. Kuvassa on sisäkuva Ludwig Mies van der Rohen Barcelonan maailmannäyttelyyn suunnittelemasta paviljongista. Takaumamatka tämä oli muutenkin. Ensimmäisen kerran kävimme Kööpenhaminassa 28 vuotta sitten.
Toinen hieno näyttely oli maalauksia Peter Doig. Alun perin skotlantilainen, asuu Trinidadissa. Kuvassa olevat maalaukset ovat Untitled (Jungle Painting), 2007 ja Paragon, 2006. Doigin mietelmä sai kameran melkein putoamaan – ei ymmärrä. (Kuva on muuten mustavalkoinen. Seinä on kuitenkin harmaa, oikeasti se oli valkoinen.)
Museo sijaitsee aavan meren tällä puolen ja tuolla puolen on Ruotsi. Rakennuksen ympäristön puutarhassa erilaisia veistoksia. Pihalla oleva mobile on Little Janey-Waney (Alexander Calder 1898-1976). Museoon pääsee keskusasemalta vaikka Helsingörin junalla, ei tarvitse kävellä. Jalkoja voi heilutella junassa jos heilututtaa. Aikaa kannattaa varata päivä, turha hätäillä. Eväitä tai pölse- eli makkaravaunua ei tarvitse ottaa mukaan – siellä on kyllä ravintola.
Laitetaan loppuun minun näkemys Barcelona paviljongista. Mun kuva on ainakin suorassa.
Ja ihan lopunlopuksi. Tanskassa oli/on menossa vaalit. Vaalimainoksia tulee olemaan jatkossakin esillä.
Palataan vielä aikajanalla taaksepäin matkan alkumerimaileille. Jäin miettimään tuota kuvaa.
Oikeasti tämä oli aasinsilta Helsingin taidemuseossa olevaan graffiti-näyttelyyn. Laivan tulon ja bussin lähdön välissä oli sopivasti aikaa. Henkilökohtaisesti en ole tuota kulttuuria elänyt, missään muodossa. Ei se mitään, voi se silti kiinnostaa ja siihen tutustua. Graffiteja en osaa lukea, niin että niistä jotain voisin sanoa, mutta Martha Cooperin valokuvissa oli jotain niin Hill Street Bluesin tunnelmaa. Niitä voisi olla enemmänkin.
Toisessa hallissa oli kaupunkitilan käytöstä. Tila kuuluu kaikille. Tämäkin on sellainen aihe, joka ei tällaiselle maalaisihmiselle ole aktuelli. Kaupungilla on tori, josta voin kahvikupin hinnalla vallata itselleni pöydän ja vieressä on metsää, jonne voin mennä vapaasti toteuttamaan jokamiehenoikeuksiani. Ymmärrän tämänkin ja samaistun suurten kaupunkien asukkaisiin. Olisihan se nyt kauheaa jos joku laittaisi metsään aidan tai määräisi mihin suuntaan siellä pitää kulkea. Otto Karvosen kaupunkitilan valtaamispakkaus on hauska idea. Näin mustikka-aikana sitä voisivat maalaisetkin hyödyntää.
Kannattaa tännekin poiketa, ei se hukkakäynti ole.
(Tämän näyttelyn myötä palasin muistoissani tähän näyttelyyn Kööpenhaminaan kolmen vuoden taakse.