Kohdejärvellä (Painio, Somero) ainakin kolme joutsenparia, joista tällä toistaiseksi ainoana poikaset. Toinen pari hautoo ja kolmas pari lentelee ja huhuilee.
Jos sitä asuisisiskin Hangossa niin kulkisisko sitä vaan rannoilla ja keräilisisis lintujen osia ja kuvailis kallioita? En tiedä, varmaan joku hankolainen tietää. Västäräkki katselee jo nyt etelään, odottaako se vielä jotain saapuvaksi vai suunnitteleeko jo paluuta. Kukkiakin näin, ketunleivät olivat loistossaan ja valkovuokoissa niin paljon terälehtiä, etteivät mahtuneet yhteen kerrokseen. Se Uddskatanista tällä kertaa.
(Vähän jo alkaa hävettää, että omasta kotikunnasta viimeisin kuva on ties milloin.)
Kyllä minä niin ilostuin kun tämän näin ja sain. Viime vuonna jotenkin onnistuin pyrstötiaisen välttämään. On se sitten söpö.
Juu, siellä neljä sitruunaista ukkosirkkua vaanii naarassirkkua. Ei taida olla vielä se aika vuodesta, että tositarkoituksella oltaisiin liikkeellä.
Taas uusi yritys. Nyt oli hyvä puu, paljon tilaa ympärillä. Tikka puussa. Nakuttelee käpyä. Saa työn valmiiksi ja hyppää pari oksaa alemmas. Varmaan miettimään, että mitäs sitten tekis. Zoomausta pienemmäksi, jotta poistuva lintu mahtuu ruutuun. Mitä tikka tekee. Varoittamatta syöksähtää muna-asennossa alaspäin. Miksi se ei voi ensin nousta seisomaan ja tehdä vähän venytyksiä ja siiven pyörityksiä. Antaa merkkejä kuvaajalle, että valmiina siellä, kohta lähdetään. Mieluummin vielä siihen suuntaan, johon minä olen miettinyt. En jäänyt enää odottelemaan kun piiloutui koivujen joukkoon. Ilmeisesti joku wannabeevalkoselkä.
Palataan hiljalleen metsän keskelle. Teijon Masuunin kautta. Jos asuisin noilla nurkilla niin vapaa-aika varmaan menisi tuon naakkaparven ryhmädynamiikan tutkimiseen.
Suunnilleen tästä kohtaa vuotta alkaa netin harrastefoorumeille ilmestyä kuvia koskikaroista. Siispä minäkin. Ei mikään huippukuva, mutta itselle merkiksi, että taas se tuli jo lokakuun puolella. Koskikara saa minulta kymmenen empatiapistettä. Tulla talveksi Suomeen. Jossain on siis talvella vielä paskempaa kuin täällä. Sen täytyy olla jo jotain todella ikävää. Ikävää on näiden kuvaaminenkin. Juuri kun sen saa etsimeen se huomaa kuvaajan ja lentää 300 metriä ala- tai ylävirtaan.
Olen ennenkin yrittänyt. Viimeksi taisi käydä niin, että tikka tuli kylläiseksi eikä enää palannut paikalle kun kaivoin kameran esiin. Nyt oli uusi yritys. Tämähän on sellainen tapaus tämä käpytikka, että kun se on syönnillään niin se palaa siihen pajalle aina uudelleen uuden kävyn kanssa. Vaikka se lähteekin niin saattaapi palata uudelleen hetken kuluttua. Eikä niitä käpyjä haeta mistään kaukaa, että ei tarvitse tunteja odotella. Kalasääski on eri juttu. Nyt oli vähän ahdas paikka. Parasta olisi jos ei olisi muita puita ympärillä. Sitten mennään puun alle odottamaan tuloa ja lähtöä. Räpsästään sopivassa paikassa. Hitaat voivat lasettaa sarjatulella. Nyt onnistui jo kolmannen kävyn kohdalla. Enempää en yrittänyt. Hirviökärpäset kulkivat niskassa, eikä asento puun alla kamera naamalla ole sellainen, jossa voisin olla varttia kauempaa. Palataan aiheeseen jonkun toisen puun juurelta.
Näin kun metsäkirvinen ruokki poikastaan männyn oksalla. Kun ruoka oli saatu siirrettyä suusta suuhun menetelmällä poikaselle, lähti emo hakemaan uutta suullista. Hiivin lähemmäs yksin jätettyä poikasta ja jäin odottamaan emoa. Jonkin aikaa odotettuani, ymmärsin äänistä, että minut on nähty. Jäin silti paikalleni huomaamattomasti nojailemaan puihin. Emoa ei vain kuulunut ja välillä varoitusäänet voimistuivat ja heikkenivät. Poikanenkin siinä aukoi nokkaansa. Suki välillä höyheniä ja odotteli emoa. Vaan kuinkas kävikään. Poikanen hyppäsikin parin metrin päähän seuraavaan mäntyyn ja emo singahti välittömästi paikalle. Sellainen ketku.