Kevätkoivikko
Vein vaimon äitienpäiväristeilylle. Itse soudin. Hirvee keli ei kaikin vaan toisinpuolin. Aurinko paistoi ja puolet matkasta metrin pitkiä ja puol metriä korkeita aaltoja.
Asiahan on niin, että palkalla eletään, mutta näillä hetkillä pysytään hengissä. Oikea aika, oikea paikka – hieno hetki.
–
–
–
Viikon, ehkä kahdenkin linnut
Viikonlopun lintukierroksen terävimmät linnut olivat puukiipijämaisesti käyttäytyvä peippo ja oksalla istuva mustarastas. Olympus osasi taitavasti tulkita mustan ja sinitaivaan välisen kontrastieron ja tarkennus nappasi heti kiinni kuin räkätti kastematoon. Pajulintu, tiltaltti, pussitiainen kuvissa ei tarkennus meni sinne, missä kohde oli – pöpelikköön. Elämys on tärkein, kuva ei – eikös?
Olen ennenkin yrittänyt mustarastasta vastavaloon niin, että tuo nokka oikein loistaisi. Nyt tuli aika hyvä, eikä tarvinnut saturaationamiskaa juurikaan veivata.
–
Kotimetsässä
Kotimetsä on kotimetsä, satoi tai paistoi. Viikossa olivat jäät lähteneet, kuikat, rastaat, peipot, punarinnat, kirviset, pupuset, ym, ym, ym tulleet runsaslukuisesti ääntä pitämään.
Matkalla
Illalla lähtiessä näen ikkunasta puita. Matkan varrella näen ikkunasta puita. Ennen nukkumaan menoa näen ikkunasta puita. Ja taas aamulla …
Suomen metsistä tiedä, mutta puita ainakin on.
—
—
Kotiinpaluut
Asemalla junaa odotetaan, mutta voi sen tehdä muuallakin. Vaikka Rovaniemen taidemuseossa. Siellä Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta koottu näyttely Kuviteltu kohtaaminen ja siitä muutama työ teossarjasta Jorma Puranen: Kuvitteellinen kotiinpaluu. Tuntuu kuin siitä olisi vain hetki, kun tästä ensimmäisen kerran jostain luin, vaikka tämä on jo melkein 20 vuotta vanha juttu. Ihmettelen, että en ole tähän aikaisemmin törmännyt. Aiheeltaan tämä on edelleen ja aina vaan ajankohtainen. Alkuperäiskansat ja heidän oikeudet ovat edelleen ajankohtaisia aiheita. Tämä on hieno teos, hieno kunnianosoitus kuvien kohteille ja aiheeltaan tulee olemaan iätön.
Museo muuten, hienot tilat, kaksi kerrosta, isot salit. Seinät aika platut, valkoiset.
Einari Junttila taidemuseo
Tämä ei ollut museokorttikohde. Ei se mitään, budjetissa oli vitosen verran ylijäämää. Kohde on Einarin viimeisin kotipaikka Kittilän keskustassa ja oppaana toimii hänen tyttärensä Terttu. Olimme sillä hetkellä ainoat vieraat, joten opastus oli varsin syvällinen. Opastuksessa sivuttiin Einarin tuotantoakin, mutta paljon tuli juttua Einarin syntymästä tähän päivään. Suurin osa töistä oli akvarelleja. Joukossa oli muutama “ihan hieno” työ, mutta tunnetuimmat työt riippuvat muilla seinillä.
Museossa oli esillä muutakin esineistöä. Liikuttavin oli asetelma missä oli, henkarissa pieni mekko ja paperinarussa roikkuva pahvinen lappu, jossa oli numero ja Tertun nimi. Tällaisia lappuja oli Ruotsiin lähetetyillä sotalapsilla. Nuorimmat eivät tiedä, kuinka paljon Suomessa vielä elää ihmisiä, jotka ovat sodan kokeneet. Rauhaa Terttu rukoili Suomelle, minä toivon kun en ole sillai uskovainen ihminen, mutta kukin tavallaan.
Särestöniemimuseo
Tuli kuin tulikin tälle lomalle pieni kulttuuriannos. En ollut etukäteen tarkastanut, että täältä löytyy tällainen museokorttikohde. Galleria, ateljee, vanha kotipaikka ja hallinnollinen rakennus. Galleriassa esillä reilu kymmenen alle kaksikymmentä työtä – ei siis pitäisi olla vaikeuksia keskittyä. Särestöniemi ei ole minulle ennestään tuttu näyttelyjen kautta. Nimi, väri- ja aihemaailma toki olivat tiedossa. Ympäristö oli hyvin rauhoittava. Ei jäänyt epäselväksi mistä aiheet tauluihin tulivat, eikä epäselväksi jää sekään, että Särestöniemen luontosuhde oli hyvin tiivis. Suosittelen lämpimästi käyntiä sekä valo- että muille kuvaajille ja aistimaan ilmassa leijuvan inspiraation. Pois ajaessa Särestöntiellä metsonaaras kulki tien varressa, pidin sitä Reidarin ilmestymisenä.
—
—
—
—
Kätkätunturin huiputus
Ensimmäisen kerran koskaan kapusin näin korkealle, muistaakseni – ainakaan Suomessa. En nyt tähän mitään dramaattista kiipeilykertomusta kehitä. Ylämäessä jalat kyllä kestää, mutta henki loppuu. Huipulla tuulee, siksi siellä ei kauaa viihdytä, kunhan kuvat tulee otettua. Otettu olin myös siitä, miten metsän pikkuväki oli huomioitu opasteissa.
—
—
—
—
—
Koekävely
Tänä vuonna on hiihtometrejä niin vähän alla, etten tohdi suksille lähteä. Kävelyjalat ovat olleet säännöllisesti käytössä, niiden kanssa kyllä pärjää.
Sinistä viivaa 10 kilometriä seurailin, kuvia näppäilin neljä. Ensimmäisessä on poliittinen piiloviesti, jonka saa kuvankäsittelyllä näkyviin. En päässyt vielä aivan erämaan vaikutuspiiriin.
—
—
—
Aito Levi
Aito, mutta ei original Levi. Tällaisena kai Levi tunnetaan, mutta Lappi on kaukana vaikka siellä ollaankin.
