Täydellinen kuunpimennys
Ei ainakaan ollut mitenkään ylimainostettu tapahtuma. Sitä saatiin mitä luvattiin. Jotain keltaisenoranssinpunaista näkyi horisontin alapuolella. ABC ei näy edes Michelinin tähtikartassa. Jos kuu kiertää maalaisia (maan asukkaita) niin kaupunkilaiset kiertää ABC:n. Ainakin puheissaan, oon niitä siellä nähny.
No aurinko sentään laski, ei riittänyt pimennysverhoja länsirintamalle.
Altaan äärellä
Palataan vielä aikajanalla taaksepäin matkan alkumerimaileille. Jäin miettimään tuota kuvaa.
- Onko Suzolla aina ihan vaan sattumalta paksukärkinen tussi mukana
- Onko Suzo molempikätinen
- Jos Suzo piirsi tuon omasta päästä niin onko tuo omakuva
- Mikä on kuvan sanoma vai onko se osa jotain suurempaa tarinaa
- Onko pisuaari kuitenkin hiukan liioiteltu, olisiko pisuneliömetri lähempänä totuutta
- Yllättävää kyllä, minulta kestää kauemmin ottaa kännykällä tuosta kuvasta kuva kuin piirtää tuollainen
- Pisuaarien yläpuolella näkyy harvemmin kirjoituksia ja piirroksia, saattaa olla, että ne huuhtoutuvat pois
Oikeasti tämä oli aasinsilta Helsingin taidemuseossa olevaan graffiti-näyttelyyn. Laivan tulon ja bussin lähdön välissä oli sopivasti aikaa. Henkilökohtaisesti en ole tuota kulttuuria elänyt, missään muodossa. Ei se mitään, voi se silti kiinnostaa ja siihen tutustua. Graffiteja en osaa lukea, niin että niistä jotain voisin sanoa, mutta Martha Cooperin valokuvissa oli jotain niin Hill Street Bluesin tunnelmaa. Niitä voisi olla enemmänkin.
Toisessa hallissa oli kaupunkitilan käytöstä. Tila kuuluu kaikille. Tämäkin on sellainen aihe, joka ei tällaiselle maalaisihmiselle ole aktuelli. Kaupungilla on tori, josta voin kahvikupin hinnalla vallata itselleni pöydän ja vieressä on metsää, jonne voin mennä vapaasti toteuttamaan jokamiehenoikeuksiani. Ymmärrän tämänkin ja samaistun suurten kaupunkien asukkaisiin. Olisihan se nyt kauheaa jos joku laittaisi metsään aidan tai määräisi mihin suuntaan siellä pitää kulkea. Otto Karvosen kaupunkitilan valtaamispakkaus on hauska idea. Näin mustikka-aikana sitä voisivat maalaisetkin hyödyntää.
Kannattaa tännekin poiketa, ei se hukkakäynti ole.
(Tämän näyttelyn myötä palasin muistoissani tähän näyttelyyn Kööpenhaminaan kolmen vuoden taakse.
Kotia kohti sano Sissi
Ja paluumatkalle Maarianhaminan kautta läpi palmusaarien kohti Helsinkiä.
—
—
—
—
Fotografiska kesä2018
Niin kiva kuin olisikin käydä Vickania ja Maddeliinia moikkaamassa, niin eihän Tukholmaan mennä siniverisiä toljottamaan vaan värillisiä ja mustavalkoisia. Tähän tarjoaa oivan mahdollisuuden Fotografiska, missä oli ainakin kuusi näyttelyä. Pari sanaa tarjonnasta. Ennen sitä kuitenkin mainos, jota ei ole maksettu, että kannattaa käydä itsekin. Pääsylippu on vain 190 kruunua + matkat, ruoat ja tuliaiset.
Päänäyttelynä tai ainakin ensimmäisenä tuli vastaan ja paljon seinätilaa sai Cathleen Naundorf: Secret Times. Muotikuvaa, isossa koossa. Muodista mitään ymmärrä enkä varmaan kuvistakaan. Käsiteltyjä, tehtyjä kuvia, mutta mitä sitten – olivat nämä silti upeita. Oli taustana sitten kangas tai miljöö tai oli rekvisiittaa paljon tai vähän, aina malli nousi ensimmäisenä esille. En repronnut kuvia, koska niitä on livenä nähtävänä paikan päällä ja tietenkin netis. Hae vaikka hakusanalla “Secret times (Grand palais I)”, se oli upea.
Seuraavassa salissa oli luontokuvia. Näyttelyn takana on SeaLegacy, jonka perustivat Paul Nicklen ja Cristina Mittermeier. Voittoa tuottamaton kanadalainen yhdistys, jonka missiona on pelastaa maailma tai edes meret. Seisovaa ja liikkuvaa kuvaa on tarjolla. Eikä kuvissa mitään vikaa ollut, upeita nämäkin. Hienoa vedenalaiskuvausta. Lapsetkin tykkäävät. Mielenkiintoista, miten sulavasti sitä liikkuu näyttelyjen välillä. Kertakäyttöisestä muodista elämän kokoiseen agendaan.
Jos olivat edelliset luontokuvat autenttisia – ehkä vähän lavastettuja, niin seuraavat olivat ihan kukkua. Ei se mitään, taiteilijalla on vapautensa. Esillä on Simen Johan: Until the Kingdom Comes. Näissä on jotain tuttua, mutta myös jotain täysin asiaan kuulumatonta. Otetaan eläin ja laitetaan se uuteen ympäristöön (joka sekin on koostettu eri kuvista). Osa kuvista menee katsojille varmasti täydestä. Esimerkiksi hirvet, joiden ympärillä lentelee kymmenittäin pieniä papukaijoja. Hienoja olivat nämäkin. Mielenkiintoista, miten sulavasti sitä liikkuu näyttelyjen välillä. Aidosta luonnosta lavastettuun – ehkä tulevaan luontoon.
Vielä yksi. Linda ja Mary McCartneyn Mother Daughter. Tässä näyttelyssä joku tökki. Otetaan Lindan kuvia ja laitetaan rinnalle vähän samanlaisia uudempia Maryn kuvia. Lindan kuvia olen nähnyt aikaisemminkin. Pitää muistaa, että Linda oli tunnustettu valokuvaaja jo ennen kuin hän meni naimisiin Lennon-McCartneyn kanssa. Oli sellainen olo, että katseli McCartneyn perheen kotialbumia. Rumasti sanottu, tiedän. Näyttelyssä hyvää oli musiikki sekä Lindan lausahdus, että jätetään se kalustosähläys vähemmälle niin saa parempi kuvia.
—
—
—
Tuhannen tukholmaista
Ni ei sentään tuhannes kerta eikä ihan tuhatta kuvaa. Tulimmaista oli, hikinen aamu-, keski- ja iltapäivä.
Ennen kaupungille viilettämistä olisi voinut käydä viilyntämässä Fotografiskan vieressä, mutta jätimme sen väliin. Lokit vilvoittelivat tuulessa koska niille olisi tullut hiki käsien heiluttelusta. Projekt Slusssen etenee en tiedä onko aikataulussa vai ei. Pitkään noita purkuja on jo tehty. Nuo kerrostumat ovat edelleen mielenkiintoisia.Slussenin suoja-aitoihin oli kiinnitetty tosi hyvälaatuisia tosi laajakuvaisia teräpiirtoikkunoita. Realitydokumenttia 24h plusmiinus aikaero. Vanhakaupunki on ihan helvetillinen turistirysä. Se kannattaa kiertää ja mennä jotain muuta kautta kuninkaanlinnalle. Sen kauemmaksi ei tällä risteilyllä koskaan ehdi. Vaikka siellä kulkee ihmisiä massor av, niin silti ihmislaumanauha katkesi hetkeksi ja sain pihan hedelmät taltioitua. Liikkeessä myytiin ilmeisesti käytettyjä appelsiineja vaikkapa marmelaadin valmistukseen. Kuninkaanlinna pihalla tämä yksi heppakuningas oli karsinoitu. Haluaisin todella nähdä kun kuuluu käsky “hoppa nu heppa” ja kuningas liitelee piikkiesteen yli kohti vihreämpää lehtoa eli Gröna Lundiin. Miksi ruotsalaisella vartiosotilaalla on laastari leuassa? Se on pilkkinyt vartiossa.
Kaikkein erikoisin elämys oli – vaimo tämän ensin bongasi – katutaitelija näkymätön nainen tai saattoi olla mieskin, mistä sitä tietää kun ei näe. Todella aidon näköinen. Huh-huh, taitaa jo olla aika vetäytyä varjoon nauttimaan Fotografiskan kanelipullasta.
Lisää tulee kunhan saan pensasaidan leikattua.
—
—
—
—
—
—
—
—
Muotikuvaa katukuvaa
Lokakuussa 2016 eräässä huutokaupassa julisteessa olevan mekon (onko tuo mekko?) kuvan hinnaksi tuli 112.500 $. Mekko on varmaan maksanut saman verran. Se on 10000 kertaa enemmän kuin tuon oikean mekon (onko tuo mekko?) hinta elävässä katukaupassa. Salon iltatorilla tuo halvempi olisi kaikkien kulkijoiden kannalta parempi.
Taloudellisesta näkökulmasta ajateltuna. Tuo huutokaupattu teos oli yksi 12 vedoksen sarjasta. Varmaan tuo Versace dress El Mirage -jos se jossain on vielä olemassa – maksaa yli miljoonan. Ollako kuuluisa valokuvaaja, joka tuntee kuuluisan muotisuunnittelijan vai ollako kuuluisa muotisuunnittelija. Siinäpä nuorille urasuunnittelun pohjaa.
Salolaisesta näkökulmasta ajateltuna muistutan, että Herb Ritts In Full Light on edelleen Veturitallissa, jossa tuokin kuva on nähtävänä ihan aitona.
Leinikki vs korte
Koivu ainakin on selvinnyt kortteen varjosta, mutta miten käy leinikin. Ihan sama. Menen kotiin. Hyttysiä on niin paljon, että ne syövät kohta paitaan reiän. Tänä vuonna ei ole tullut hankittua siedätystä, vaikka ollaan jo heinäkuussa.
–
Sekakuvaaja metsässä
Ihan sama mitä kuvaa, antaa räpsyä vaan. Lintumaailma oli paljon hiljaisempi kuin viikko sitten, mutta korentoja oli kovasta tuulesta huolimatta liikkeellä. Yhdenkin puupinon ympärillä pörräsi ainakin kymmenen ruskoukonkorentoa, joista kukaan ei ollut niin väsynyt, että olisi istahtanut sen tikun nokkaa, jota vahdin kuin mehiläishaukka. Toinen on ruskohukankorento ja toinen on perus tytönkorento – olkoon mallia keihäs – kunnes joku toisin todistaa. Tämä oli hankalasti määritettävä yksilö ja aina pitäisi ottaa tunnistuskuvia eri puolilta ja potrettikuvat sitten korren päässä.
Metsäkävelyllä
Pitkästä aikaa metsässä, vakioreitillä. Aika paljon linnut ovat vielä äänessä. Peipposet ja rastaat sekä ne varoittelijat, joilla poikaset ovat jo lähteneet tutustumaan maailmaan. Jonkinlaista metsästysvietin tyydyttämistä lintujen kuvaamisessa on ja toisaalta taas keräilyä, vaikka eivät niin erikoisia kuvina olekaan. Toisessa on metsäviklo hälytysasennossa ja toisessa on sirittäjä siritysasennossa. Mukavaa oli, tosi mukavaa. Kumpikin tältä reitiltä uusia tuttavuuksia.
–
Kauneus löytyy yksityiskohdista eikä totuus löydy kaurapuurosta
Niin kaunis kuin Tallinna tai mikä tahansa muukin kaupunki on sopivan matkan päästä tarkasteltuna, niin ne pienet joskus oudot ja hassutkin yksityiskohdat ovat kohteita, joihin katseluaika tulee käytettyä.
Rotermannin korttelissa on mainio kahvila Röst, josta saa paikalla leivottuja skandinaavisia kanelipullia. Se oli valitettavasti kiinni. Varapaikkana viereinen paakariliike. No, menetteli – en ole kyllä koskaan tai missään tainnut jättää pullaa syömättä. Totuus on, että ei ihminen elä vain sachereilla, macaronseilla, viinereillä ja skonsseilla vaan tarvitaan myös peruspullaa – ja kahvia.
–
