Ujot ja ylpeät
Suurella järvellä lentelee kolme jalohaikaraa. Toinen vuosi kun lajin täällä näen. On ihan älyttömän arka lintu. Ei tarvitse edes yrittää lähestyä kun jo lähtee karkuun. Siinähän risteilevät ruovikon ja kivikon väliä kun minä teen souturetkeä. Tuon kivellä olevan pingviinin olen nähnyt ennenkin.Nuori lokki ei ujostellut. Pyysi ottamaan kuvan muistoksi. Muistuttamaan siitä kuka tulee olemaan King of the Rock.
—
Pilvipäivä
Auringonpaistetta, hiljainen tuuli, kurkien kokoontumisääniä jossain korkealla, hanhien juttelua lähikarikolla ja pilvinäytöksen seuraamista. Siinä on eväät hyvään päivään. Harmi kun en tunne noita pilvimuodostelmien nimiä ja merkitystä. Tuo yksi järven “yli” menevä makkara muistutti vyörypilveä. Kun itse ilmiön seuraaminen loppuu, alkaa mikkihiirien, puudelien ja muiden hahmojen etsiminen. Muppet-Shown vanhat ukot missasin, mutta Hitchcockin sain.
Tunnelajit
Tunneryöpsähdyksiä varmaan tälläkin järvellä herättäisi jos merimetsot jäisivät pidemmäksi aikaa. Taitavat olla lomailijoita, toivottavasti eivät tietustelijoita tai peräti tesantteja. Sen opin seuraamalla, että kun merimetso nousee varpailleen ja ojentaa vartaloa ei kannata olla sen takana. Sen töräytyksen voisi tehdä jonnekin muualle kun ravinteita järvessä on ihan omastakin takaa. Toki suljetttu kiertohan se on jos tuon järven kaloja käy syömässä. Toinen tunnelaji on tuo sinilevä. Se menee niin sanotusti ihon alle. Kolmas laji on vesijuoksu, jossa vesi juoksee ja itse jää paikalleen. Tuosta kivikosta pääsi äitienpäivänä kovalla tuulella soutamaan yli niin, että pohja vähän kolisi. Eikä sen olisi pitänyt kolista. Toisesta kivikuvan pienimiä kiviä en ole koskaan ennen nähnyt.
Pienemmästä kahlaajasta luulin jo löytäneeni jotain uutta. Onpas sitten surkean pieni ja siistin näköinen suokukko. Jalohaikarakin oli taas ilmaantunut, mutta en jaksanut enää lähteä jahtaamaan.
Hämeenlinna Noco
Noco niinku Nordisk Contemporary, niinku nykytaidetta. Ihan ensimmäiseksi, että ellei #museokorttia olis keksitty, niin olisi voinut tämäkin näyttely jäädä katsomatta, varsinkin jos ei olisi ollut sateinen päivä. Monta hyvää näyttelyä ihmiset missasivat ennen korttiaikaa.
Ja ihan toiseksi, jos ei nykytaidetta ymmärrä, niin ehkä ei kannata tästä aloittaa. Menee vaikka pihan toiselle puolelle, sielläkin on monta kummallista työtä. En minäkään mikään taiteentuntija ole enkä väitä kaikkea ymmärtäväni tai edes yrittävän ymmärtää. Taidetta pitäisi osata sijoittaa myös aikakauteen ja kulttuuriin. Joku työ, joka on voinut olla Norjassa kova juttu viisi vuotta sitten ei ehkä olekaan täällä Suomessa sitä samaa. Varsinkin kun puhutaan ei esittävästä taiteesta. Naama- ja maisemakuvat eivät vanhene samalla tavalla. Videoita oli jonkun verran. Ihmisillä on oravan kärsivällisyys eikä kaikkia animaatioita jaksa katsoa ellei juoni kulje ripeästi. Osa töistä oli minulle ihan “Ei ymmärrä” osastoa, osa ei jaksa, osa visuaalisesti näyttäviä ja osa puhuttelevia. Viimeisestä kategoriasta todella hieno esimerkki oli Tobias Bernstrup South of Heaven (vas) yksikanavainen video ja Murder of Crows (oik) vesiväri paperille, 2014. Aikamoinen vaikutelma kun katsoi tuota “lintutaulua” ja takaa alkoi kuulua lentokoneiden ja ilmahälytyksen ääniä. Video löytyy Vimeosta ja selostuksessa on kerrottu myös mistä tuo aihe on peräisin.
Näyttelylle arvosana kannattaa mennä ja ehdottomasti myös siihen toiseen näyttelyyn. Viimeksi kun kävin oli talvi ja kengät narisi niin, ettei kuullut omia ajatuksia.
—
Yllätysvieraat
Mitenhän laittaisi ihmispari suupielensä jos pihaan pölähtäisi yhtäkkiä kolme bussillista äänekkäitä ohikulkijoita? Varmaan vähän joka asentoon. Voisihan se vähän kurjilta tuntua. Näille kurjille niin kävi – no eivät tietenkään bussilla tulleet. Kurjille, mutta ei ehkä onnettomille. Vakikurkipari oli vakipaikallaan iltasammakoita keihästelemässä kun ensin etäisesti taivaanrannasta ja sitten läheisesti metsän takaa alkoi kuulua lajitovereiden mölyä. Siihenhän ne laskeutuivat, samalle lahdelle.
Laskupaikan haku ei kauaa kestänyt. Vähintään 150 lintua asettui ruovikon reunaan. Möykkä hiljeni hiljalleen, muutamia töräyksiä harvakseltaan. Hiljaisuutta kestää jonkin aikaa. Sitten koko parvi nousee ilmaan. Sekavaa lentelyä lahden yläpuolella. Osa parvesta lähtee tuonne ja osa tänne. Vakipari saa sekoilusta tarpeeksi ja lentää vähän sivummalle. Tuntuu, että johtajuus on vielä hukassa, eikä tiedetä minne lähdettäisiin. Siinä ne pyörivät ja jonnekin lähtivät, en seurannut loppuun asti. Eivät kauas, koska äänet kuuluivat vielä. Spektaakkeli päättyi. Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää, paitsi ehkä ööö suosirri.
Kuikkalaskentaa pienellä järvellä
Olen jonkin aikaa yrittänyt tähystää, miten kuikkaparin perhe-elämä on edistynyt. Vasta nyt näin, että pari on muuttunut porukaksi ja jälkikasvu on otettu mukaan soutelemaan.
Pikkukuikka ei osaa vielä huutaa sitä kuuuik-huutoa vaan vasta jokeltelee kuikkajokellusta. Tiukasti ollaan porukassa ja varsin äitikuikan lähellä. Välillä isäkuikka hävisi ja silloin sukellukset olivat lyhyempiä ja tultiin heti pintaan katsomaan, missä iskä on. Sukellukseen lähdetään yhtäaikaa äidin kanssa, samanlaisilla kaulan ja vartalon ojennuksilla. Hauskaa seurattavaa.
Vaikka järvi hieno olikin, niin pilvet ja niiden reiät olivat tällä kertaa hienompia.
—
—
—
Vihreä on uusi normaali
Vaikka mukama väitän löytäväni hakkuuaukioilta jotain kaunista, niin tästä vihreästä mönjästä en saa esteettisiä kiksejä. Airojen heiluttelu tässä vaikuttaa kuin soutaisi minttuliköörissä. Pienikin määrä vettä iholla käynnistää kutinareaktion. Kuumana päivänä pelkää, että joutuu hengittämään vedestä nousevaa levähöyryä. Tämä taisi olla kolmas kerta tänä vuonna kun käyn suurella järvellä. On niin vihainen olo. Ensin toukokuussa joku tunari piti patoluukut auki ja laski järvestä vedet ennätysalas, sitten tulee vuosituhannen kuivin ja kuumin kesä. Siitähän se levä riemastui. Tuulen suunnasta riippuen jostain poukamasta se lautta aina löytyy.
Kalakuvasta tulee mieleeni 70-luvun luonnonsuojeluhenkiset luontokuvat. Kontrastikkaat mustavalkoiset, joissa on kuolleita lintuja, öljyttyjä rantoja, hakattuja metsiä ynnä muuta Koijärvi-kuvastoa. Hetkinen? Luonnonsuojelua on siis tehty jo ainakin 50 vuotta. Ei aina uskois.
—
—
—
Hakkuuaukion salainen kauneus
Ei sais sanoa eikä kirjoittaa, mutta jotenkin kiehtovia ja kiinnostavia nuo aukioiden puuryhmät, niiden dynamiikka ja se miten ne keskustelevat aukion reunassa olevien puiden kanssa.
#fanitanhankoa
Tekemättömyys alkoi tuntua raskaalta, joka aktivoi kulkemaan kohti etelää. Päätarkoituksena oli käydä korvapuustilla käsityökeskuksessa vai mikä kansanopisto onkaan. Ei ollu, voisilmäpullaa löyty.
Beach combing eli rantojen kampaus on sitten älyttömän miälenkiintoista. Harmittelen, miksen itse asu meren äärellä. Itse asiassa asunkin, mutta se on eri juttu. Sama meri, mutta kuitenkin eri.
Syksy on tulossa. Aallot ovat tuoneet rantaan levää, joka on alkanut jo haista. Linnut ovat vaihtaneet talvisulat. Tyllerömuuttolinnut parveilevat ja tankkaavat levien keräämiä ötököitä. Rantaan on ajautunut niiden simpukoiden ja kotiloiden kuoria, jotka eivät tästä kesästä selvinneet. Aivan kuin minäkin ennen mökillä. Jätin uimahousut naulaan odottamaan seuraavaa kesää. Miksi niitä pitäisi mihinkään viedä kun kuitenkin tiesi, että tulen vielä takaisin.
Seuraavaksi yritetään mennä Hankoon kun oikein myrskyää. Sitä Hankoa en ole vielä nähnyt.
—
—
—
—
—
—
—
—
Turussa pikana
Todella pikana Helsinkiin verrattuna. Taidemuseossa Dick Bengtsson ja WAMissa Simo Helenius.
Pikainen arvio 1: Simo Helenius puutyöt varsinkin hienoja ovat. Ei sellaista näppärää kaivertamista vaan kunnon veistoa. Tähän näyttelyyn oli töistä varmaan runsaudenpula. Hienosti oli eri aikakausia ja materiaaleja poimittu mukaan. Kannattaa käydä kun vielä ehtii.
Pikainen arvio 2: Bengtssonia olisi katsonut enemmänkin. Töitä vaan ei ilmeisesti ole ihan sitä määrää mitä edellä mainitulla, koska osa tuotannosta paloi. Taiteilijana mielenkiintoinen ja ristiriitainen hahmo, mielenkiintoisine työtapoineen. Hakaristeistä ja muista symboleista on riittänyt juttua. Sitä ihmettelin, että miksi Dickiltä ei silloin kysytty, että: “Kui sää tollasen siihen maalasit”, niin nyt ei tarttis ihmetellä mitä se tarkoittaa. Dick varmaan vastaisi, että: “Aattelepa ite”. Symbolin merkityksestä saa tosin tehtyä sivukaupalla hienoa taidepuhetta. Eihän niinkään voi kirjoittaa, että pirusillaan maalasi hakaristejä. Onneksi valokuvat on niin helppoja, niissä ei tarvitse arvuutella, ne ovat niin totta. Kannattaa käydä, mutta kiirettä pitää.
Bengtssonin hengessä yhdistin minäkin kaksi kuvalähdettä ja jätän jälkipolville pohdittavaksi, miksi Patti Smithillä on Johnny Cashin koirat ja ovatko nuo pilvet sittenkin siivet ja siivet sittenkin pilvet.
—