Kopteri on palannut
Kopteri tuli takaisin korjaamolta. Testaamaan vakioreitille. Maisema oli hieman muuttunut pakkasen vuoksi, niin taas uusi kuva suosikkikoivusta. Tuntui lentävän. Jotenkin sitä vaan hermoilee, että miten lennätys menee. Vipuja ja suuntia on niin paljon ja kun harvemmin käyttää ja aina on tilaa sähläykselle niin tonnin setelin toivoisi pysyvän taskussa.
Iloisin mielin menin rantaan ja odotin, että pääsisi ottamaan varjokuvia. Jää oli tullut. Omituista kyllä, jää olikin tuollaista voimapaperin väristä, kun ylhäältä katsoi. Musta erottuu yllättävän huonosti ruskeasta. Jäädään odottamaan lunta (olinko se minä, joka tuon kirjoitti). Tiedoksi, että tuo jälkimmäinen kuva on otettu 65 metrin korkeudesta.
Pysy linjalla, parin päivän päästä tulee lisää koivukuvia.
—
Kivi vai kallio
Riippuu siitä mistä katsoo ja mihin vertaa.
Järvi on siinä hilkulla, että jäätyy. Ehkä ensi yönä.
—
Suomi Salo Teijo Sahajärvi Kelo
Auringonlaskun aikaan on mukavinta. Silloin ovat ihmiset kaikonneet, koirat ja lapset nukkumassa. Ennen tuli vierailtua Teijolla paljonkin. Nykyään tulee ajeltua “omaan metsään” naapurikunnan puolelle. Siellä ei polut kulu eikä nenäliinat, mehupillit ja nuotionpohjat reittejä korista. Tämä puu on tuttu vuosien takaa. Aina yhtä ärsyttävä. Miten sen saa irti metsänreunasta ja mikä olisi paras suunta. Aina vaan vieressä on toinen puu häiritsemässä ja edessä on aina vaan se jyrkänne. Jos tämä olisi interaktiivisempi ja sosiaalisempi kanava, kysyisinkin nyt: “Onko sinulla ollut vaikeuksia sijoittaa keloa kuva-alaan. Kerro kokemuksista kommenttikentässä.”
Taidan antaa Teijolle vielä mahdollisuuden.
Muodot
Tuttu maisema. Ensimmäisen kerran näin sen näin. Pitää alkaa jalostaa, aloittaa vaikka viikatteella ja kahluusaappailla.
Ei ole mikromuoveja meidän järvessä
Jalkapallo edes pieni ei täytä mikromuovin määritelmää. Se on roska, vielä. Kyllä se riitä pienenee ja mikroutuu.
Ja taas viikkoja myöhemmin
Nyt alkaa maisema olla valmis talveen. Seuraava muutos tulee lumen myötä. Moottorisahamurhaajat ovat lähteneet jo muualle.
Koptereihinkin pätee ilmeisesti sanonta, josta on useita variaatioita. On koptereita, jotka eivät ole pudonneet ja koptereita, jotka tulevat putoamaan. No näin nyt kävi. Hyvään aikaan sen puolesta kun ollaan kuitenkin menossa kohti pimeintä ja märintä aikaa. Vakuutus on, mutta onhan siitä taas oma vaivansa selvitellä ja lähetellä suuntaan ja toiseen.
—
Puuvalo
Puuvalo on kavala tauti. Se iskee syksyisin ja jatkuu joskus pitkälle kevääseen jopa kesään. Se ilmenee värikkäinä, vilkkuvina, kirkkaina vitjoina puissa ja pensaissa.
Onneksi tällä puulla ei ole sitä. Jos siitä lähdetään, että puuhun laitetaan valoja on hienoa, että joku ymmärtää laittaa vilkkumattomat, häikäisemättömät ja neutraalin väriset valot. Lisäksi tuo muistuttaa jotain, eikä ole viskelty hujan hajan. Poronsarvea tuossa käsittääkseni ollaan rakentamassa. Hieno tästä tulee, vaikka perisalolaiseen tapaan tulee joitakin ärsyttämään olivat päällä tai eivät. Sellaisia me ihmiset ollaan.
Tuulee niin että tukka lähtee päästä
Pakko oli jonnekin päästä. Ei auttanut huppu eikä pipo. Kun pää palelee tuntuu, että tuuli menee koko kropan läpi. Ei kannattanut jäädä tuuleen makaamaan vaan painuin metsän suojaan. Tuulen huminan kuuntelu olisi ollut mukavampaa jos olisi käynyt pienempi viima.
Lokahyinen Tallinna
No, ei kauheasti lokaa, mutta hyistä. Ennenkin ja useammin kuin kerran olen luvannut, että en mene Tallinnaan loka – maaliskuun välillä. Siellä on niin jäätävän kylmä. Menin kuitenkin.
Kumussa Konrad Mägi ja Baltian symbolismia. Molemmat kannattaa katsoa. Tulopäivänä aurinko mukamas vielä vähän paistoi. Ainakin sen verran, että tuli varjoja. Olinpas tyytyväinen tuohon puistokuvaan. Muuta en olisi tarvinnut. Näkymä hotellista oli jotain muuta kuin vanhan kaupungin tornit. Hienohan tuokin oli. Geometrinen ja energinen.
Valokuvatarjonta jäi tälla matkalla Telliskivessä olevaan Juhan Kuusi Dokfoto keskuksen Luca Berti näyttelyyn. Varmaan joku muistaa Suomessakin pyöräilleen tanskalaisen valokuvaajan, joka taltioi Linhofilla maaseudun ihmisiä ja maisemia. Täällä oli esillä vastaavia kuvia Eestistä. Näin aikaisemmin päivällä (vai oliko se eilen) kirjakaupassa tästä tehdyn kirjan. Myöhemmin näyttelyssä tuli tunne, että nyt ollaan niin sisällä valokuvassa kuin pääsee. En osaa kaikkia tuntojani tässä purkaa. Olivat upeita. Kahdelle eurolle sai vastinetta.
Loppuun vielä pakollinen kaupunkinäkymä ja paluumatkan merinäkymä.
—
—
—
—
—
—
