Tuon niminen käyttäjäprofiili kävi tykkäämässä yhtä Instagram kuvaani. En oikein itsekään ymmärrä mikä siinä muutaman sadan metrin rantakaistaleessa Neljän tuulen tuvan vieressä on. Se on jotain niin erilaista kuin täällä kotona. Jos muuttaisin Hankoon olisin ainakin kaksi viikkoa ihan hulluna pelkästä merestä ja roskaisesta rannasta.
Instagramissa on noin 85.000.000 kuvaa hashtagilla #sunset. Jos nämä olisivat kaikki eri auringonlaskuista niin kuvia olis noin 230.000 vuodelta. Tähän päälle kansalliset versiot. Kyllä silti vielä yksi auringonlasku mahtuu. Eipä tuota ole viime päivinä päässyt paljon ihastelemaan.
Vanha paikka uudet valot. Aluksi oli ajatus mennä matalammalle. Lampi on padottu ja piti mennä padon taakse, veden pinnan tasalle. Olin yksin liikkeellä, enkä saanut selvää paljonko purossa oli vettä. Päätin pysyä kuivilla. Parin tunnin odotus palkittiin ja reposet tulivat esille. Eivät niin runsaina kuin edellisenä iltana, mutta tuli edes jotain.
Mökkiläiset olivat lähteneet, ei mitään ääniä joitakin koiran haukkuja ja hanhen töräyttelyä lukuun ottamatta. Lämmintä päällä ja eväät mukana. Luonnon rauha menee syvälle.Taivaan suuruus ja ihmisen pienuus. Ne tulevat selväksi.
Salossa taidemuseo Veturitallissa oli hiljattain Leena Luostarisen näyttely. Tästä tulee mieleen näyttelyssäkin ollut Tunisian yöt. Tulee mieleen vaikka onkin ihan erilainen. Yö tässäkin on ja palmu rannalla. Juksun juksu.
Yritin laajempaakin kuvakulmaa, mutta puut alkoivat kaatua niin rumasti, ettei tullut kiva. Tätäkin on jo suoristettu vaikka tehollinen polttoväli on niinkin paljon kuin 24 mm vanhaan aikaan.
Niin minä kuin moni muukin etelän asukas ihmetteli jotain mitä ei ollut koskaan ennen nähnyt. Kantta myöten koko taivas vihreänä. Loimotus loppui noin 22:00, mutta hehku jäi. En tiedä onko tuo taivaanrannan punainen revontulia vai lähiön loistetta. Paljaalla silmällä sitä ei nähnyt.
Olipa otollinen auringonlasku antaa mielikuvituksen lentää, että mikä tuolta purkautuu. Langoilla olleet variksetkin värjäytyivät punaisiksi. Ei sieltä sitten kuitenkaan mitään ilmestynyt – ainakaan minulle.
Eväsretkellä kun oltiin, niin mukana oli tietenkin eväsretkikamera SX-70. Tällä kertaa onnistui kaksi kuvaa kahdesta, joka on aika hyvä saavutus. Kamerassa on paikalla Impossible:n sammakonkieli ja sekin onnistui nappaamaan molemmat kuvat. Laitoin uuden filmikasetin kameraan ja sen mustan läpyskän ulostus ei jostain syystä onnistunut. Tämän vuoksi hävikiksi kirjattiin yksi menetetty ruutu. SX-70 on hyvin monimutkainen kamera ja sen kaikkien vipujen ja rattaiden pitää olla synkronissa, jotta kuva tulee ulos asti.
Mukana oli tietenkin myös kännykkä ja sen kuva on käynyt VSCOcam:n kautta.
Päiväretki Hankoon, monessa lähteessä mainitulle ja kehutulle Uddskatanin luonnonsuojelualueelle. Ei ollut paikassa moittimista vielä kun kelikin oli hyvin suosiollinen. Tämä nyt oli vain sellainen vajaan neljän tunnin ensitutustuminen. Kaksin kun ollaan liikkeellä ei kaikkea ehdi ihmettelemään ja kuvailemaan. Tulee varmasti poikettua toistekin. Sellaiset havainnot taas tein, että kyllä meri on aina meri ja olisikohan siellä kotinurkissa kuitenkin vielä jotain katsottavaa.
Säätila näytti otolliselta, enkä antanut iltapäiväpötkötyksen viedä mukanaan niin lähdin ajelemaan Uskelanjoen maisemiin. Tänä vuonna en ole vielä nähnytkään kokonaisia kaaria. Melkein kokonainen, pieni pala puuttuu.
Jälkimmäinen on Samyang 7.5 mm pelleputkella. Terävyydestä ja värintoistosta tykkään. Vesitippoja linssissä ei saa tälläkään putkella anteeksi.
Hamarijärvi syksyllä on yksi minulle mieluisimpia lähiluonnon kohteita. Auringon laskiessa maisema värjäytyy punaiseksi. Satoja hanhia ja kymmeniä kurkia kokoontuu yöksi rannoille. Mölinä ja liikenne on melkoista. Sattuipa täysikuukin nousemaan, sitä ei ihan joka ilta ole ohjelmassa. Miten se noin repaleinen oli.