Takaisin kotiin
Taiteiden yön yli alkaa saapua päätökseen. Vielä yksi kohde. Valkeakoskella, entisen Sääksmäen kunnan alueella oleva Voipaalan taidekeskus. Sääksmäen kihlakunta on ulottunut joskus melkein Saloon asti jos Salo on ollut silloin edes olemassa, vaan oli vielä erottamaton osa Uskelaa.
Kuitenkin, jostain syystä tämä paikka on mennyt aivan ohi. Siinähän se on aivan Iittalan eli Kalvolan vieressä, samalla reissulla voisi poiketa täällä kun käy katsomassa laatutaidetta naivistinäyttelyssä.
Tällä kertaa oli kultaisia töitä Teija-Tuulia Ahola, Auringon hyvästijättö. Näissä on siis käytetty kultaa ja muita metalleja. Tulee mielenkiintoinen pinta ja kuva on eri näköinen, riippuen siitä, mistä valo tulee.
On nämä rankkoja kierroksia. Minneköhän seuraavaksi.
Pyörähdys Mäntässä
Ihmettelin tähän aluksi, että mitähän tuo mänttä tarkoittaa. Selvishän se kun googletteli. Mäntsän Tuomas on ollut liikkeellä.
Laitan Mäntän tähän samaan, vaikka kronologisesti päivä ehtikin vaihtua Gustavissa käynnin jälkeen. Kohteena olivat Mäntän kuvataideviikot, Gösta ja Gustaf.
Kuvataideviikoilla en ole ennen ollut, enkä vanno, että tulen enää menemäänkään. Ei vaan oikein tuo nykytaide sellaisena kuin se tuolla oli oikein nappaa. Taidan vaan olla sen verran klassinen ja hidas, että sanoman pitäisi tulla sen enempää miettimättä. Jossain vaiheessa sydäntäni kosketti eniten tuo tuntemattomaksi jääneen tekijän työ Tapionsali. Ei sentään.
Rupurannasta tuttu Jan Eerala, Laura Naukkarinen, Ulla Taipale ja työryhmä ja monet muut audiovisuaalinen kuoroteos Chorus Sinensis. Omistettu merimetsoille (Phalacrocorax carbo sinensis). Tuo kuoro siis on tuolla saarella (vai luodolla) ja matkii merimetsojen ääniä. Ihan oikeasti oli hieno.
Toinen, kerrassaan räjähtävän hauska musiikkiesitys oli Raakel Kuukka, Rumpali 2003. Hauska, humoristinen, ketään pilkkaamaton, hyväntuulinen esitys. Tämä on pakko katsoa kokonaan jos tulee vastaan.
Videoista muuten, niin Marja Helanderin, Anssi Kasitonnin työt jaksan katsoa, sitten oli se yksi donitsi metsässä video, varmaan olen nähnyt muitakin, mutta nämä ovat jääneet mieleen. Sellaisia haahuiluvideoita tai mennään metsään valojen kanssa huutamaan niin, niitä en ymmärrä yhtään. En vaikka saatesanoissa kerrottaisiin mitä tahansa.
Gustafissa oli Minna Henrikssonin ja Ahmed Al-Nawasin Genesis. Tehtaan synty työväen näkökulmasta, talouspolitiikkaa ja ammattiyhdistyspolitiikkaa. Rohkea kokonaisuus. Yksittäisenä upeana työnä, ryijy. Minneköhän se tulee esille.
Sitten vielä pääkohteeseen eli Göstaan. Göstassa Lorna Simpson, Haze. Näyttelyn esittelytekstissä arvellaan, että en oikein tiedä, missä kuljen, koska ennakkoasenteet ovat sumentaneet (haze) näkymäni, siksi näyttely haastaa minut tarkastamaan käsityksiäni.
Tässä on varmasti kyse myös mustista, mustien asemasta, naisista, sorrosta, Yhdysvaltojen historiasta ja nykyisyydestä. Myönnän, että näkymäni on sumea, koska en ole siellä koskaan elänyt, edes käynyt, enkä tunne kaikkea symboliikkaa, joka tähän liittyy. Edellisen päivän Gustafin näyttelyssä minun ei tarvinnut kulkea sumussa kun kerrotaan työläisten asemasta, työläisperheen kasvattina nämä ovat tuttuja asioita.
Pois mukavuusalueelta
Lähdin siis pois omasta pihasta. Kohti Mänttää Kangasalan kautta. Kimmo Pyykkö taidemuseossa Erika Adamsson, hänkin pois mukavuusalueeltaan eli Turusta. Hänellä on mielenkiintoinen tekniikka maalata alumiinille ja akryylille. Alumiinilevyn suojamuovia voi käyttää maskina. Jos sivellin menee liian lujaa, niin revitään muovi pois ja alta löytyy puhdas pinta. Akryylille maalatuissa käytettiin hienosti levyn molemmat puolet. Kyllä mää tykkäsin. Sopivan kokoinen, eri aikakausilta, tunnistettava, hienoja miljöökuvia. Sopivat hyvin noihin tiloihin.
Pixel 7a tähtitaivas
Aivan ensimmäiseksi sanoisin, että en mennyt kärkkymään perseidejä. Sillä kokemuksella, joka minulla on niin se homma on suoraan perseidistä. Media hehkuttaa joka vuosi, 60 tähdenlentoa tunnissa, ikinä et näe näin paljon, seuraavaan kerran vasta kun tulee geminit vai mikä olikaan, eikä silloin ollenkaan näin paljon. Ikinä en ole nähnyt 60 tähdenlentoa tunnissa. Nyt näin vahingossa yhden.
Asiaan. Tällainen tuli. Night sight -moodi, neljä minuuttia taisi valotella. DNG Lightroomiin ja neljä tuntia vääntöä – no ei sentään. Ajoin Lightroomin uuden kohinanpoiston ja sen jälkeen vääntelin muita vipuja.
Ei tästä nyt ihan kauhea tullut. Otava erottuu, jopa se kaksoistähti tuolta hännästä. Linnunratakin tuli kivasti kuvaan – vitsi, vitsi.
Aion vielä mennä toistekin. Sitä ennen uusin vanhan halvan Jobyn telineen, joka on myös perseidistä. Puhelimet ovat nykyisin aika isoja, kun niihin laittaa vielä liukkaan suojakuoren lihottamaan ja asettaa puhelimen kiinni telineeseen epätasapainoisesti virta- ja volume-nappien ohjaamana. Ei tarvita kummoista hipaisua pimeässä kun luuri on heinikossa. Jossain kuvissa huomasin, että jotkut tähdet olivat venyneet. Olikohan puhelin värähtänyt niitä valotettaessa. Muutenkin kun tuo yökuvaus – yllätys, yllätys – tehdään pimeässä, olisi kiva, että kalusto olisi niin sanotusti kirjaimellisesti näpeissä.
Alkuperäinen DNG on tässä
Kesäinen Salon kaupunki
Herra TP perheineen lähetti heinäkuussa -65 kortin herran RL:lle perheineen Tampereen Kalevaan. Lähetti terveisiä, toivotti tervetulleeksi messuille ja pyysi samalla käymään heillä.
Paikan löytäminen ei ollutkaan niin helppoa. Samoin polttoväli herättää kysymyksiä. Millähän näitä joskus kuvattiin. Kuvan parempaan käsittelyyn ei minun ruutuaika riitä.
Päivä Helsingissä
Aika kiirettä on jos päivässä käy Ateneumissa, Design-museossa ja K1:ssä. Ei jaksa vanha mies enempää raahustaa.
Ateneumin uusi perusnäyttely on hyvä. Se tulee kierrettyä vielä uudelleen. Edelfelttiä en olisi Pariisiin asti mennyt katsomaan. On se ruumissaatto/ristiäissaatto vaan kova kuvapari. Ateneumista reproan Pascal Adolphe Jean Dagnan-Bouveret (huh mikä nimi) työn Häät valokuvaajan ateljeessa , 1879. Valokuvaaja ottaa kuvan maalauksesta, joka on tehty valokuvaajasta joka tekee työtään. Ehtiköhän joku luonnostella minut. Koska valokuvaus on minulle niin tuttua, huomioni kiinnittyi ulkovalokuvauksellisiin asioihin oikeassa alakulmassa. Ukko kuristaa lasta ja puhaltaa sikarinsavut naamaan. Oi aikoja, oi tapoja.
Kustaa Saksi Design-museossa on hieno, minkä 100000000 ihmistä on jo todistanut. Sanoisin ja sanonkin, että Turun Ars Novassa oli hienompi. Valot olivat paremmat, ihmisiä vähemmän ja pääsi lähemmäs töitä. Ne ovat oikeasti häikäiseviä.
K1:n Tiina Itkosen kuvia on myös kehuttu. Eikä tietenkään turhaan, hienoja töitä. Hienot valot Grönlannissa. Ettei tärkein jäisi sen taakse, kuinka paljon Itkonen on tehnyt näiden kuvien eteen töitä ja miksi hän sitä tekee, niin Grönlannin ja grönlantilaisten asema ja ilmastonmuutoksen ja kolonialismin puristuksessa ei ole millään lailla kadehdittava.
Turun taidemuseo Sasha Huber
Olin taas liikkeellä kevyellä ennakkotiedolla = kevyellä ennakkoluulolla. Jonkun lauseen olin näyttelystä lukenut ja todennut itselleni, että en ymmärrä taaskaan, mutta mennään katsomaan.
Sellainen näyttely, ettei tiedä mitä sanoisi. Sisällä on jotain, mutta ei tiedä miten sen sanoisi. Sama tunne kuin keväällä Andreas Serranon näyttelyn jälkeen. Maailma on paska paikka, on ollut aina ja tulee olemaan.
Kuvan tahatonta huumoria. Huber lentää helikopterilla Agassizhornille ja vie sinne tuon uuden Rentyhorn nimilapun. Sitten tulee joku Victor ja tuo oman taulunsa. Vitsi kun olisi ollut talvi
Myrskyn jälkeen
Pitäisi poistaa puomi, että ihmiset pääsisivät kesäteatteriin. Ei sitä vettä tiellä nyt niin paljoa ollut.
Palatakseni Pixel 7a kuvatiedostoihin. Saatan korjata edellisen postauksen lausuntoa tai en. Menettelee tuo laitteen oma JPg, mutta tykkään kyllä omasta versiosta enemmän. Kovan työn takana se kyllä oli. Ei maksa vaivaa kaikkia kuvia käsitellä.
Kaikki kuvat Lightroomista, leveys 1080 ja tiedostokoko max 240kt.
Kuva 1, DNG suoraan laitteesta, viety Lightroomiin, export JPG
Kuva 2, DNG muokattuna, tehty kaikenlaista
Kuva 3, JPG, suoraan laitteesta, viety Lightroomiin, export JPG
Mitä tästä opimme, tuskinpa mitään.
