Tässä on toinen talvitaivaan tyyppi. Taivas kiinni. Harmaata. Jään päällä taas tuota ällöä mustaa. Se ei taida olla taivaan vika. Jää on vielä vahva, mutta vettä ikävästi, ettei pikkukengillä pääse liikkumaan. Pari laulujoutsenta oli jo tullut odottelemaan avoveden ilmaantumista.

Ensimmäinen testi meni pieleen ja seuraavana viikonloppuna tuli vettä ihan solkenaan. Tänään vettä tuli vähän maltillisemmin. Sukset ulos survaiskaa.

Kuten kuvasta näkyy sukseeni ovat OAC XCD pälä pälä 160. Valmistaja on OAC ja pituus on 160 senttiä. Väliosa tuotekoodista on jotain markkinahöpöä.

Onhan näistä kirjoitettu. Tällaisilla keleillä kun jäällä on vettä, niin ovat nämä paremmat kuin pelkillä maastokengillä. Ei näillä niin syvälle putoa kuin kenkien kanssa. Jos joku luulee, että nämä kantavat satakiloista kuormaa hangen päällä, niin eivät kanna. Eivät höhhölumella eivätkä nuoskalumella. Lunta on edelleen noin 20 senttiä. Suksen kärki haukkaa herkästi hankea. Kun kilo lunta painaa yhtä paljon kuin kaksi kiloa vettä, niin onhan se aika raskasta ja kömpelöä hiihtämistä. Silloin kun upottaa näillä pitäisi mennä kuin lumikengillä ja kun kantaa niin mennä kuin suksilla – vissiinki. Hankikanto olisi hieno kokea.

Vaikka vettä satoi ja märkää riitti, eivät sukset jäätyneet. Pitoa pääsi kokeilemaan ilman jääpaakkuja. Jäiselläkin tiellä karvapohja toimi todella hyvin. Saattoi vähän jarrutella alamäessäkin, mutta se ei haitannut. Tasaisella luistoa voisi varmaan parantaa jollain pikaluistolla.

Siteet ovat olleet toimivat. Olen käyttänyt vaelluskengillä ja lämpösaappailla. Jalassa ovat sukset pysyneet, vaikka ei ihan hullun piukkaan kiristäisikään. Eikä ole tunnetta, että suksi olisi tunnottomasti kiinni kengässä. Siteet saa kiinni ja auki myös hanskat kädessä. En ole vielä kokeillut miten toimii jos kiinnittää vain kärkisiteen.

Varmaan joku ihmettelee, että onko sinne metsään ja järvelle pakko mennä syvän lumen tai ylipäätään lumen aikaan. No ei ole, mutta menen kuitenkin. Mieluummin menen näillä, kuin pelkillä kengillä. Jos taas on vähäluminen maasto, tiepohja tai kelkkaura, niin sitten suksia on turha ottaa mukaan. Etelässä näillä tulee kyllä aika kalliita hiihtokilometrejä. Tosin kun kokoja on vain yksi ja siteeseen sopii vaikka sandaali, niin näitä on helppo kierrättää tarvitsijalta toiselle. Loppuarvostelu: En laita huuto.nettiin, pidän itse.

Kun viimeksi valitin, että raskas on hangessa raahustaa – sukset pitäis laittaa. Minäpä laitoin. Minun tuurilla kävi sitten niin, että juuri sinä viikonloppuna, kun niitä olisi voinut kokeilla iskeytyy arktinen ilmamassa seutukunnan ylle. Lähdin kuitenkin illalla sään lauhduttua -16 asteeseen Hamarijärven jäälle testiradalle. Alku meni jotenkin, mutta sitten alkoi tuntua siltä, että onpa raskasta. Kotvan kuluttua selvisi, että jään ja lumen välissä on vettä, jota ei ole tarkoitettu suksien voiteluun. Siirryin rannalle puhdistamaan pohjat ja jatkoin metsän puolella. Eihän pimeässä metsässä jotain mönkijän tekemää uraa pitkin hiihtämisestä tullut mitään. Palasin jäälle hiihtämään pitkin moottorikelkan tekemää jäätynyttä sohjouraa. Olipas hauskaa. Taivas oli sentään kirkas ja taivaanranta varsinkin kun kasvihuoneet ja taajamat valaisivat. Kamera brutaalisti tukevasti lumihankeen ja ottamaan muistokuva tästä reissusta.

Annan suksille vielä toisen mahdollisuuden, en siis paljasta mistä suksista on kysymys. Takautumana menneestä elämästä muistuu mieleen kun ostin ensimmäisen maastopyöräni. Menin huhtikuussa metsään ja ajattelin, että tällähän mennään mistä vaan, kun vaihteitakin on melkein 20. Metsässä oli siihen aikaan vielä lunta – ei muuten menty. Samaan “kun mielikuva ei vastaa todellisuutta” sarjaan kuuluu myös se, kun ostin ensimmäiset voitelemattomat sukset. Menin sitten kokeilemaan niitä juuri sillä kelillä, missä ne eivät ainakaan toimi. Ei nyt ihan Kirvesniemi tullut siitä hiihdosta mieleen.