Fiskars kesänäyttely 2019
Ei se oikeestaan ole se perinteinen kesänäyttely vaan ensimmäinen kerta Arts&Design Biennalea. Jäin kiinni ajatukseen, että mistä tietää, että se on biennale jos toista kertaa ei ole vielä ollut.
Tota noin. Näyttelytila on jaettu kolmeen rakennukseen. Kaksi on toisessa ja yksi toisessa päässä kylää. Eihän siinä mitään jos keli sallii ja jalat kantavat. Matkalle on heikkojalkaisille varattu parikymmentä penkkiä. Tämä tiedoksi, että kannattaa vähän miettiä missä vaiheessa sen kirveen tai kyntöauran käy Fiskarsin myymälästä hakemassa.
Lyhyesti, minulle ei tämä näyttely oikein avautunut. Vain yksi (no, okei oli kaksi muutakin) työ jaksoi kiinnostaa. Aika harvoin jään katsomaan videoteoksia. Nyt katsoin, alusta loppuun. Jäin koukkuun. Työ oli Aki Sasamoto Donut Diagram 2018. Siinä oli metsä ja metsässä roikkui donitsi.
Kalustopäivitys OM-D E-M1 mkII
Vihdoin sain tämän hankittua. Onhan sitä jo tullut harkittua vuosi tai kaksi. Sattui käteen kiltisti pidetyn näköinen käytetty ja kahva, niin kävin kiinni. Laskin, että koska EM1-X ei sitten ollutkaan sellainen jumalkamera kuin odotettiin, niin ei tämä EM-1 II:n ihan heti happane. Jotain on muuttunut I:een verrattuna. Risukossa kuvaaminen on edelleen hankalaa, siihen ei ole tullut muutosta. Asetukset kun vielä saisi kohdalleen.
Pikainen käynti Halikonlahdelle, kamerassa kiinni toinen nimihirviö Panasonic Leica DG 100-400/4,0-6,3 ASPH Vario-Elmar Power OIS
Naivistit Iittalassa 2019
Jotenkin vuoden 2018 näyttely jäi niin hyvänä kokemuksena mieleen, että nyt ei saanut tästä oikein kiinni. Kannattaa toki käydä jos tykkää tyylilajista.
Kesän ensimmäinen korento
Kiitos olohuoneremontin, luulin, että määritysoppaat ovat lopullisesti kadonneet, eikä minun tarvitse enää koskaan edes yrittää määrittää näitä. Kuvata vain ja ihastella. Kuinka ollakaan, vilkaisin vasemmalle ja tunnistin heti Suomen sudenkorennot kirjan. Sen mitä kesän aikana näistä opin, ehdin talven aikana unohtaa. Perhosia muistan, mutta nämä eivät vaan jää päähän. Sanoisin kuitenkin, että tämä on vaskikorento. Ellei ole, niin olkoon joku muu.
Aukko metsässä
Ollaan rehellisiä ja näytetään, että eivät kaikki aukot metsässä ole hakkuuaukkoja. On myös lampia ja järviä. Ainakin vielä.
Olen kyllä sitä mieltä, että koko Suomi on yhtä ja samaa metsää ja sinne tänne on ripoteltu kyliä ja kaupunkeja maisemaa rikkomaan.
Villi omenapuu
Juurettomat ihmiset haikailevat juuriaan. Kukaan ei varmaan suostuisi olemaan 60 vuotta paikallaan vaikka saisi olla kuinka villi. Omenapuu on ja jatkaa ihmeellisen oksahässäkän kasvattamista.
Asiat ovat niin kuin ne näkee
Lempimaisemissa taas käppäilin ja ihastelin tuota ihanan makean vihreää koivikkoa. Tuossahan on kohta metsä. Ajattelin, että ehdin vielä nähdä ne aika isoina – jos hyvin menee. Hyvältähän se näytti 165 sentin korkeudelta. Mennäänpä korkeammalle 10, 30, 60, 115 metriä. Ei enää niin vihreää. Eikä tule vielä aikoihin olemaankaan.
Vertailtavaksi yläreunassa oleva männikkö, jossa on jo isoja puita. Sen edessä noin 3 – 5 metrisiä kuusia. Viimeisen kuvan oikeassa yläkulmassa tänä keväänä kaadettu palsta.
Kevätkoivikko
Kaikkien koivikkokuvien jälkeen päädyin tähän versioon. Otan joskus tarkoituksella epäteräviä kuvia, tarkoituksena saada vain suurimmat linjat ja massat näkyviin ja häivyttää tarpeettomat yksityiskohdat. Sama efekti kuin sirristäisi silmiä. Tämä näyttää aivan vanhalta postikortilta katsottuna ilman silmälaseja jos laseja käyttää tai lasien kanssa jos ei käytä niitä.
Metsissä ja muissa puukeskittymissä on helposti kaiken maailman oksia ja risuja, joita ei kuvatessa huomaa tai tarkennus on mennyt väärään runkoon. Se oli tänään ongelmana.
Kauriin kuolema ja kuoleman jälkeinen elämä
Sattuipa kevätretkellä koivikkoon. Kampasin rantoja ja etsin mitä jäät ja tuulet ovat tuoneet tullessaan. Lähinnä kaloille hengenvaarallisia muoviesineitä haeskelin. Rannoilta löytyy yllättävän usein vaappuja. Kuhaveden äärellä kun ollaan, Merimetsoja ja Rapalaa löytyy. Tänään löysin Ilmatieteenlaitoksen jonkun luotainsysteemin. Jotenkin muistan, että olisin nähnyt sen aikaisemminkin ja ihmettelin, että onpa erikoinen merkki rapumerrassa. Sellainen valkoinen laatikko, jossa lukee Vaisala. No, se oli teknoa se. Sitten löytöön numero kaksi. Rannan tuntumassa oli kauriin raato. Siihen se oli pötkähtänyt ja valkovuokko niin kauniisti kasvoi vieressä. Tuulen alapuolella vähän tuoksahti, joten ei ihan tuore tapaus. Yllättävän rauhassa oli raato saanut olla. Varikset tietävät missä se on, mutta muuten ei näkynyt jälkiä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan. En sen enempää tätä raatoa repostele. Elävä luontokappale tämäkin on ollut.
Kehätien kaari
Metsässä ei ole ruutukaavaa eikä tien suunnittelijalla suorakulmaa. Hyvä, ettei tietä yritetä väkisin sieltä, mistä sen ei ole hyvä mennä.
Tässä kopterikuvassa oikeassa yläkulmassa on jotain kummallista. Ei mitään käsitystä, mistä ilmiöstä tuossa on kyse.
