Tukku Tukholmaa
Ruotsin matkailuni on viime aikoina vähentynyt, mutta kyllä vielä tulee ainakin kerran vuodessa käytyä. Fotografiskassa ja muutama tunti kaupungilla hortoilua.
Etukäteen tutustuttuna odotukseni olivat, että nyt on näyttely, jonka vuoksi kamerat on joskus keksitty. Näin sitten olikin. James Nachtwey on ollut kaikkialla, missä tapahtuu. On sotaa, riistoa, nälänhätää, luonnonmullistuksia, terroristi-iskuja, huumeita, sairautta – mitä vaan keksit. Kuvia on kymmeniltä vuosilta. Eikä siinä kaikki, lisää tulee. Aina vaan uudelleen ja uudelleen. Eikö olekin kummallista? Kukaan ei tässä näyttelyssä hymyillyt.
Nachtwey vei alakerran. Yläkerran salin jakoivat Vincent Peters ja Scarlett Hoof Graafland. Peters kuvaa muotokuvia, julkisuuden henkilöistä, taitavasti, erittäin taitavasti, ihan huippu. Kuitenkin, Nachtweyn näyttelyn jälkeen nämä kuvat tuntuivat turhilta, pinnallisilta. Edes Donald Sutherland ei sytyttänyt, muita en tainnut tunteakaan.
Graaflandin kuvat ovat taidokkaasti lavastettuja, maalauksenomaisia, värikkäitä, valoisia, ympäri maailmaa. Ihan hauskoja, kevyesti heitettynä.
Täytyykö sitä silti ympäri maailman matkustaa jonkun valokuvan takia, voisi kysyä Mandy Barker, joka ystävineen kerää meristä sinne kuulumattomia muovisia artefakteja, kuten jalkapalloja, hammasharjoja, kumiankkoja ynnä muuta sellaista. Sano vain joku muovinen tavara, niin voin sanoa, että jossain meressä sellainenkin löytyy. Jos Scarlett sai mielialan jo kohoamaan, niin Mandy sai sen taas normaaliksi. Vaikka merestä kerättäisiin kuinka monta tuhatta jalkapalloa, niin aina niitä löytyy lisää. Eikö olekin kummallista?
Olipa hyvä reissu. Näin hauskaa oli viimeksi juurihoidossa kun se puudutus ei ollutkaan mennyt tarpeeksi syvälle. Loppuun kuvallinen osuuteni.
Tulliniemeen ja takaisin
Jälleen kerran tuli käveltyä Uddskataniin ja takaisin. Hitaasti ja varmasti. Kymmenen kilometrin lenkkiin saa menemään koko päivän kun ihmettelee sitä ja tätä. Karu, mutta niin hieno ja värikäs. Linnut olivat mielessä ainakin kuvien perusteella.
Isolumme
Se on kuulkaa sillä lailla, että jos lummekuvan haluaa, niin veteen pitää mennä. Ei niitä oteta rannalta kameralla sinne päin sohimalla. Parempaa onnea ensi kerralla eli varmaan ensi vuonna.
Lintukuvaamassa aattona
Etten olisi juhannusaattona sammunut jo iltapäivästä, niin lähdin kierrokselle Halikonlahdelle. Vähän testailemaan vaikka lokkien lentokuvausta. Yllätykseni olikin melkoinen kun huomasin, että noin sata muutakin olivat samalla asialla. No eivät olleet. Siellä oli Suomen kolmas ruskopääsirkku. Liityin joukkoon mukaan, jonka jälkeen jatkoin alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Ruskopää näyttää ihan joltain huovutetulta leikkilinnulta. Onkohan etäisyys vai tarkennus. Kyllähän tuosta tunnistaa, mutta… Kottarainen on hieno, ilmeikäs. Sähkölanka on vähän karu, mutta eihän se voi ilmassakaan istua. Ilmeikäs on myös pensaskerttu, tylyn näköinen. En tosin osaa lukea lintujen ilmeitä, voihan tuo tarkoittaa vaikka lupsakkaa. Kunhan arvailin.
Taas nähdään miten hyvä olisi jos osaisi hiipiä ilmassa. Vaikka millejä oli 800 ja kohde sähkölangan korkeudessa, niin ei se ruutu silti täyteen tule. Oli sitten täysi tai vajaa kenno.
Törmäpääsky
Tarkoitus oli kuvata haitallisia vieraslajeja, mutta olikin näitä. En ole pitkään, pitkään aikaan nähnyt törmäpääskyjen pesäkoloja. En ole tosin juuri etsinytkään. Tämäpä oli mukava yllätys.
Punassuo Teijo
Korentoja lähdin havaitsemaan, mutta ne tod.näk. havaitsivat minut ensin. Eikun leuka rintaan ja nokka turpeeseen. Punassuo on yksi Teijon lempipaikoista. Siellä ei ole nuotiopaikkaa, eikä juuri roskiakaan.
Ei hyvä heilu
Yleensä tuollainen ajoura metsässä, joka päättyy ympärään ei tarkoita pyörätietä tai uutta lenkkipolkua. Todennäköisesti tarkoitus on tehdä uusia korvasienikasvustoja kaupunkilaisten käyttöön. Eikö tuollakaan sitten vielä hakkuut riitä. Perun negatiivisen asenteeni jos olen väärässä.
Ötököitten kyttäämistä
(Bloggauksen otsikon kannattaa olla sellainen, että hakukone löytää sen helposti.) Koska akkua oli vielä reilusti jäljellä kävin vielä tarkistamassa korentotilanteen. Niitä pieniä sinisiä oli paljon. Niin kuin vaikka näitä isotytönkorentoja ja hoikkatytönkorentoja. Mahtavatko mennä joskus nimet uusiksi metoo- ja kehopositiivisuushengessä. Sitten oli ohdakeperhosia, sillä on noin repaleiset siivet, koska ohdakkeen piikit ovat riipineet ne rikki (kaikki mikä on netissä ei ole totta).
Erikoistumisjakso puukuvat
Metsät kun vähenevät, niin pitää kuvata puita. Puun ympäriltä kun katoavat muut puut, siitä tulee yksilö. Pitää olla todella erikoinen puu jos se metsässä erottuu muista. Aukioilla se on helpompaa. Tämän puun tunnen tästä lähtien tanssivana pajupuuna.
Metsässä oli sen verran hyttysiä, että päätin erikoistua puukuvaajaksi. Tuulisilla aukoilla eivät hyttyset häiritse.
Niin kaunis on maa
Niinpä. Niin kaunis, niin ruma, niin paha. Yhtä aikaa. Riippuu taas siitä mistä katsoo.
