Pitkästä aikaa pääsi ulkoilemaan kameran kanssa. Ilman sadetta ja valoon. En taas ymmärtänytkään kuinka lyhyt päivä onkaan. Aamun kaupunkiaskareiden jälkeen pääsi noin klo 14:00 jälkeen kuvauspaikalle. Ei kauaa mennyt kun valo muuttui keltaisesta, punaiseksi, siniseksi ja mustaksi. No musta tuosta puuttuu, mutta sen voi kuvitella laittamalla silmät kiinni.
Vanha paikka uudet valot. Aluksi oli ajatus mennä matalammalle. Lampi on padottu ja piti mennä padon taakse, veden pinnan tasalle. Olin yksin liikkeellä, enkä saanut selvää paljonko purossa oli vettä. Päätin pysyä kuivilla. Parin tunnin odotus palkittiin ja reposet tulivat esille. Eivät niin runsaina kuin edellisenä iltana, mutta tuli edes jotain.
Mökkiläiset olivat lähteneet, ei mitään ääniä joitakin koiran haukkuja ja hanhen töräyttelyä lukuun ottamatta. Lämmintä päällä ja eväät mukana. Luonnon rauha menee syvälle.Taivaan suuruus ja ihmisen pienuus. Ne tulevat selväksi.
Salossa taidemuseo Veturitallissa oli hiljattain Leena Luostarisen näyttely. Tästä tulee mieleen näyttelyssäkin ollut Tunisian yöt. Tulee mieleen vaikka onkin ihan erilainen. Yö tässäkin on ja palmu rannalla. Juksun juksu.
Yritin laajempaakin kuvakulmaa, mutta puut alkoivat kaatua niin rumasti, ettei tullut kiva. Tätäkin on jo suoristettu vaikka tehollinen polttoväli on niinkin paljon kuin 24 mm vanhaan aikaan.
Niin minä kuin moni muukin etelän asukas ihmetteli jotain mitä ei ollut koskaan ennen nähnyt. Kantta myöten koko taivas vihreänä. Loimotus loppui noin 22:00, mutta hehku jäi. En tiedä onko tuo taivaanrannan punainen revontulia vai lähiön loistetta. Paljaalla silmällä sitä ei nähnyt.
Olipa otollinen auringonlasku antaa mielikuvituksen lentää, että mikä tuolta purkautuu. Langoilla olleet variksetkin värjäytyivät punaisiksi. Ei sieltä sitten kuitenkaan mitään ilmestynyt – ainakaan minulle.
Eväsretkellä kun oltiin, niin mukana oli tietenkin eväsretkikamera SX-70. Tällä kertaa onnistui kaksi kuvaa kahdesta, joka on aika hyvä saavutus. Kamerassa on paikalla Impossible:n sammakonkieli ja sekin onnistui nappaamaan molemmat kuvat. Laitoin uuden filmikasetin kameraan ja sen mustan läpyskän ulostus ei jostain syystä onnistunut. Tämän vuoksi hävikiksi kirjattiin yksi menetetty ruutu. SX-70 on hyvin monimutkainen kamera ja sen kaikkien vipujen ja rattaiden pitää olla synkronissa, jotta kuva tulee ulos asti.
Mukana oli tietenkin myös kännykkä ja sen kuva on käynyt VSCOcam:n kautta.
Säätila näytti otolliselta, enkä antanut iltapäiväpötkötyksen viedä mukanaan niin lähdin ajelemaan Uskelanjoen maisemiin. Tänä vuonna en ole vielä nähnytkään kokonaisia kaaria. Melkein kokonainen, pieni pala puuttuu.
Jälkimmäinen on Samyang 7.5 mm pelleputkella. Terävyydestä ja värintoistosta tykkään. Vesitippoja linssissä ei saa tälläkään putkella anteeksi.
Hamarijärvi syksyllä on yksi minulle mieluisimpia lähiluonnon kohteita. Auringon laskiessa maisema värjäytyy punaiseksi. Satoja hanhia ja kymmeniä kurkia kokoontuu yöksi rannoille. Mölinä ja liikenne on melkoista. Sattuipa täysikuukin nousemaan, sitä ei ihan joka ilta ole ohjelmassa. Miten se noin repaleinen oli.
Muutokset säässä saivat taivaalle erilaisia pilvimuodostelmia. Niitä siis katselemaan lintutornista. Wiurilanlahdelta vyöryy usein massiivisia möhkäleitä ja kuvaussuuntakin on auki. Samaan aikaan toisella puolella. Lämpölaitoksen päällä näkyi himmeänä sateenkaari. Jotenkin tuo hehku sopi laitokseen, vaikka ei uraanipohjaista lämmönlähdettä tietääkseni käytäkään.
Kanervainen järvimaisema Teijon Sahajärveltä. (Taivahassa näkyy jotain pakkaus- tai muita artefakteja. Älä jää tuijottamaan.)