Posts Tagged: salo
Ei sellaista säätä olekaan, ettei joskus paistaisi
Otsikko muunnelty eräästä haastattelussa, jossa veteraani sanoi, että ei sellaista sotaa olekaan, että kaikki kuolis. Ei siis aina voi sataa, eikä sadakaan, tänään ainakin Iilikenmäkeen paistoi.
Rajoilla mennään
Sillä rajalla, että Xiaomin kuvat ovat taiteen ja tekotaiteen rajalla. Enää pimeämpään paikkaan en ilman jalustaa lähtisi. Enkä taitaisi mennä jalustankaan kanssa.
Kuvan sanoma on, että ei ollut latua golf-kentällä. Ei ilmasto ole muuttunut, pelikausi vain on pidentynyt.
Aurinko laskee tälläkin vuosikymmenellä
Mikään ei ole siis muuttunut. Kameraa ei ollut mukana, mutta puhhelin oli. Tämä oli vuosikymmenen tähän asti komein auringonlasku. Olipa hienoa tulla työpaikan ovesta ulos ja nähdä taivas tuollaisena. Varsinkin kun on ikkunaton työhuone ja ainoana maisemana on kaksi vedosta Jorma Luhdan revontulikuvista.
Xiaomi selvisi oikein kivasti automaattiasetuksilla. En tosin tiedä mikä moodi oli päällä. Kamera sillan kaiteella on mukavuusalueeni ulkopuolella ja yritin vain saada kuvan otettua ja mennä pikaisesti kotiin. Imuri ja pölyrätti odottivat. (Xiaomi tekee muuten robotti-imureitakin.)
Sillankävijät
Salossa on noin 50000 asukasta – ei uskoisi. Aika kauan joutuu odottamaan jopa sillalla, josta pääsee rautatieasemalle, että joku ilmestyisi. Saati, että tulisi kaksi ihmistä vastakkain, pyöräilijä, koiran taluttaja, hevonen tai että kaikkien valojen alla olisi joku. Se, että nuo kaksi ovat noin synkronissa oli ihmeellinen sattuma.
Kuva kuukaudessa
Aika on taas näköjään mennyt menojaan ja kuvaaminen jäänyt aika vähiin. On ollut muita projekteja ja ulkoiluhetketkin menneet hyödyllisten asioiden parissa. Tällä hetkellä on muutenkin vaihe, jossa kuvaamisesta ei ole tullut oikein mitään. Jos on tullutkin, niin kuvat ovat jääneet muistikortille. Vaikuttaa siltä, että tarvittaisiin joku tekninen ärsyke.
Kävelykierros (13 km) kaupungilla ja Halikonlahdella todisti taas tilanteen. Ei sieltä oikein mitään tarttunut. Roskien kuvaamisesta jos saisi inspistä, niin sitä riittäisi. Uskomatonta, mitä kaikkea tuonne luontoon heitetään. Jäisikin kahvimukeihin.
Nähdään taas viimeistään joulukuussa.
Kotikaupunki tutuksi
Ensi yönä (31.8. – 1.9.) toteutetaan taas Nuku yö ulkona haastetta. Ainakin tässä on fasiliteetit valmiina. (Miksi tätä ei muuten yhdistetä asunnottomien yöhön?)
Tämä on mielenkiintoinen penkki. Ilmeisesti tästä menee ohi janoisia koiria ja joku ystävällinen sitten tarjoaa vettä. Sitten on huomattu, että koirat jäävät samalla röökille ja paikalle on tuotu tuhkakuppi. Jään odottamaan, milloin tuohon ilmestyy piirustusvälineet, ettei tarttis selkänojaan piirrellä.
Metsän tuoksun korvike
Tunnustan: Joskus kun en pääse metsään, käyn haistelemassa rautatieaseman puunkuormauspaikalla kuolleiden puiden tuoksua. Aika sairasta. (Sattui vaan olemaan pimeetä, kyllä ne tuoksuvat valoisaankin aikaan.)
Öisiä valoilmiöitä
Ei jaksa, pysty, eikä halua valvoa öitä arkisin tähtien takia. Mennään sitten keinovaloilla. On muuten jännä juttu, että kun jää odottamaan autojen valoja tai vaikka Coca Cola rekkaa, niin ei niitä meinaa millään tulla. Menepä kuvaamaan tyhjää tietä, niin varmasti alkaa liikenne.
Aina vaan noita auringonlaskuja
Ei ollut tarkoitus. Piti vain mennä tiedustelemaan mikä on tilanne pimeysrintamalla. Olihan hieno punainen, vähän pienensin saturaatiota, kun ei kukaan kuitenkaan uskoisi.
Hirvikärpästen välttely Halikonlahdella onnistui, mutta hyttysiä siellä on. Ei kuitenkaan sellaista ininää, ettei voisi keskittyä äänimaailmaan muuten. Karmeita haikaroiden rääkäisyjä, pöllöjen huhuilua, hanhien kaakatusta, kurkien töräyttelyä ja joku peurakin ryntäili ruovikossa.
