Tarkkailin puita minulle ikuisuudelta tuntuvan viiden minuutin ajan. Tuulenpuuskan tullessa useimmiten puusta lensi vain yksittäisiä lehtiä. Kertaakaan en saanut kuvaan muodostelmahyppyä tai mitään parvimuodostelmaa. Kunhan käyn lunastamassa vielä anomattoman ja saamattoman apurahan Veikkaus Oy:ltä, aion perehtyä tähän putoavien lehtien ryhmädynamiikkaan tarkemmin.
Suomen metsissä kauneinta mitä on kuusikon, männikön, järven, suon, tunturin, niityn ja meren lisäksi on koivikko. Varsinkin kun heinät ja kuivat saniaiset luovat keltaisten lehtien kanssa yhdessä syksyn perusvärityksen. Koivikoista tulee aina mieleen myös Arno Minkkisen kuvat.
—
Juuri sai hän lehtensä ojennukseen ja nyt ne alkavat taas tippua. On ne kuitenkin mukavammat kuin ikivihreät muovilehdet.
Kevät eteni lämpöaallon vuoksi niin ripeästi, että tuli pelko puseroon – jääkö kevään heleys kuvaamatta. En kyllä oikeasti usko, että lehdet ja ruohot määräänsä enempää kasvaisivat vaikka olisi kuinka lämmintä. Olihan nyt viileät yöt vähän jarruttelemassa.
Vaikka Planten un blomen onkin iso puisto ja olin sinne vielä varta vasten menossa niin silti onnistuin kävelemään sen vierestä. Ei se mitään, tulinpa sitten eri reittiä pois. Puistoa oli laitettu jo jonkin verran talvikuntoon. Vesiaiheita oli kuivatettu ja luistelukentän jää jäädytetty, kukkivia kasveja ei juurikaan enää ollut. Muurilla oli kukkia, sodan aikana Hampurissa teloitettujen ranskalaisten vastarintaliikenaisten (Suzanne Masson, France Bloche-Serazin) muistoksi. Somasti oli lehtiä aseteltu pensaiden ja kivien päälle. Jonkun mielestä on varmaan hölmöä lähteä tuhannen kilometrin päähän kuvaamaan pyökkiä. Samaa puuta, jota löytyy Teijoltakin. Miksi mennä kaupunkiin jos sielläkin haluaa mennä metsään. Itse arvotan kaupunkia myös sen mukaan millaisia puistoja siellä on. Täällä oli kaikki: ruusutarha, rhodoistutukset, kirsikat ja japanilainen maisemapuutarha. Punaisen ja vihreän kontrasti, kaunista. Seuraavan kerran jos tänne menen, olen yhden päivän bongailemassa lintuja, kasveja ja maisemaa. Teijon mettiin pääsen myöhemminkin.
Nämäkin puut ovat jokasyksyinen vaiva. Kesällä en niitä huomaa ja syksyllä ja talvella alan pyöriä niiden ympärillä. Niiden lehtien ruskea on älyttömän kaunis ja ne ovat metsän väriläntti kevääseen asti tai ainakin pitkälle talveen. Turhauttaja omaa luokkaansa on myös tuo pähkinäpensas. Kauniit kaarevat holvimaiset muodot. Kameraan tallentuu kuitenkin useimmin pelkkä risukasa. Tällaisia niistä nyt tällä kertaa tuli.