Tämä taitaa olla sellainen. Somerolta löytyi. Puoli tuntia aikaisemmin Somerniemeltä keskustaan ajaessa pilvi oli vielä ihan tasareunainen. Tästä vähän myöhemmin se hajosi kokonaan. Muutama leimahdus tuli ja vettä vähän myöhemmin.
Olen aika paljon ulkona ympäri vuoden, mutta silti näen haloja tosi harvoin. Paitsi viime päivinä. Ihan kahdella ilmiöllä on yllätetty.
Ensimmäinen on ilmeisesti 22 asteen kaari. Joku voisi tuohon kuvaan piirtää, missä tuossa on se 22 astetta. Wikipediassa ja netissä muutenkin selostetaan asiaa hirmu tarkkaan, mutta mitä se minua auttaa, onko taivaalla satunnaisen vai lyijykynän mallinen kide. Eihän se tänne asti erotu.
Toinen on helpompi ja siitä selviää ilman astelevyä. Se on siis zeniitinympäristön kaari. Taivaanlaella eli zeniitissä, sateenkaaren näköinen.
Ainakin aurinko oli vasemman käden puolella, niin kai suunta silloin on pohjoinen. Merellä ei voi tehdä tarkistusta muurahaispesien mukaan.
Aika ruma on tuo Tukholma yläpuolella oleva mustaruskeakeltapilvi. Samanlainen on Tallinnan ja Helsinginkin yllä. Laitetaan pinkkipurppurat lasit päähän ja katsotaan itätaivaalle tai annetaan auringon laskea ja pimeyden peittää kaikki myrkyt maalta, taivaalta ja mereltä.
Vielä tämä. Impossible ja SX-70. En nyt muista onko tämä Gen 1 vai Gen 2 filmiä. Jotain näiden kanssa tilatessa sekoilin.
Tuli häiritsemään tähtikuvausta. Oikeastaan hyvä niin, niin pääsi ajoissa nukkumaan eikä tarvinnut palellakaan. Hieno keli oli kyllä tuohon asti.
Kuvaamaan mennessä on hyvä olla suunnitelma. Minulla oli. Kuvataan tähtiä, tähtitaivasta. Tammikuu on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen kylmä kuukausi. Ennuste kertoi, että säätyyppi olisi vaihtumassa. Vielä olisi mahdollisuus kirkkaan taivaan kuvaamiseen. Olosuhde oli otollinen – tyyni, pilvetön ja -20 astetta. Oli otollinen, kunnes tuli muita muuttujia. Taivaalla oli 80 prosenttisesti täysi kuu. Oli valoisampaa kuin hämäränä päivänä ja pohjoisella taivaalla näkyi revontulia.
Revontulet etelässä ovat niin harvinaista katseltavaa, että ei niille voi kääntää selkäänsä. Vaikka sormet ja varpaat palelevat ja sisältä on jo niin kylmä, että sattuu, silti haluan katsoa näytöksen loppuun. Näytökseen kuului jään pauke, ääni jota en vielä kuullut minkään soittimen esittävän. Välillä näytti ja tuntui että kylmä usva olisi kulkenut rannan poikki.
Autolle kuun valossa kävellessä mietin taas samaa kuin monesti ennenkin. Pienellä vaivalla voi saada ison elämyksen.
Sain ne tähdetkin kuvattua. Olivat pudonneet hangelle.
Tuon niminen käyttäjäprofiili kävi tykkäämässä yhtä Instagram kuvaani. En oikein itsekään ymmärrä mikä siinä muutaman sadan metrin rantakaistaleessa Neljän tuulen tuvan vieressä on. Se on jotain niin erilaista kuin täällä kotona. Jos muuttaisin Hankoon olisin ainakin kaksi viikkoa ihan hulluna pelkästä merestä ja roskaisesta rannasta.
Instagramissa on noin 85.000.000 kuvaa hashtagilla #sunset. Jos nämä olisivat kaikki eri auringonlaskuista niin kuvia olis noin 230.000 vuodelta. Tähän päälle kansalliset versiot. Kyllä silti vielä yksi auringonlasku mahtuu. Eipä tuota ole viime päivinä päässyt paljon ihastelemaan.