Posts Tagged: taide
Sara Hildenin taidemuseo – Robert Longo
On taas näyttelyarvion aika. Matka vei Tampereelle Sara Hildenin taidemuseoon. Näyttelyn esittelyssä kerrotaan taas niin hienosti ja monin sanoin kaikkea fiksua. Sitä ei sanota, että onhan ihan järkyttävän hieno tekniikka. Silloin kun pitää olla terävää niin on terävää ja kun pitää olla epäterävää niin on epäterävää. Musta ja valkoinen menevät nollasta sataan eivätkä puhkipalamiset ja mustaakin mustempi musta haittaa yhtään. Heijastukset, valon väri, kaikki ovat jotain jota en ole ennen elävänä nähnyt. Kermana kakun päällä vielä töiden koko. Tätähän luullakseni näyttelyyn tullaan katsomaan. St Louis Ramsin pelaajien protesti, vangittu tiikeri, jäävuoret, mellakkapoliisit ja hunnutetut naiset, ei niitä kukaan muista.
Esillepano oli taidokas. Väljä ja kuvapareja hyödyntävä. Heijastukset lasipinnoilla toivat töihin vielä oman laajennetun todellisuutensa. (Ensimmäisen kuvan olisin kyllä vaihtanut vastakkaisen kuvan kanssa.)
Hieno näyttely. Oikeesti.
—
—
—
Tyko Sallinen Turun taidemuseo
Fanitin Tyko Sallista jo yli neljäkymmentä vuotta sitten, jopa niin paljon, että ajattelin, että jos joskus saan pojan niin hänen nimeksi tulee Tyko. No ei sitten kuitenkaan, tulivat Ferdinand, Magnus ja Wilhelm Von – tai sitten ei. Mikä niissä kuvissa sitten viehätti, en osaa sanoa. Varmaan osaltaan se, että niissä ei jää ihastelemaan mäyränkarvasiveltimen tarkkuutta ja tekniikkaa, vaan sitä voimaa ja jonkinlaista kiihkeyttä ja paloa. Antaa mennä kun pensseli on liekeissä.
Neljäkymmentä vuotta sitten en tiennyt, että koko ukkohan oli ihan kusipää, ainakin mitä tulee perhe-elämään. Heräsin vasta nyt, että en ole koskaan kuvia katsellessa ajatellut, että millainen ihminen niitä tekee. Ties minkälaisia kissanrääkkääjiä ihailemani (ketään oikeasti ihaile) taiteilijat ja kuvaajat ovat. Ainoat adjektiivit taitavat olla luova, mielikuvituksellikas?, kosiskeleva. Toisaalta, en kyllä mieti kenenkään muunkaan kohdalla.
Koska Turun taidemuseossa ei tietääkseni saa kuvata kameroilla, niin turvaudun kuvituksessa muistikirjaani. Kyllä tämä kannattaa käydä katsomassa ja samalla muutkin näyttelyt ja Sallisen aikalaiset. Victor Westerholm Eckerön postilaituri kannattaa katsoa tarkemmin, se on vaan lainassa.
Toivon, että saan ekspressionismitrilogian täyteen Hämeenlinnan taidemuseon ja Kumun näyttelyillä. Siinäpä sitä olisi aimo annos rappiotaidetta.
Nuutajärvi – Sydämen puolella
Nuutajärvi on myös paikka, jossa tulee käytyä joka kesä – viime kesä jäi kyllä väliin – kesänäyttelyssä. Tämän kesän teema oli Sydämen puolella – Korut ja kunniamerkit. Näissä näyttelyissä tulee useimmiten ihmeteltyä ja ihasteltua lasin monipuolisuutta, miten sillä on enemmän ulottuvuuksia kuin maalauksella tai veistoksella. Sen heijastukset, läpinäkyvyys, väri, varjot, varjon värit, elävyys. Monessa työssä oli hienosti yhdistetty lasia muihin materiaaleihin.
Alla olevissa kuvissa Markku Salo – Kunniallinen merkitys 2017, Johannes Rantasalo – A-luokan DADA-mitali yhdellä banaanilla 2017 ja Ritva-Liisa Pohjalainen – Kaikki kaikessa. Rantasalon työ on huikea. Tässä yhteydessä ja tässä ajassa mitalille voisi olla useitakin saajaehdokkaita. Hei, oliko tämä kantaa ottava teos? Pohjalaisen työssä on hieno tekniikka ja siinä tulee esiin juuri äsken mainitsemani ulottuvuudet.
Ehdottomasti kannattaa poiketa ja tehdä vaikka tikusta asiaa.
—
—
—
—-
Someron kivimeijerin kesä 2017 – Paimionjoki-näyttely
Jokakesäinen kohde – vaikka ei viime vuonna oltukaan – Someron kivimeijeri. Hieno kokonaisuus taas tarjolla, mielenkiintoiset näyttelyt ja Antero Kare erinomaisena oppaana. Paikan omilta sivuilta selviää tämänkertainen tarjonta. Alla olevissa kuvissa Antero Kare – Abacan karhu, Nora Paakkanen – Lopullinen totuus, Tapio Heikkilä – valokuvia ja Tarja Trygg – solarigafeja.
Tapio Heikkilän työ on valtava dokumentti tuleville vuosille. Koko Paimionjoen järviketju on dokumentoitu jostain mistä lie Marttilasta Somerniemen perukoille asti. Ketjun alkupään järvestä osa on Tammelan puolella. Dokumentoinnin tarkkuus ja sen toistettavuus, tallessa olevine koordinaatteineen on huikeaa. Ihminen kun näkee valokuvan hän alkaa tutkia mistä se on otettu, mitä tutumpi paikka ja tutumpi ihminen, sitä enemmän hän siitä innostuu. Vaikka kulkisit sitä kuvassa olevaa siltaa pitkin joka päivä, niin silti jaksat innostua sen kuvasta. Ajatteleppa, kuinka montaa ihmistä tuolla ketjulla voitaisiin yhdistää. Oma mielimaisema on siellä toisessa päässä ja minua kiinnostaa sen vesistön hyvinvointi – toivotaan, että siellä toisessakin päässä on joku kaltaiseni.
Omalla tavallaan vastakohta edellisille insinöörintarkalle dokumentoinnille ovat Tarja Tryggin solarografiat. En usko, että vastaavia kuvia pystyy enää kukaan koskaan milloinkaan ottamaan uudelleen. Ei se mitään. Upeita ne olivat silti. Valotusaika on viikkoja, sinä aikana filmille tarttuu maisema, auringon kaari ja sen heijastus vedestä. Itselle ei ole tullut koskaan mieleen valokuvaa ottaessa, että mitä maisemassa tapahtuu seuraavan kuuden viikon aikana.
—
—
—
—
Muutakin kuin lintuja
Elämä on muutakin kuin lintukuvausta. Vaikkapa käynti taidenäyttelyssä. Kohteena Wiurilan kesä, ihan pyörämatkan päässä kotoa. Eikö olekin yllättävää, että tällainen työ – Tiina-Liisa Kaalamo, Lemmonlinnut 2014, sekatekniikka mm linnun kallot ja ilmakuivatut jalat ja sulat – nousee suosikikseni. Ilmakuivatut jalat? Asettelu oli tehty vanhan viljamakasiinin siiloihin. Mielenkiintoista seurata liikkumattomien lintujen ryhmää ylhäältä.
Toinen kiva juttu oli Liisi Huotarin My Own Rain, jossa on hyödynnetty hienosti ja herkästi materiaalit, tila, valot ja varjot. Valokuviakin oli. Ei putoa meikäläiseen ei. Ehkä niitä pitäisi katsoa ja samalla ääneen selittää itselleen mitä näkee. Jos mää vaan niitä lintuja ja maisemia.
Fiskarsin kesänäyttely 2017 – Greeting from Suomi
Taas oli paljon esillä. Siinäpä tyhjentävä arvio. Voisi vielä täydentää, että ihan kiva. Muistaisin, että aikaisempina vuosina on ollut enemmän ihmeteltävää, kosketeltavaa, haisteltavaa, kokeiltavaa, ihmeteltävää, jotain jonka voi tuntea fyysisesti tai jotain jota on nysvätty ja näprätty ties kuinka kauan tavalla tai toisella. Nyt tämän täytti parhaiten Outi Pieski, Our land, our running colours 2015. Sekatekniikka, saamenpuvun huivilanka ja puu. Tämä työ varmasti elää ympäristön tuulen ja valon mukaan. Tätä kiersin ja katselin eniten. Hain erilaisia kulmia. Yritin myös sihrustaa silmiä ja saada värit sekoittumaan.
–
–
Maalaispoika kaupungissa
Maalainen lähti suurkaupunkiin tutustumaan näyttelytarjontaan.
Ensimmäinen kohde: Valokuvataiteen museo Alec Soth Gathered Leaves. Tämäpä oli erinomainen. Tällainen ei-niin Amerikan ystäväkin tunnistaa kuvista ensimmäisenä ihmisen. Vaikka näitä monessa kohtaa mainostetaankin road-trippinä Amerikan halki ja poikki. Tähän ei maalaustaiteella pysty. Valokuvalla on paikkansa. Hieno käydä katsomassa tällaisia oikeita valokuvia niin voi taas itse jatkaa kukkakuvien ja maisemien taltiointia kun tietää, että edes joku tekee jotain tärkeääkin. Tekniikasta sen verran, että hienoa jälkeä, mahtavaa. Ison koon filmi, hieno terävyysalueen hallinta, mahtavaa.
Toinen kohde: Helsinki Art Museum HAM Yayoi Kusama, In Infinity. Tästä ei tullut oikein mitään. Porukkaa ku pipoo. Pitää mennä toisen kerran jos mahdollista. Onhan tuo aika kauan esillä. Henkilökohtaisesti kiinnostava, koska tunnistan itsessäni tuollaisen pakkomielteisen näprääjän. Näyttelyn somistuksessa mielenkiintoinen yksityiskohta olivat nuo neliskanttiset sähkökalusteet.
Fiskars kesänäyttely 2016 Kasvu
Taas on käyty Fiskarssissa. En tiedä monesko näyttely, mutta mones kuitenkin. Yleisenä huomiona, että taas paljon erilaisia materiaaleja, materiaalien yhdistelyä ja työtapoja. Töitä, joiden tekemisessä on käytetty paljon aikaa. Nostanpa joitakin töitä.
Camilla Moberg Inclusive ensin. Lasityöt vaan on niin kivoja ja värikkäitä. Mukana tekemässä on ollut iso joukko ihmisiä, lasinpuhaltajia, valaistuksen rakentajia, lasinhiojia yms…
Tuulia Penttilä Askel sai minulta eniten katseluaikaa. Ihmettelin sen symmetriaa ja taitavaa asettelua ja linjoja. Osaksi sen takia, että hain parasta kuvakulmaa.
Sami Salomaa Mestari on mahtava työ. Jotenkin se on tuossa kuvassa kuitenkin pienentynyt. Ympärillä on hienosti tilaa, jota tämä työ tarvitsee. Taustalla näkyy myös toinen Salomaan työ.
Ron Nordström 365 days with Me, Myself and I kasvaa ja kehittyy samaan aikaan myös Instagrammissa. Museovieras ei varmaan tule näyttelyyn enää toista kertaan niin hänpä pikakäveli työn ees taas 13 kertaa.
Bo Haglund Tapetti #2 työssä on tuskin sattuma, että viesti on keskellä ja katseen korkeudella. Näinhän se on.
Gösta: Anselm Kiefer
Pieneksi tuntee itsensä näiden töiden äärellä. Sekä fyysisesti, että henkisesti. Kova juttu.
Työt ovat Jaakobin taivaallinen meri (Jacob’s Heavenly Blood) ja Kasvien salainen elämä Robert Fluddille (The secret life of plants for Robert Fludd
Processed with VSCO
Processed with VSCO
Veturitalli Juha Metso – Tunteella liikkeellä – Emotion in Motion
Veturitallissa uusi näyttely. Retrospektiivi 30 vuoden ajalta noin 100 kuvaa ja muutama video. Mielenkiintoinen henkilö. Monipuolinen kuvaaja. Dokumenttia ja omia taideprojekteja. Monipuolinen muutenkin – videota, performanssia ja punkkia ja älämölöä.
Jälkimmäisen kuvan kohdalla jäin miettimään Venäjää, venäläisiä ja Putinia. Missä muussa maassa tehdään t-paitoja, jossa valtion päämies ratsastaa karhulla tai potkasee Obamaa leukaan. Ei missään. Ei venäläiset ainakaan ujostele. Metso on kuvannut paljon Venäjää ja venäläisiä ja kehui esittelyvideossa maata ja sen kansalaisia. Ihmisiähän sielläkin asuu.
Processed with VSCO with p8 preset
Processed with VSCO with p8 preset