Olipa nerokas otsikko. Omaansa pitää aina kehua, koska muut eivät sitä tee. Tästä kuvasta minä tykkään – kopterikuvana. Taiteellinen vaikutelma, valon ja varjon käyttö, värit, kompositio. Tätä kuvaa ei olisi voinut ottaa ilman kopteria.
Sen huomasin taas, että jos valo on lattea, niin kuvat ovat latteampia. Ei ole harmaan päivän kamera tämä – jos mikään. Tässä kuvassa taivas onneksi repesi ja aurinko pääsi vapaasti paistamaan.
Harmauteen liittyen sattui myös sellainen tapahtuma, että puhelimen näytöstä ei oikein saanut selvää, mitä olin kuvaamassa. Se oli jotenkin tumma. Pääsääntöisesti kuvaan histogrammin kanssa, koska näytön kirkkauteen ei voi juurikaan voi luottaa. Keskeytin lennätyksen hetkeksi ja säädin näytön kirkkautta. En tiedä mitä tapahtui, mutta se meni kuitenkin lähes pimeäksi. Niin pimeäksi, että ei siitä nähnyt ainakaan kopterin lennätysohjelmaa. Tässä kohtaa oli hyvä, että oli näköyhteys kopteriin ja sen sai tuotua hallitusti alas. Muutama tunti myöhemmin tuli mieleen, että olisihan sen saanut kotiin myös ohjaimen H-painikkeella, mutta sitä tiedä minkä puskan kautta se olisi yrittänyt palata. En ole vieläkään kokeillut metsässä tuota toimintoa.
Laitetaan nyt nämä paluumatkankin kuvat, kun kerrat tuli otettua ja säädeltyä. En laita enempää, mutta näissä on mielenkiintoisesti taas ero Olympuksen ja Mavicin valkotasapainossa ja lumen toistossa. En ole näköjään kummankaan kanssa oikein kotonani. Tulis vaan kesä.
Vähän rakennustöistä ja paljon keuhkoputkentulehduksesta johtuen ovat ulkoilut jääneet vähiin. Tunsin itseni sen verran vahvaksi, että rohkenin lähteä rämpimään. Puolentoista kilometrin jälkeen päätin kääntyä suosikkikoivun kohdalla takaisin. Hikeä pukkasi ja syke ei vain laskenut kävelytaajuuksiin. En aivan päässyt järvelle, mutta onneksi minulla on pitkät kädet ja sain järvestä kuitenkin kuvan.
Taas hangessa laahustaessa tuli mieleen, että onko tässä mitään järkeä. Suomalaiset syntyvät monot jalassa, niin eikö lumessa liikkumiseen olisi parempiakin tapoja. Pitäisikö sitä suksia ski-shoppiin.
Nyt olen melko varma, että kettu on käynyt.
Viimeisessä kuvassa oli ongelmana tarkennus. Ei siis tarkentanut. Lumen kanssa taitaa olla sama ongelma kuin veden kanssa. Kun menee tarpeeksi lähelle lumen pintaa, kopteri alkaa hakea korkeutta. Menee ylös alas z-akselia x:n ja y:n pysyessä paikallaan. Harmi vaan kun olisi ollut mielenkiintoinen jälki.
Tunnustan, en koskaan ole harmaakorttia nähnyt, en ainakaan käyttänyt. Olkoon sitten vaikka kuin meidän keittiö. Eihän nyt pimeää ole, harmaata vain. Kuvia kun katsoo erikseen niin molempi parempi, mutta vierekkäin katsottuna toinen on liian lämmin ja toinen liian kylmä. Jätetään ne kuitenkin näin.
Kopterikuvaamisessa tuli taas esiin ongelma polttovälin kanssa. Liian laaja. Voisi olla isompi kenno, josta voisi kropata sopivan siipaleen. Voisi olla sama kenno, mutta pidempi polttoväli. No ei, pitäisi olla isompi kenno, vaihdettavat objektiivit ja isompi kenno. Mitä siitä taas seuraisi? Köyhyyttä ensisijaisesti, isompaa reppua ja kauheeta säätöä ja hermostumista kamojen kanssa.
Edellisen viikonlopun vesisateet eivät murskanneet tai sulattaneet kertynyttä jääkantta vaan vesi olikin jäänyt jään pinnalle. En silti vieläkään menisi kokeilemaan. Jäätiet olivat poistuneet ja niiden tilalle olivat tulleet lumiväreilyä. (Noissa oli ISO100 2.8/25, vielä pysyi kopteri paikoillaan eikä liike-epäterävyyttä ole havaittavissa.)
—
Tästä kävi kissa, ravasi kettu tai parijälkihyppeli lumikko. Voisitko eläin laittaa hiukan persoonaa peliin, ettei tarttis arvailla. (Lumikko se oli. Ei olis ketulla pito riittänyt noissa mutkissa.)
Hyvä alku on, mutta näyttää siltä, että pari askelta otetaan taaksepäin lähipäivinä. Järvi on jäätynyt ja mennyt railoille. Mielenkiintoisia kuvioita. Onko railosta tullut vettä ja lumi jäänyt siihen kiinni. Vasemmassa reunassa on kuin levähdysalue ja keskemmällä hieno esimerkki kun suunnittelija tussista loppuu väri. Melkein saatiin tien suunnittelu valmiiksi. Mavicin patterit kestivät tuon parin asteen pakkasen hyvin kunhan piti ne taskulämpiminä ennen käyttöä. Valot ovat tosi vähissä tähän aikaan. Luulin, että ohjain tai joku on taas rikki kun näkymä ohjaimen ruudussa näytti mustavalkoiselta. Tälläisen kuvan vielä sommittelee, mutta puukuvien kanssa menin mettään.
—
Päivän jo hämärtäessä ja vatsan kurniessa melkein ohitin tämä paikan. Laskeva aurinko värjäsi koivikon sellaisen punaiseksi, jota en näihin kuviin valitettavasti aivan saanut. Mielenkiintoista oli, että kun meni koivikon päälle, sieltä ei punaista löytynyt lainkaan. Näitä kuvia ottaessa tuli myös selväksi, että Mavicin polttovälillä tulee melkoisia vääristymiä. Kuvakulmien pitäisi olla linjassa maiseman kanssa jos haluaa, että puut pysyvät suorassa. Voihan ne Lightroomissa suoristaa, mutta silloin ne vasta korneilta näyttävät. Toisessa kuvassa männyt ovat kutakuikkelis suorassa, mutta reunimmaiset koivut alkavat kaatua oikealle. Kolmannessa kuvassa taas millään ei ole mitään väliä, tämä kuuluu dronegenreen.
Loppuun vielä yksi kuva (146 m), joka selittää miksi jotkut haluavat lentää tai olla lintu. Kaikkien hakkuuaukkoineenkin maisema voi olla kaunis.
—
—
—