Tänään Puolakkajärvellä. Lämmin päivä, mutta aika kova tuuli. Kauhean levottomia olivat korennot, koko aika lennossa ja toistensa kimpussa. Tänään tuli taas todettua, että on tämä mukavaa. Möyriä ja istuskella suolla, tutkia, seurata ja ihmetellä. Ottaa omaksi iloksi merkityksettömiä luontodokumentteja. Syrjässä ja kaukana kaikesta siitä, jota voisi olla oikeasti tärkeämpi dokumentoida.

—

Punassuolla olen monena vuotena käynyt korentoja katselemassa. Vielä muutama vuosi sitten lammikot olivat lupaavia paikkoja. Nyt vesi vähentynyt ja lammet kasvaneet osin umpeen. Lajit ovat vähentyneet, mutta pikkulampikorentoja vielä näkyi. Sääkin oli niin kuuma, että hikeä pukkas kun vähän kumartui.

“Löysin” uuden paikan, mihin etukäteen laitoin isot odotukset. Paikalla on ollut kymmeniä vuosia kastelualtaat, joista voisi olettaa löytyvät vaikka mitä. Paljon lenteli kaikenlaista pientä sinistä. Harmi vain, todella arkoja ja levottomia korentoja. Hieman viileämpänä ja tyynempänä päivänä olisi ollut varmasti parempi tulos – jos tässä nyt mitään tulosta ollaan hakemassa. Tuli sentään kelvollinen sirokeijukorento, tuntomerkit näkyvät kiistatta.

Terapiaa monilla mausteilla on niityillä kulkeminen. Luonnon antamia rauhoittavia tarvitaan kun aletaan tehdä saaliin määrittelyä. Yhdestä hakuteoksesta yrittää poimia tärkeimmät tuntomerkit. Vaikka tuo ensimmäinen. Okatytönkorentonaaraalla on piikki persauksissa. Sen ei vaan kuulu olla vihreä? Vihertytönkorento on vihreä ja sillä taas on iso möykky peräpäässä.

Väripoikkeamat, kehittymättömät värit ja urokset, jotka pukeutuvat naaraan vaatteisiin. Niinkuin vaikka tuo jälkimmäinen, joka on vissiinkin kai keihästytönkorento. Sen pitäisi olla sininen, eikä tuollainen valju.

—

Taas näitä boringkorentoja. Taustasta kyllä tykkään.

Sateet väistyivät ja palasin pelipaikalle ilta-auringon lämmittäessä ja valaistessa. Korentojen kuvaus on minulle jonkinlaista keräily- ja metsästysvietin tyydyttämistä. Kiehtovan näköisiä, värikkäitä otuksia.

Jatkossa pitää keskittyä enemmän syväterävyyden hallintaan ja taustoihin. Lajikuvat on otettu, pitäisi saada jotain parempaa. Alkanut ärsyttää sellaiset kuvat, joissa koko korento ei ole terävä. Jotain olisi hyvä saada myös elinympäristöstä. Kuten vaikka tuossa ensimmäisessä, jossa on keihästytönkorento.

Heinikossa kuvatessa heinät menevät ristiin rastiin eikä kuvaan tule luonnikkaita linjoja. Eikä heinikossakaan kaikki heinät ole ruskeita. Kuten tuossa jälkimmäisessä, jossa on sirotytönkorento.

Heinikossa kuvaamisesta muuten. Nokkoset ovat ärsyttäviä. Ne polttavat jopa housujen läpi. Koko aikaa saa olla tarkkana, mihin kädet laskee. Heinikossa on myös järkyttävästi pölyä. Siksikin olisi kiva, että olisi kaksi runkoa. Toisessa zoomi ja toisessa vaikka 60 mm makro. Sitten olisi myös kiva jos olisi assistentti ojentelemassa ja kantamassa tavaroita.

–

Sateinen päivä oli, mutta pakko oli ulos lähteä katsomaan löytyisikö jotain. Korentokausi on tällä avattu. Sattui tuollainen loisten valloittama yksilö ensimmäiseksi.

Tällainen poseeraus tällä kertaa. Ainakin tuntomerkit näkyvät. Korentokuvaukset saavat toistaiseksi jäädä kun työt alkavat ja todennäköisyys sille, että vapaalle päivälle osuu poutapäivä on aika pieni.