Nyt alkaa olla sellaiset merkit, että kohta päästään avovesille. Tarvitaan enää pari viikkoa lämmintä vesisadetta.
Tässä ne lokit sitten kesällä metelöivät ja riekkuvat sekä käyvät ohiveneilijöiden kimppuun raivoisilla syöksyillä. Tervetuloa vaan.
Lumitilanteessa palattiin viikossa kolme viikkoa taaksepäin. Jäätä on. Siellä ei vain voi luistella, hiihtää eikä oikein kävelläkään. Tätähän tämä nykyisin on, lumet tulevat ja menevät pari kertaa talvessa. Tuollaisen jään tuijottaminen saa pitkästymään kun tietää, kuinka hitaasti kevät on tulossa. Tuossahan nuo ovat vielä maaliskuussakin. Kivet sentään pysyvät.
Kuvaamaan mennessä on hyvä olla suunnitelma. Minulla oli. Kuvataan tähtiä, tähtitaivasta. Tammikuu on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen kylmä kuukausi. Ennuste kertoi, että säätyyppi olisi vaihtumassa. Vielä olisi mahdollisuus kirkkaan taivaan kuvaamiseen. Olosuhde oli otollinen – tyyni, pilvetön ja -20 astetta. Oli otollinen, kunnes tuli muita muuttujia. Taivaalla oli 80 prosenttisesti täysi kuu. Oli valoisampaa kuin hämäränä päivänä ja pohjoisella taivaalla näkyi revontulia.
Revontulet etelässä ovat niin harvinaista katseltavaa, että ei niille voi kääntää selkäänsä. Vaikka sormet ja varpaat palelevat ja sisältä on jo niin kylmä, että sattuu, silti haluan katsoa näytöksen loppuun. Näytökseen kuului jään pauke, ääni jota en vielä kuullut minkään soittimen esittävän. Välillä näytti ja tuntui että kylmä usva olisi kulkenut rannan poikki.
Autolle kuun valossa kävellessä mietin taas samaa kuin monesti ennenkin. Pienellä vaivalla voi saada ison elämyksen.
Sain ne tähdetkin kuvattua. Olivat pudonneet hangelle.
Auton mittari näytti -29, mutta ei anneta sen häiritä. Se näyttää 9 astetta liian kylmää. Oikeasti oli vain -20. Itse asiassa vain varpaat paleli ja kädetkin vain silloin jos joutui koskemaan ilman hanskoja tankkiraudasta tehtyihin Pro-putkiin.
Nuo kiteet jäivät kiinnostamaan. Ei tullut aivan minun näköistä kuvaa. Varmaan noiden muoto jostain johtuu, mutta sitä on turha tulla näin yksinkertaiselle ihmiselle selittämään.
Tuon niminen käyttäjäprofiili kävi tykkäämässä yhtä Instagram kuvaani. En oikein itsekään ymmärrä mikä siinä muutaman sadan metrin rantakaistaleessa Neljän tuulen tuvan vieressä on. Se on jotain niin erilaista kuin täällä kotona. Jos muuttaisin Hankoon olisin ainakin kaksi viikkoa ihan hulluna pelkästä merestä ja roskaisesta rannasta.
Pitkästä aikaa pääsi ulkoilemaan kameran kanssa. Ilman sadetta ja valoon. En taas ymmärtänytkään kuinka lyhyt päivä onkaan. Aamun kaupunkiaskareiden jälkeen pääsi noin klo 14:00 jälkeen kuvauspaikalle. Ei kauaa mennyt kun valo muuttui keltaisesta, punaiseksi, siniseksi ja mustaksi. No musta tuosta puuttuu, mutta sen voi kuvitella laittamalla silmät kiinni.