Maalaiset olivat taas liikkeellä. Mielestäni en juuri erottunut porukasta.

Hakasalmen huvila ja Ismo Höltön kaupunkikuvia. Minä heräsin tähän vähän myöhään, mutta kaupunkilaiset ovat tämän nähneet jo varmaan 12 kertaa. Vilpittömiä, iloisia, vaivattomia ja rehellisiä kuvia. Rohkaistuneena laskin itsekin kameran vatsani päälle ja otin ensimmäisestä seuraajasta kuvan ja heti tuli tuttu.

Matkalla seuraavaan kohteeseen näin mielenilmaisun. Ei ole tavallinen näky meillä päin. Viimeksi näin mielenilmaisun kun pojan noin viisi kuukautinen lapsi ilmaisi huutamalla, että voisitteko häipyä mukavuusalueeltani, mieluummin koko kaupungista. Ilmaisija on vasemmassa alakolmanneksessa. Sellainen tuli mieleen, että voisiko olla sellaiset eduskuntatalon rappuset, missä mielenilmaisija istuisikin kohti niitä 200 päättäjää. Mitä hyötyä siitä on, että ne jotka päättävät ovat selkäsi takana? Ei ne kovin herkästi tule ikkunoista kurkkimaan.

Pääsin siis HAMiin asti eli Helsingin Art Museoon. Ennakko oli, että mitähän lippua täällä on. Tapahtuikin täydellinen yllättyminen. Koskaan en ole nähnyt noin isoa taideteosta, muistaakseni. Nämähän olivat upeita. Tekijä siis Katharina Grosse. Vilpittömiä, iloisia, vaivattomia ja rehellisiä kuvia.

Mikä vielä yhdisti kahta edellistä? Ei mitään joutavaa taidepuhetta teosten ymmärtämiseen. Toisessa on mustavalkoisia kuvia tai toisessa värikkäitä kankaita. Yksinkertainen asia: mene, katso, viihdy ja nauti.

Jatkoin matkaani ja aavistelen, että on tulossa runsasluminen talvi. Niin moni Helsingin rakennus oli laittanut jo lumipuvun päälle. Täällä ei ole vielä millään, pitääkin kirjoittaa siitä muistutus tekstaripalstalle.