Koskikara on tänä vuonna onnistunut välttelemään. Kevät lähestyy, eikä karapinna ole vielä plakkarissa. Jopa varmat paikat ovat olleet tyhjiä. En luovuta. Mennään uusi kierros. Ensin Latokartanon koski, se sentään on koski ainakin paikallisessa mittakaavassa. Luulen nähneeni yhden sukeltavan, mutta en sitten vissiin kuitenkaan. Olihan siellä muuten ihan hienoa. Vesi laskenut vuoden vaihteesta ainakin metrin ja jäätyminen päässyt hyvään alkuun. Ei karoja – ei Tripadvisor-tähtiä tälle paikalle.

Sitten evästauon jälkeen Sahajärvi. Tuijotan sillalta puroon ja kuvittelen, miten jäätikkö synnyttää maailmaan kokonaisen karaparven. Kansantaruissa on kummallisempiakin juttuja. Eikä siitä ole kauaa kun Linne luuli, että pääskyset talvehtivat järven pohjassa. Täällä mitään koskea ole. Puro korkeintaan ja tekolampi. Kaikki on jäässä. Vapaata vettä kymmenen neliömetriä. Sehän riittää. Kara on pieni lintu. Kaksi yksilöä oli paikalla. Tälle paikalle annan täydet Michelin-tähdet ja papukaijamerkin. Voi muuten olla, että papukaija ei ole ihan tyhjästä vedetty, tämä on ollut ennen kartanon puistoa.