Elämä ei päättynytkään suureen pamaukseen eikä suuriin juhllin. Hyvä niin, muuten ei olis päässyt Kumuun, joka oli retken pääkohde ja paluulippukin olisi jäänyt käyttämättä. Kumussa tuli vietettyä ennätykselliset kolme tuntia. Nyt oli niin kiinnostavat näyttelyt, ettei edes selkä tullut kipeäksi. Perusnäyttelyt omista kokoelmista tuli taas kierrettyä läpi. Jonain kerralla teen niiden kanssa aikajanan ja vertaan mitä Suomessa tehtiin vastaavaan aikaan. Pahan kukkien lapset – Viron dekadentti taide näyttelyssä oli ihan tajuttoman hienoja tussitöitä ja grafiikoita. Vaikka töitä oli paljon, ne jaksoi vaivatta katsella läpi. Alakerrassa oli esillä saksalaisia ekspressionisteja, joka oli varsinaisesti tarkoitettu reissun huipennukseksi. Eikä se pettymys ollutkaan. Iloista värittelyä, vahvat viivat ja reipasta siveltimenkäyttöä, varmaa esittämistä.

Mitä muuta? Joulutori, kuten varmaan jokaisessa itämeren eteläisessä kaupungissa. Samanlaisena joka vuosi. Ei uutta.

Uutta sen sijaan on Rotermannin korttelissa oleva RØST. Skandinaavisesti kierrettyjä kanelipullia ei tarvitse enää lähteä hakemaan Fotografiskasta. Ihanaa, Röst ihanaa, Eesti Eesti kaipaan sinne jo nyt hirveesti.

—

—

—

—

—