Ulkoilutan kameraa Lontoossa päivä viimeinen
Lähtöpäivä, lyhyt päivä. Lähdettiin puistokävelylle Holland Parkiin. Matkalla näin murenevan kirkon, enää torni näkyvissä. Perillä puistossa sain täyteen 30 lintuhavaintoa, riikinkukkokin lasketaan. Saan laskea myös äänihavainnon chiffchaffista eli tiltaltista. Lauloi aivan kuin suomalainen tiltaltti eli tilt talt, mutta silti se laulaa englanniksi kuulemma chiff chaff. Väärin kuultuja linnunlauluja.
Lisää arkkitehtuuria aidanraosta. Hienot funkis-portaat. Näyttää tosin olevan menossa purkuun. Koiranomistajille tiedoksi. Se on tonnin sakko kun jättää kikkarat korjaamatta. Tossa on pakko olla pilkkuvirhe. Sitten Heathrow Expressiin ja kohti lentoasemaa.
Mitä jäi käteen: Englantilaiset ovat tosi kohteliaita, niinä aikoina kun liikuimme oli rauhallista ja siistiä, Lontoo on iso kaupunki, kaikkea ei kuitenkaan ehdi yhdellä reissulla nähdä, ota siis rauhallisesti, tuli taas pohdittua omaa suhdetta valokuvaan; taiteeseen ja videoon.
Loppuhuomautus: Omalla rahalla matkustin. Kuvat Olympus OM-D E-M1 ja 12-40/2.8 Pro, omalla rahalla sekin.
–
–
–
–
Comments are Disabled