Aloitetaan tämä päivä sillä mihin se loppui, Vielä eilisestä nykytaiteen museosta yksi paneeli valaistuna ja kokonaisena. Kuvia kaduilta ei tältä päivältä juuri kertynyt. Joku saattaa pitää etelämaalaisia ja ranskalaisia jotenkin suurpiirteisinä ihmisinä. En kyllä muista Suomessa nähneeni koskaan, että suurin sallittu korkeus tai leveys olisi ilmoitettu sentin tarkkuudella. Se siitä myytistä.

Kyltuurikohteena ensimmäisenä esitellään Musee des Beaux-Arts siis fine arts museo. Luin etukäteen arvosteluja, että huonossa kunnossa, kiertää tunnissa, vaatimattomat kokoelmat jne… Minusta tämä taas oli kertakaikkiaan hieno. Vähän ränsistynyt, mitä siitä. Tämä oli jotenkin kotoisa. Kokoelmissa on vaikka mitä. Kaunein esine oli Luigi Guglielmi’n Anonymouksesta tekemä marmoriveistos. Miten voi joku tehdä kivestä noin herkkää. Tuo harso oli kuin kangasta. Agnolo Bronzino’n Crucifixion oli upea. Muistin myös, että olisin nähnyt HCB:n kuvan, jossa Matisse arvioi tuota maljakkoa. Muistin väärin, ei ollut tuo maljakko. Esillä myös paikallisten Raoul Dufyn ja Gustav-Adolf Mossan töitä. Gantsii googlettaa.

Seuraava paikka olikin kova juttu. Luulin, että kun olin nähnyt Anselm Kieferin Göstassa, niin mikä ei voi enää kolahtaa, Musee Massena, Nizzan ja Ranskan historiasta kertova museo nimetty marsalkka tai joku muu herra Massenan mukaan. Pari kerrosta on tätä historiaa mutta kolmannessa kerroksessa oli näyttely Vie? Ou Theatre? (Elämää? vai Teatteria? (suomennus minun)). Wikipediasta löytyy lisää. Charlottelta jäi noin 1300 työn jäämistö, jossa täällä oli esillä noin 300 työtä. Työt jatkuivat katkeamattona ketjuna aikajärjestyksessä huoneesta toiseen. Viimeisessä kuvassa Charlotte pakkaa kristalliyön tapahtumien jälkeen laukkuaan, siirtyäkseen turvaan Rivieralle. Wikipedia kertoo miten tarina jatkui. Kaipaan sitä, että maalauksissa ja valokuvissa pitäisi tapahtua jotain, niissä pitäisi olla tarina. Näissä oli, niissä oli koko elämä.