Vaikka Planten un blomen onkin iso puisto ja olin sinne vielä varta vasten menossa niin silti onnistuin kävelemään sen vierestä. Ei se mitään, tulinpa sitten eri reittiä pois. Puistoa oli laitettu jo jonkin verran talvikuntoon. Vesiaiheita oli kuivatettu ja luistelukentän jää jäädytetty, kukkivia kasveja ei juurikaan enää ollut. Muurilla oli kukkia, sodan aikana Hampurissa teloitettujen ranskalaisten vastarintaliikenaisten (Suzanne Masson, France Bloche-Serazin) muistoksi. Somasti oli lehtiä aseteltu pensaiden ja kivien päälle. Jonkun mielestä on varmaan hölmöä lähteä tuhannen kilometrin päähän kuvaamaan pyökkiä. Samaa puuta, jota löytyy Teijoltakin. Miksi mennä kaupunkiin jos sielläkin haluaa mennä metsään. Itse arvotan kaupunkia myös sen mukaan millaisia puistoja siellä on. Täällä oli kaikki: ruusutarha, rhodoistutukset, kirsikat ja japanilainen maisemapuutarha. Punaisen ja vihreän kontrasti, kaunista. Seuraavan kerran jos tänne menen, olen yhden päivän bongailemassa lintuja, kasveja ja maisemaa. Teijon mettiin pääsen myöhemminkin.