Jatketaan eilistä suureellista teemaa. Mennään taidehistorialliseen museoon. Pakko oli nähdä Pieter Bruegelin (vanhempi) maalauksia kun ne mainoksessakin näyttivät niin kivoilta. Museossa seitsemän metrin huoneita toinen toisensa perään. Tavaraa ihan julmetusti. Löytyihän sieltä yksi tuttukin. Keskikouluajoilta, ainoa kirja jonka muistan on Sakari Saarikiven Taidehistorian ääriviivat ja sen kansi Jan Vermeer The art of painting. On nää aika (liian) isoja paikkoja.

Sitten Wienin instituution kimppuun. Kahviaika. Tuosta ovesta niitä kannetaan ja sisällä saa lisää. Hotelli Sacherin Sacher torttuja. Minun mielipiteeni, joka tosin on vain yksi monien joukossa ja täysin omani: “Täysin yliarvostettua”. Sanoisin, että kuiva ja suklaa liian väkevää minun makuuni. Ei auta vaikka olisi millainen söpö nallerivistö vahtimassa. Kyllähän sen tietenkin söin, ei se nyt niin pahaa ollut. Kotona saa kuitenkin paljon parempaa. Hyvä, että toivuin vatsanväänteistä seuraavaan kohteeseen saavuttuamme.

Paikka oli Östlicht, uudehko galleria jossain kaupunginosassa, missä ei näkynyt turisteja ja pyykitkin piti pestä itse. Esillä oli Bryan Adamsin töitä – kyllä, se laulaja Kanadasta. Linda McC:n tavoin hänkin kuvaa paljon julkkuja. Löytyi Amy Whinehouse, Ben Kingsley, Sean Penn, Pamela Anderson ja tietenkin Mick Jagger. Yhdessä salissa oli kuvia Afganistanissa ja Irakissa haavoittuneista brittisotilaista. On tätä aihetta varmaan käsitelty ennenkin, mutta siitä huolimatta aika pysäyttäviä kuvia sodan jäljistä. Näistä on tulossa myös kirja “Wounded” syksyn aikana.

Puistoja Wienissä on paljon, pääasiassa puupuistoja. Kukkapuistoista hienoin oli Volksgarten ja sen ruusuistutukset. Kukinta alkoi olla jo lopuillaan, mutta silti tuntui hieno ruusun tuoksu. Pitkiä rivejä runkoruusuja, joissa monessa oli nimilapun lisäksi toinenkin kyltti. Christiane sai pusujen lisäksi ruusun puistosta. 

Iltakuvana paikallista ravintolatarjontaa. Ei tuolla kioskilla jonoa ole, mutta sisällä ei ole sitä yhtäkään syöjää. Kuvaaja vaan joi.