Museokorttia on taas vingutettu. Tänä kesänä täällä jo toista kertaa. Ihan syystä. Todella viehättävä ja mielenkiintoinen paikka. Hienosti hoidettu, mielenkiintoinen historia, paljon katseltavaa. Kannattaa ihan ennakkoluulottomasti astua pihaan. Hiljaiseen aikaan kun pääsee rauhassa kiertämään, niin ihan kuin kotonaan olis. Tämä ei ole ihan tavallinen kotimuseo.
Tämä kohde sijaitsee Loimaalla. Mielenkiintoinen historia ja mielenkiintoista, millaiseksi tämä tulee ajan kanssa ja luonnon myötä muuttumaan.
Aika vakipaikka tämäkin. Ainakin kerran vuodessa tulee käytyä, vaikka onkin aika pitkän matkan päässä tästä katsoen. Saa tuolla ainakin hyvää ruokaa, ettei turhaan ole koskaan mennyt. Vielä kun pysähtyy Orivedellä mennessä pullalle, niin on herkkuretki tehty.
Näytttelyistä sanoisin, että Clare Woods, joka maalaa niin leveellä pensselillä, että kuva piti ottaa melkein pihan puolelta kun polttoväli oli niin pitkä. Valokuvia edusti Andy Freeberg. Näyttelyssä oli neljä osaa, joista yksi oli konsultit. Kuvassa seinällä. Kuvat olivat kovin taidokkaita. Tilanteet näyttivät spontaaneilta, mutta silti kaikki oli viimeisen päälle suoraa ja kunnossa. Ostin kirjan, niin pitää tutkia onko siinä tarkemmin. Yksi osa oli Vartijat. Kuvassa vasemmalla tulossa kohti. Kuvat olivat Pietarin ja Moskovan taidemuseoista. Taulujen vieressä oli mamma tuolin kanssa vahtimassa, ettei kukaan koske tai pölli. Hienoja nekin olivat, mutta taulut kiinnostivat niissä enemmän. Taulut ovat muuten sellaisia, että niitä ei taideta tulla vähään aikaan Euroopassa näkemään. Sinänsä sääli, mutta voin olla ilmankin.