Monthly Archives: huhtikuu 2022

Niin nähty

Ei se mitään, ei tämä paikka katsomalla kulu. Sellaisestakin olen kuullut, että jotkut ottavat itsestään kuvia joka päivä ja laittavat niitä intternettiin. Se vasta on outoa – mielestäni (tähän se suu auki hymiö).

Aurinko paistaa ja lunta sattaa

Puolestani voisi täällä etelässä jo hiljalleen lopetella tuon lumen tulemisen kanssa. Tuskinpa enää kuukautta kauempaa kärvistellään.

Tuolla kaukana kilometrien päässä näkyy, että lunta tulee. Tässä lähellä auriko paistaa ja muutamia hiutaleita lentelee ilmassa. Menee hetki, taivas on muuttunut mustaksi ja enää kapea suikale on valaistu. Hieno tunnelma, hienoa valojen ja värien vaihtelua. Tällaisina päivinä voisi kauemminkin ihailla taivaan muuttumista. Hetken päästä jostain tulikin sitten runsaampi pilvi, siihen se tarkastelu olisi sitten jäänyt.

Suolla on kaikki

Sitä kelpaa katsella laidalta. Vielä vahvasti jäässä, olisi kestänyt kävelläkin. Mikä tuossa maisemassa on parasta. Se saa olla rauhassa, niin kauan kuin minä tulen sitä katselemaan. Muuttuu itsekseen ja muuttuu vuodenajan ja päivän kulun mukaan.