Mökkiä ei enää ole, enkä sitä kaipaakaan. Maisemaa ja järveä on joskus ikävä. Mielenkiintoista, kuinka paljon ihmiseltä voi ottaa tavaraa pois, mutta muistot jäävät. Tärkein jää.

Mittarit huusivat taas punaisena, niin pitihän sitä taas mennä palelemaan, etelänmiehen. Ei taaskaan mitään silmällä, kamera näki jotain, mutta se kliimaksi jäi silmältä näkemättä, tussahti vaan.

Kiedoin lisää foliota pipon ympärille ja jäin miettimään, että onkohan tämä joku revontulien hämäys. Yrittävät saada huomion kiinnittymään taivaan muiden ilmiöiden sijasta vain revontuliin. Pian kukaan ei enää katsele tähtiä tai kiinnitä huomiota siihen, kuinka paljon maasta karkaa valoa pilviin, saaden ne katuvalojen väristä riippuen punertaviksi, ruskeiksi tai valkoisiksi. Sitten vaihdoinkin business hatun päähän ja mietin, että onko niin, ettei kukaan kauppaa aina saatavana olevana varmoja revontulia, täydellisen täyttä täyttäkuuta, mustaakin mustempaa uutta kuuta, kirkkaimpia yöpilviä ever ja tietenkin kolmasti kirkastettua linnunrataa.