Yearly Archives: 2022
Revontulia keskellä kesää
Tänä vuonna revontulikausi alkoi jo elokuussa. Sopii toki minulle, mukavan lämmintä. Kohteena revontulet ovat aika suosittu ja netti täynnä mitä ihmeellisimpiä OMG kuvia. Ymmärrän kyllä, ovathan ne aika vaikuttava näky varsinkin jos tänne etelään sattuu osumaan.
Revontuli- ja linnunratakuvien kohdalla käytetään kyllä aikamoisia taiteilijan vapauksia. En tosin ole tähtitieteilijä tai astrologi ensinkään, niin en osaa arvioida onko niillä jotain tieteellisen dokumentin arvoa.
Kävinpä minäkin testaamassa uutta hankintaa ja miten se sopii taivaan kuvaukseen. Tiesin, että aktiivisuutta taivaalla on, joten jotain osasin odottaa.
Alla on kaksi kuvaa. Ensimmäinen suunnilleen sellaisena kuin silmä sen näki ja jälkimmäinen kun kuva on saanut pienen käsittelyn. Olosuhteista pitää todeta, että valosaastetta oli ja kuu vielä lisänä.
Sellainen tapaus tällä kertaa. Luonnossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää eikä intternetissä varsinkaan.
Viljapelto
Ellei joku ole nähnyt viljapeltoa läheltä, niin otin malliksi kuvan. Ei vaan. Tämä kuvaa sitä, miltä voisi tuntua olla yksin vieraassa porukassa. Tuskin tuo saunio puhuu sanaakaan vehnää.
Puintiaika
Alkaa olla vilja kypsää. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa taas ymmärtää kuinka paljon meillä päin on viljapeltoja. Silloin kun ne ovat vihreitä, niin ne ovat vain peltoja. On täällä enemmänkin, mutta otin tuo joen tuohon väliin, niin ei ole niin tylsän näköinen.
Turun taidetarjonta
Museokierros suuntautui tällä kertaa Turkuun. WAMiin eli Wäinö Aaltoselle ja Ars Novaan. Taidemuseossakin oltiin, mutta ei siitä enempää – tuli sellainen Deja Vuu.
WAMissa Antti Laitinen. Valokuvausmielessä näistä ei ole juuri apua. Yksi Antti Laitisen työ voisi tosin sopia himoharrastajille kameran tarkennuksen testaamiseen. Toimiiko risukossa vai ei. Mulla toimi, kännykkä toimii aina.
Monia Laitisen töitä katselleena tule mieleen absurdius hyvällä ei järjettömyys pahalla. Valtava työmäärä ja tekeminen, esim siinä Aari metsästä työssä. Nää on hienoja. Näyttelytekstissä oleva maininta: “Tärkeintä on tavoitteen eteen tehtävä työ, ei lopputulos. Eihän sitä tiedä mitä tulee, ennen kuin on tehnyt.
Ars Novassa Kustaa Saksi. Just kun olen saanut pyyhittyä hien otsalta Antti Laitisen uurastuksen jälkeen, tulee eteen Saksin kuvakudoksia. Ensimmäinen ajatus on, että voi hemmetti, eihän noita vaan ole tehty käsin. En tutustunut etukäteen aiheeseen, siksi hämmästyin. Alaa tuntemattomana ei voi taas kuin ihmetellä. Kaikki ne kerrokset, värit, materiaalit ja kuviot. Miten noita tehdään, ajetaanko testejä ja tietääkö sen heti mitä tulee. Vaikka meidän kelim-matot ovat värikkäitä ja niihin voi kuvitella tarinaa, niin ottaisin kyllä tällaisenkin.
Pahainen notko
Pahainen sillä, että siitä on kauhea ajaa pyörällä ja sillä, että se on niin viehättävä paikka, mutta koskaan en saa siitä sellaista kuvaa kuin haluan. Paikkana kaunis, niin kuin moni muukin jokinotkon painanne ympäri salonseutua. Taikaa ei murrettu vieläkään. Siinä on myös yksi kukkula, jonka päälle haluaisin siniselle taivaalle valkoisen kumpupilven. Ei onnistu sekään.
Finnish landscape, view to the lake
Kirjoitin englanniksi, koska kaikki suomalaiset tietävät mitä tämä esittää. Google antaa 134000 tulosta järvimaisema hakusanalle. Lähteestä (heh) riippuen järviä enemmän kuin kuvia, niin mitkähän järvet on vielä kuvaamatta. No, ehkä Google ei vielä tiedä kaikkea. Tämä on kuitenkin kuvattu eli tänne ei kannata enää rynnätä. Kyllä vesi on aina vesi, vaikka ranta olisikin vain kivenheiton päässä.
Kierros Tampereella
Laatukierros Tampereella, ei mennyt päivä hukkaan.
Sara Hildenin taidemuseossa Anna Retulainen, ihan huippua. Näyttelyä voisi kiertää monta kierrosta ja aina löytyisi jotain uutta. Suosittelen valokuvaajille – löytämään kuvasta kuvan. En väitä olevani taideasiantuntija, mutta banaanit luulin tuntevani. Kävikin hassusti, että luulin yhdessä taulussa olevan artisokan hedelmä vai mikä se on. Se olikin banaaniterttu. Sellainen anekdootti tähän väliin.
Taidemuseossa vuoden nuori Emma Jääskeläinen ja vuoden entinen nuori Kristian Krokfors. Jääskeläisen kivityöt ja niiden materiaalit. Varsinkin se norjalainen ruusumarmori. Mielenkiintoista, sekin miten kiven saa elämään. Krokforsin työt ovat jotain sellaista, että en tiedä missä mielentilassa minä niitä tekisin. Todella taitavaa valoa, varjoa, väriä ja perspektiiviä.
Jälkiruokana Touko Hujasen lomakuvia. Ne olivat hauskoja. Hassuja kun oikein miettii – hyvällä sanoen.
Loppuun vielä Wäinö Aaltosen patsastaidetta. Hämeensillan kauppias. Mitähän se kauppaa? Onko niin kova myyntimies, että on myynyt housunsakin. Vai ojentaako yrittäjä viimeisiään veromiehelle? Jos tällainen veistoskilpailu järjestettäisiin nyt, niin mitä olisi kauppiaan kädessä?
Hämeenlinna Ars-Häme ry kesänäyttely
Piti taas niin tutustua Hämeenlinnaan, mutta eihän sitä muutamassa tunnissa mitään ehdi. Ison osan ajasta vei jo tuo näyttely. Hienot tilat. Ideana ja toteutuksena. Jokaisella taiteilijalla oma huone, joillakin useampiakin. Kun vaihdoit huonetta, niin vaihtui taitelija. Hmm – toisaalta – työt eivät päässeet keskustelemaan keskenään. Kuitenkin, kannattaa käydä vaikka tilan vuoksi, kuten kuvista näkyy. Yhdestä työstä otin kuvan, Hanna Vihriälä, Nousutuki 2020. Mahdatko arvata, mikä?
Maaseudun mutkateillä
Ei nuo polkupyörällä tunnu ihan samoilta kuin joskus moottoripyörällä tuntui. Nyt on ainakin aikaa ja mahdollisuus katsella maisemia. Polkupyörälläkin ajaessa pitää muistaa, että sekin menee sinne minne katsoo. Maisema on Salon kaupungin Kuusjoen kaupunginosasta.
Linnut maisemassa
Oletan, että ovat räystäspääskyjä – eivät ainakaan harjalintuja vaikka sijainnista voisi päätellä. Taas nähtiin, että paras kamera on se, joka on mukana – ja loput kuvankäsittelyssä. Tällä kertaa mukana oli Xiaomi MI9SE. Ei toi nyt hullumpi ole. Pilalle olisi mennyt jos olis 400 millinen ollut mukana.
