Keula kohti kotia. Kierros kaupungilla, kahville Röstiin ja odottelemaan satamaan. Sellaista se on matkan teko, välillä mennään kauheasti ja sitten taas odotellaan.

Taas kerran totean, että mukava kaupunki. Täällä on se mitä tarvitsen, kompaktissa koossa. Ajankohta olisi voinut olla parempi. Näyttelyvaihdot sattuvat monesti elokuun loppuun ja tarjonta on siten hieman rajoittunut.

Enpä muistanut sitäkään, että kuinka paljon vaivaa näiden räpsyjen käsittelyssä on. Vähän vois kattoa mistä niitä kuvia räpsii.

Kolmas päivä tässä kaupungissa. Reitti oli Telliskiveen Fotografiskaan, Koplin kautta Noblessneriin ja takaisin Viru-keskuksen liepeille.

Fotografiskassa kolme näyttelyä, joista nostan Frank Ockenfels 3:n Introspection. Syntynyt 1960, niin ei ole niitä ihan kaikkein vanhimpia staroja kuvannut. Ei siis tule Marilyn tässä näyttelyssä vastaan. Töitä oli paljon, paljon, paljon. Erilaisia kollaaseja ja piirroksia yksittäisten potrettien lisäksi. Peilataanpa tätä eiliseen Kumussa olleeseen tunnistustehtävään. Hmm, tunnistetaanko 80 vuoden kuluttua kaikki tuosta 455 kuvan matriisista. (454, koska Bill Murray oli kahdesti.) Entä jos täälläkin olisi ollut Post-It lappuja varten seinä? Muuten tuollainen muistiseinä on hyvin aktivoiva. Ihmiset ovat sen edessä ja kaivelevat lähimuististaan naamoille nimiä. Olihan siellä Clint ja Brucekin. Suosikkini kaikista kuvista oli John Lee Hookerin kuva. Löytyy myös Googgelilla jos haluaa tarkemmin katsoa. Hatun lierin varjo ja silmä, hieno. Se on Boom Boom soimaan ja menoks sanos Annie Lennox, jota ei täällä kyllä ollut.

(Oli ne muutkin ihan hyviä, eivät vain minun tyyliä. Toisessa oli kukkia somisteena ja paikka haisi kuin komposti. Siinä, joka ei haissut oli hienot tapetit seinillä.)

Fotografiskan vieressä on Juhan Kuusi Dokfoto keskus. Menen tänne aina Fotografiskan jälkeen. Jää varmasti hyvä mieli kun täällä on aina ollut ihan oikeita valokuvia.

Tuota vaatekaupan kuvaa pitää avata sen verran, että ilmeisesti tuossa vasemmalla on viimeisin uimapukumuoti ja oikealla arkivaatteet. Uimisesta päästäänkin kuivin jaloin aasinsiltaa pitkin ruusukuvaan. Kalatorin tienoilla, toisella puolen kanavaa – sinne Patareihin johtavalla polulla – oli vielä kolme vuotta sitten kiva ranta. Oli niin hauskan näköistä kun porukka ajoi katumaasturilla rantaan, nousi kylpytakkisillaan, läpsyt jalassa autosta ja lähtivät iltauinnille. Nyt siihen on tullut kerrostaloja, mutta uimamahdollisuus on jätetty. Autolla ei tosin pääse rantaan asti.

Lukijoita varmasti kiinnostaa, miten Ukrainan tilanne eli Venäjän hyökkäys ja virolaisten tuki Ukrainalle näkyi katukuvassa. No, jonkun verran.

Toisena päivänä pääsi jo vähän kuvien ottamisen rytmiin. Kadriorg piti käydä tarkistamassa, puisto, ruusutarha, japanilainen puutarha. Siellä ne olivat, yhtä viehättävinä kuin ennenkin.

Kumussa on aina jotain katsottavaa. Perusnäyttelynkin kiertää moneen kertaan kyllästymättä. Projektitilassa oli mielenkiintoinen tunnistustehtävä. Vähän yli sata valokuvaa, joista halutaan lisätietoja. Kuvat olivat huoneessa plekseissä ja Post-It lapuilla sai kertoa tietonsa. Kaikenlaisia heippalappuja seinillä oli, en tiedä olikohan se kuitenkaan tarkoitus. Ideana hieno ja mielenkiintoinen. Mietipä jos seinille ei tulisikaan yhtään lappua tai sinne tulisi tunnistus kaikista kuvista. Kumu ei paikkana ole ehkä tälle projektille paras. Ketään en tunnistanut ja yhden nimeä en muistanut.

Lukijoita varmasti kiinnostaa, miten Ukrainan tilanne eli Venäjän hyökkäys ja virolaisten tuki Ukrainalle näkyi katukuvassa. No, jonkun verran.

Kaksi vuotta sitten viimeksi käynyt Tallinnassa. Sen verran on koronavarovaisuus vaikuttanut. Nyt rohjettiin matkaan lähteä. Ei muuta kuin nokka kohti vanhaa tuttua. Ensimmäisenä päivänä vähän ujosti kuvailtu.

Lukijoita varmasti kiinnostaa, miten Ukrainan tilanne eli Venäjän hyökkäys ja virolaisten tuki Ukrainalle näkyi katukuvassa. No, jonkun verran.