Yearly Archives: 2022
Suo herää
Tästä se lähtee. Valkoinen alkaa muuttua punaiseksi. Oli jäänyt yksi karpalokin poimimatta.
Täältä tullaan
Syksyllä jäätiin siihen, että keltaista oli. Ajatelkaapa jos puut osaisivat ajatella. Ajatella niin, että jaksanko vielä pusertaa lehdet hiirenkorvalle ja avata ne vielä edes yhdeksi kesäksi.
Teijon kansallispuisto
Teijolla on varmaan paljon tarjottavaa, mutta en ole 30 vuoden aikana vielä löytänyt kuin Hamarijärven ja Punassuon. No tietenkin olen kävellyt kaikki polut ja polunvarret, mutta sellaisiksi omiksi paikoiksi ovat tulleet vain nuo kaksi. Sahajärvi ehkä kolmanneksi, mutta siellä on jo liian levotonta.
Eipä tuolla suolla mitään ole, mutta käyhän Torrollakin miljoona ihmistä vuodessa.
Outoa oli
Mennä työpäivän jälkeen metsälenkille. Valoa, ei sada, on lämmintä. Outoa, todella. Muutama makea puolukka löytyi maisteltavaksi. Peippoja, kurkia, palokärki ja harmaalokki. Hieno tunnelma, varma kevät ja lupaus kesästä.
Niin nähty
Ei se mitään, ei tämä paikka katsomalla kulu. Sellaisestakin olen kuullut, että jotkut ottavat itsestään kuvia joka päivä ja laittavat niitä intternettiin. Se vasta on outoa – mielestäni (tähän se suu auki hymiö).
Aurinko paistaa ja lunta sattaa
Puolestani voisi täällä etelässä jo hiljalleen lopetella tuon lumen tulemisen kanssa. Tuskinpa enää kuukautta kauempaa kärvistellään.
Tuolla kaukana kilometrien päässä näkyy, että lunta tulee. Tässä lähellä auriko paistaa ja muutamia hiutaleita lentelee ilmassa. Menee hetki, taivas on muuttunut mustaksi ja enää kapea suikale on valaistu. Hieno tunnelma, hienoa valojen ja värien vaihtelua. Tällaisina päivinä voisi kauemminkin ihailla taivaan muuttumista. Hetken päästä jostain tulikin sitten runsaampi pilvi, siihen se tarkastelu olisi sitten jäänyt.
Suolla on kaikki
Sitä kelpaa katsella laidalta. Vielä vahvasti jäässä, olisi kestänyt kävelläkin. Mikä tuossa maisemassa on parasta. Se saa olla rauhassa, niin kauan kuin minä tulen sitä katselemaan. Muuttuu itsekseen ja muuttuu vuodenajan ja päivän kulun mukaan.
Turun taidemuseo Omar Victor Diop
Turussa taas. Oli jotain ennakkoluuloja tätä näyttelyä kohtaan. Varsinainen kohde oli Melina Paakkosen työt ja ajatus, että katsotaan nyt sitten nämäkin. Ennakkoluulo tuli varmaan siitä, että taas jotain selffieitä ja ihmisen kuvia.
Mutta, mutta, mieli muuttui. Vartijan painostavan silmän alla en uskaltanut mennä ihan kiinni, mutta mielenkiintoinen tekniikka, en tiedä mikä. Hienosti tehtyjä. Hienot värit. Aikamoista tykitystä taidearvostelijalta, eikö.
Koskettavin teema oli Liberty. Ei voi ihminen tietää kuinka paljon kaikkea ihminen on toisilleen pahaa tehnyt ja sortanut.
Olen iloinen, että tuli käytyä. Ehtii hyvällä tuurilla vielä toisenkin kerran. Ei huonoja selffieitä lainkaan ja vielä sekin, että en varmasti osaa tehdä samanlaisia.
Varjopuu
Kuinka sattuikin aurinko paistamaan sopivasti ja minulla sattuikin olemaan kameralla varustettu puhelin matkassa. Kautta maailman sivun varjoja on kuvattu, onhan tuo kivasti sijoittunutkin, että sen puolesta kivasti nähty. Kuvan pointtina onkin se, että mitä siitä puuttuu. Voisiko joku käydä koristelemassa tuon seinän niin, että niinä harvoina päivinä kun tuo varjo tuohon tulee, niin silloin puussa olisikin vaikka mustarastas. Ehkäpä jopa mopoauton rengas kun yläkoulusta on kysymys. Ehkä vähän myöhemmin kun vartta on kertynyt enemmän.
Taas kurkimassa
Kevät kun on, niin tekee mieli mennä sitä kurkea kuuntelemaan. Kauhean laiska on ollut arkena lähtemään mihinkään näin myöhään. Iltakahville ja uutisiin mennessä on koittanut tulla kotiin. On vaan hieno tunnelma. Ihan hiljaista, kunnes. Kurki töräyttää taas kutsuhuudon, johon kaiku vastaa. Tietääköhän se lintu mikä on kaiku? No oli siellä jokunen rastaskin ja jostain kauempaa kuului joutsenia. Hanhia lensi yli, mutta ne eivät kauaa häirinneet.
Kuva on muuten otettu dronella. On muuten hänellä hyvin saturoitunut käsitys siitä, minkä värinen on auringonlasku. Punakumia piti näyttää aika rankasti, että sai uskottavan värimaailman. Usot sie?
