Yearly Archives: 2022
Veturitalli HCBERG
Ennen koronaa, kesällä 2019, WAMissa Turussa oli HCB:n laaja näyttely. Kun luin ensimmäisen kerran, että tätä on esillä myös Salossa, ensimmäinen ajatus oli, että plääh, vanhan toistoa.
Olikin niin, että Salon näyttely tuli jotenkin lähemmäs. Tila on mukavampi, valot oli hyvät, että työt pääsivät hyvin esiin. Oli myös uusia töitä. Nämä ovat mielenkiintoisia, niissä on salaisuus (tarkoittaa, että ei haluakaan miten ne on tehty). Kyllä nämä kannattaa valokuvaajankin käydä katsomassa. Ihan senkin takia, että nimikirjaimista tulee mieleen se ensimmäinen HCB,
Mikäli sattuupi kesällä käymään, niin samalla reissulla menee myös Wiurilan kesä 2022.
Sinivuokkosesonki
Kauan sitten kevätperinteeseen kuului ottaa kuva sinivuokosta. Johonkin sekin perinne on jäänyt. Varmaan ymmärtänyt, että ei se vuokko siitä mihinkään muutu. Eri värimuunnokset, terälehtien määrä, kerrotut kukat ja muut erikoisuudet voisi kiinnostaa tällaista keräilijätyyppiä. Sesonki meinasi mennä jo ohi, mutta onneksi Suomesta löytyi vielä pimeää metsää, missä vuokkoja oli kukassa.
Kuvatessa alkoi selvitä, miksi perinne on katkennut. Ei kyllä huvita märässä maassa kykkiä, eikä polvet ja selkäkään oikein taivu. Parempi, että ottaa vaan kuvat suorin jaloin.
Punarinta laulelee
Kiva punarinta. Nyt kun se on tuolla latvassa esittämässä kaikki osaamansa säkeet, niin pitää oikein ruotoa venyttää, että ääni kulkee. Ei olekaan sellainen söpö pieni pallura. Hauskasti lauloi yhdessä välissä ti-ti-tyy tai jonkun muun tiais-kielisen säkeen. Huomasi varmaan itsekin nopeasti, että väärä biisi.
Musta tää on rastas
Siinäpä taas hassu otsikko suomen kieltä opiskeleville, heh heh. Hyvä ettei musta pää kerttu sattunut hollille. Kuvasta sen verran, että en lähtenyt sille linjalle, että kaikki mustaksi ja siluettia peliin. Kuvalla ei sen suurempaa funktiota tässä ole kuin täyttää tuota tilaa. Asiani tällä kertaa on, että toukokuu on kohta puolessa, eikä ole tämän enempää saanut vielä kuvia aikaiseksi. Yleensä kevät ja toukokuu on ollut hyvinkin aktiivista aikaa. Tänä vuonna ei ole saanut säästä otetta.
Henkireikä on avautunut
Kolmen kuukauden lumi-infernon jälkeen pääsin taas lempimaisemiin. Kylläpä voimaannutti. Seutu tuli sisälleni ja alkoi taas puhua tuttua kieltään. Niin kauniit valotkin oli laitettu. Samaan aikaan valkoista ja mustaa. Mahtavaa, ihanaa.
Torronsuo
Hyvä sitä on ihmisen välillä käydä muillakin soilla. Vaihtelua, ei yhtään koivua. Ihanan houkutteleva lammikko.
Torrolla on nykyisin hienossa kunnossa olevat pitkospuut. Vielä ei ihan tossuilla olisi pärjännyt, mutta kumisaappaat olisi ollut liikaa. Kyllähän tuota paljon käydään kiertämässä. Reittejä ei tosin montaa ole.
Helsinkissä kävin
Perheasioita hoitamassa ja taidetta katselemassa. Yhdessä päivässä ehtii katsoa kaksi näyttelyä ja silloin ei tarvitse ihan kellon ympäri olla matkassa. Kohteeksi valikoituivat Kansallismuseo ja Kiasma.
Kansallismuseo: Vaurauden filosofia, Jaakko Heikkilä. Ihan ensiksi pitää sanoa, että oli taas ennakkoluuloja. Nopeasti yhdistää vaurauden varakkuuteen ja rikkauteen, omistamiseen ja sen näyttämiseen. Minulle vieras maailma. Menin kuitenkin. Enkä sitten kuvia katsellessa kenenkään kohdalla miettinyt sitä maallista rikkautta hetkeäkään. Sympaattisia henkilökuvia, laajakulmanäkymät olivat mielenkiintoisia, pääsi kunnolla tirkistelemään. Se yksi pohjoisen maisema (Enontekiö) oli tosi hieno.
Näyttelyn jälkeen jää pohtimaan mitä ovat vauraus ja rikkaus ja onko varallisuudella niiden kanssa jotain tekemistä.
Kiasma: Ars22. Tähän tarvittaisiin kaksi päivää. Ei täältä osaa ilman muistiinpanoja nostaa mitään, erilaiset tekstiilityöt, reliefit Irakista olivat, Video Vietnamista. Kuvallinen panokseni jää tähän kuvaan.
Varjot
Onkohan valokuvaajaa, joka ei ole kuvannut varjoja. Tuo keskimmäinen on mielenkiintoinen. Aivan kuin se nousisi pystyyn ennen kiveä ja jatkaisi ylemmäksi kuin kiven yläreuna. Mitenhän sen saisi menemään kiven läpi?
Tämä on minun
Siihen asti kun päivä paistaa saat ihailla solakkaa suon muotoilemaa runkoasi. Värit joudut kuvittelemaan.
