Pääsee jo puoliksi kuivin jaloin liikkumaan. Enää toinen kenkä kastuu. Oikeesti kun katsoo mihin astuu, niin voi päästä hyvinkin kuivin jaloin – jos vaan sammalmattoa riittää. Heinien ja varpujen kohdalla on märkää, varmaan pitkäänkin.
Samasta paikasta kuin edelliset, mutta alempaa. Tämä on oman postauksen arvoinen paikka. Tuo puurykelmä on niin mielenkiintoinen, että se joka kerta pakko tarkastaa. Jonain päivänä saan siitä vielä The Kuvan.
Oli mielessä joku kuningasajatus, miksi tänne menin, mutta se ei kuvista ainakaan minulle selviä. Onhan tuo hieno paikka, varsinkin silloin kun vettä piisaa tai jäätä ja lunta. Liukas keli vain oli. Mitä varovaisemmin kulkee, sitä varmemmin kaatuu. Itsellä myös sellainen ominaisuus, että tarvitsen näkemiseen ja tuntemiseen myös kuulon. Tulee kömpelöksi ja luulee, että takana seisoo joku.
Ei kalliita kameroita ja lentohärveleitä ole vitsien vuoksi hankittu. Tässä aitoa maisemakuvaa. Hieno maisema ja hieno kuvakin. Rakas paikka.
Olikin korjauslakkaa, jos tiedätte. Näen tuossa friisiläisen lehmän tai dalmatialaisen koiran. (Enpä tiennyt, että Dalmatia on Kroatiassa.)
Vuoden luontokuvakilpailuun voisi tulla talvikuville luova sarja. Monesti olen talvella hyvinkin luova, kolalla ja ilman kolaa. Ei sattunut pilkkivehkeitä mukaan, niin en uskaltanut kokeilla olisiko jää kestänyt. Vetäisin sitten kotona tussin kanssa tuollaisen ilveskissan naaman tuohon pallukoiden ympärille. Jatkoon vai ei – juu.
Eilinen oli vain teaseri eli härsytin näille lumikuville. Kuinka voi ihminen tulla hyvälle mielelle kun käyskentelee niillä iänkaikkisen vanhoilla, moneen kertaan käydyillä paikoilla. Näkee kun maisema on tullut taas uudeksi. Lumikin tuntuu mukavalta, vaikka sitä onkin kengissä, sukissa ja repussakin. Sama lumi pyörätiellä työmatkalla tai autotallin oven edessä on eri juttu.
Lumi yllätti somettajat. Eipäs yllättänytkään, olin vapaalla. Täysin vapaa hyppäämään talven ensi lumeen. Huomenna se voi olla jo lumetta, siis ollaan lumetta, musta maa vain.
Sitäkin miettinyt, että jos some oikeasti räjähtäisi, niin mihin asti koivunsäleet lentäisivät. Koivu on niin nätti puu, että siitä voi aina laittaa kuvia. Nämäkin oikein vaativat. Nätisti on tuuli koivunsiemenet ripotellut.
Miettisin (mietin) tänään, että pitäiskö hommata uusi kartta ja mennä muuallekin kuin tutuille poluille. Siinäpä hyvä aasinsilta. Oikeassa reunassa harjun päällä näkyy polku. Eipä muuten kauaa mennyt kun joku oletettavasti “minulla on jokamiehenoikeus” tyyppi surautti notkon ristiin rastiin noita polkuja. Aika järkyn näköistä. Asiaa kun miettii, niin viereisellä palstalla on tehty harvennus ja siellä menee vähän leveämpiä polkuja. Kumpi sitten on pahempi. Harmittaa vain kun on niin kaunis paikka ja männyt vielä niin nuoria, ettei niitä minun aktiiviaikana ehditä kaataa.