Monthly Archives: lokakuu 2021
Drone-kuvauksen hätä ja hoppu
Sellaisen olen huomannut, että dronella otetuista kuvista oman kriittisen julkaisukynnykseni ylittää tosi harva kuva. Monta reissua mennyt, että ei yhtään kuvaa jäänyt jäljelle. Joskus johtuu tekniikasta eli huono dynamiikka, sopimaton polttoväli, suhruinen kuva ja mitä niitä nyt syitä keksiikään. Useimmiten kuitenkin siitä, että ei löydy sitä oikeaa kuvakulmaa ja sommittelu tökkii. Nykyisellä DJI Air 2s:llä ehtii kohtalaisen akkukeston ansiosta hakea sitä paikkaa ja laite on helposti liikuteltavissa. Metodin Sportti-moodilla 120 metriin lisäksi kiinnostaa kuvaus 2 – 4 metrin korkeudelta. Kova on siis paine löytää tällekin vehkeelle jotain käyttöä – ennen kuin ajatus katkeaa ja kaupasta tullaan taas paremman mallin kanssa ulos.
Kuva ei olisi normaalisti ylittänyt julkaisukynnystä, mutta koska tämä kuvablogi, niin laitetaan sitten tuollainen. Muistuttakoon vaikka siitä, ettei kannata seistä tumput suorina jalat jäykkinä.
Saako jo irrottaa
Kun tämä lehti irtoaa, ollaan taas vähän lähempänä ruska-ajan päättymistä. Hän on toivottavasti varustettu hyvällä itsetunnolla ja koki tehneensä osansa tämän syksyn värikylläisyydestä.
Aallokko kutsuu
Heinäpellossa, niityillä, viljapellossa ym vastaavissa tulee tuulisena päivänä aaltoja. Miten ne kuvataan, alkoi kiinnostaa. Videolla tietenkin, mutta miten stillinä.
Tuo toinen kuva on muuten vaan mukana. En tiedä mistä kohtaa monitehoja tuota pitäisi katsoa, ettei ala ärsyttää.
Vesille velisen mieli
Ei ole enää mökkiä tuolla suunnalla, enkä sitä kaipaakaan. Järvelle olisi joskus kiva päästä. Vaikka vain ympäri vuoden sulan veden aikaan. Vaikka ei niin sinistä vettä olekaan kuin Saimaassa eikä niin paljoakaan, niin on se kuitenkin meidän järvi, kaikkine levineen ja mutapohjineen.
Henkipuu
Kuulun puukansan laajaan joukkoon. Aina, kun tapaan jonkun lempipuuni, tervehdin häntä ja otan kuvan albumiin. Tästä tammesta ei tältä suunnalta vielä kuvaa ollutkaan. Tämän juurella oli kiva istuskella huhtikuun lopun lämpiminä päivinä, viettämässä lomakauden viimeisiä lomapäiviä tarkkailemalla paikallista luontoa, silloin kun ei ollut märkää, eikä vielä muurahaisia.
Tie Hämeessä
Kenelle tulee mieleen Holmströmin Tie Hämeessä tai edes joku siitä tehty kopio. Ai, ei kellekään. Itselle tulee mieleen, että olen tuosta viherkäytävästä ottanut monta kuvaa ja jossain arkistojen kätköissä ne ovat. Tapahtumana tulee mieleen kun 20? vuotta sitten oli ukkonen tulossa päälle ja olimme olleet kalastelemassa keskimmäisen kanssa. Tunnelma oli kuin Jurassic Parkissa, ei en ole ollut siellä, kunhan kuvittelimme.
Ruskaa putkeen
Koska nyt kerta niin poikkeuksellisen väritettyä maisemaa on, niin laitetaan sitä sitten tarjolle. Kohtaha nsitä siirrytään taas mustavalkokuviin, halusi tai ei.
Tästäpä moni saattaa ajatella, että onpa ihana tie. Ensiksikin tuo on umpitie ja tien päässä on pelto ja hiekkakuoppa. Toiseksikin, kun tuota ajaa, niin eihän noita värejä näe, koska pitää katsoa eteenpäin. Ei edes polkupyörällä. Kolmanneksi, odotan, että nuo tippuvat kauniiksi matoksi tuohon tielle ja otetaan sitten uusi kuva. Värit ikään kuin kallistuvat 90 astetta vasemmalle. No, otanko ja onnistuuko – no ei – kunhan suunnittelen.
