Koskikara on tänä vuonna onnistunut välttelemään. Kevät lähestyy, eikä karapinna ole vielä plakkarissa. Jopa varmat paikat ovat olleet tyhjiä. En luovuta. Mennään uusi kierros. Ensin Latokartanon koski, se sentään on koski ainakin paikallisessa mittakaavassa. Luulen nähneeni yhden sukeltavan, mutta en sitten vissiin kuitenkaan. Olihan siellä muuten ihan hienoa. Vesi laskenut vuoden vaihteesta ainakin metrin ja jäätyminen päässyt hyvään alkuun. Ei karoja – ei Tripadvisor-tähtiä tälle paikalle.

Sitten evästauon jälkeen Sahajärvi. Tuijotan sillalta puroon ja kuvittelen, miten jäätikkö synnyttää maailmaan kokonaisen karaparven. Kansantaruissa on kummallisempiakin juttuja. Eikä siitä ole kauaa kun Linne luuli, että pääskyset talvehtivat järven pohjassa. Täällä mitään koskea ole. Puro korkeintaan ja tekolampi. Kaikki on jäässä. Vapaata vettä kymmenen neliömetriä. Sehän riittää. Kara on pieni lintu. Kaksi yksilöä oli paikalla. Tälle paikalle annan täydet Michelin-tähdet ja papukaijamerkin. Voi muuten olla, että papukaija ei ole ihan tyhjästä vedetty, tämä on ollut ennen kartanon puistoa. 

Ei muka ollut mitään muuta tekemistä, niin lähdin ulos katsomaan mitä talvinen pimeys tarjoaisi. Ei mitään. Auton mittari pahimmillaan -29. Kamera tuntuu pakkasella jähmettyvän. Sormet ei kestä kylmää enää lainkaan. Aina tarvittava tavara on jossain taskun pohjalla ja sitä pitää kylmillä sormilla kaivella. Tarkennus on ihan arpapeliä. Ääretönkin tuntuu vaihtavan paikkaa. Jotenkin kylmyys tuli taas sisälle, niin että oli huono olla. Jalat pysyivät sentään lämpiminä. Tuon pienenkin kuun valon määrä ihmetytti taas kerran. Sen vuoksi aionkin mennä uudelleen täysikuun aikaan, jos pilvet suovat. Oikeasti, auton mittari on rikki ja näyttää 12 astetta liian kylmää. Ei pakkasta ollut kuin 17 astetta. (Säädöissä on tehty myönnytyksiä pienempien laitteiden näytöille. Kaikkihan sellaisia kuitenkin käyttävät.)

—

Pienestä pitää saukon ottaa ilo. Varmaan pännii elellä järvellä jos ainoa mäki on tuollainen kivenkökkäre. Pakko on kiertää sen kautta, liuku se on pienikin liuku. Tuo toinen kuva ei liity saukkoihin mitenkään. Se on siinä vaan muistuttamassa, että aurinko paistoi, teki varjoja ja lämmitti. Ties kuinka monen pilvisen reissun jälkeen.

—

Vakiolenkki pitkin teitä ja jäitä. Huolestuttaa, että selviääkö tuo puu tästä talvesta. Hiljaisuus näinkin lähellä asutusta sai taas yllättämään.

—

Turhan joukon voit korvata haluamallasi yhteisöllä. Ei päivä sinällään, mutta kuvat. Kuvissa oli kuin joku kalvo päällä. Ei toki ihme jos histogrammia tulkitsi. Varjoja kuvatessa tuli fiilis, että “Nyt tuli Kuva”. Kikkarat siitä mitään tullu. Olympoksen normaalitsuumi vastavalossa on turha kuin haluamasi yhteisön miespuolisen johtajan pallit. Olin sitäpaitsi liian kaukana. Nyt tiedän miten se pitäisi kuvata, mutta nyt siinä näkyy jonkun tollon jalanjäljet. Talvella sääntö nro 1: Katso mistä kävelet. Kuvia säätäessä taivaalle tuli ihmeellisiä väriliukuja. Yhdessä kuvassa säätäessä ilmestyi peukalon kokoinen läntti, jonka sai Lightroomin pölyhuiskalla pois, mutta tilalla tuli vielä karmeempi läntti.

Muuten päivä oli ihan kiva. Tuulelta kun pääsi suojaan ei pakkanen tuntunut missään. Aurinko paistoi, eivätkä linnut tai muutkaan metsän eläimet häirinneet.

—

—