Monthly Archives: syyskuu 2017
#bongaalinnunrata
Melkein ikinä ollut nähnyt linnunrataa, saati yrittänyt siitä kuvaa ottaa. Aikaisemmin syksyllä olin käynyt katselemassa erästä peltoa, että tässä voisi olla hyvä tähtiä katsella. Valoisaan aikaan maisema näyttikin hyvältä. Pimeässä taas, yksittäisiä valopisteitä löytyi ja Perniössä oli päällä retuliinit katuvalot. Löysin kuitenkin linnunradan ja sain sitä kuvaankin. Myöhemmin jopa joutsenen tähtikuvion uskoin kuvasta tunnistaneeni. Välillä linnunrata tuntuu erotttuvan oikein selvästi ja välillä arvaillen. Kuvissakin sen näkyminen tuntuu vaihtelevan. Tähtiä katsellessa aika, paikka ja etäisyydet saavat uudet mittasuhteet.
Ellet löydä linnunrataa, niin #bongaaedesotava
—
Hetkinen sininen
Oikeasti mikää sininen hetki ollut – vaan musta. Aurinko oli jo mennyt muille maille. Yllätyin taas kuinka paljon kenno löytääkään valoa kun antaa vaan olla aukkojen auki. Jotain mystistä siinä on. Mustien kuvien näyttäminen netissä vaan on aika turhaa. Niissä eri näyttöjen kalibrointierot näkyvät. Saati sitten kännykän näytöllä. Näytti jo WordPress’kin tekevän oman säätönsä.
—
Ukonkorentototeemi
Mikä lie levähdys- tai lämmittelyalue lie tämä haavanrunko. Neljä korentoa suunnilleen samoilla väleillä eri korkeuksilla. Amiraali vielä pisteenä huutomerkin pohjassa.
Luonnon parantava voima
Aamulla oli kurkku kipeä kun menin metsään. Tulin pois, eikä ollut enää. Paranin. Nyt taitaa tulla nuha. Pitää mennä uudelleen.
Kotoisammalla järvellä
Laitetaan eilisen retkeilyalueen jälkeen kuvaa kotoisammasta paikasta. Hiljaista, kolme ihmistä, eipä juuri roskia. Jos jotain huonoa pitää hakea, niin hirvikärpästilanteessa tämä paikka häviää 600 – 1.
Long time no sea
Pitkästä aikaa Teijolla Sahajärvellä tai pitkästä aikaa jotain muuta kuin merikuvia. Teijolla on tullut käytyä paljonkin ja kuvia tullut kohtalaisesti otettua. Kuitenkin, vuosi vuodelta, alkaa kuormitus näkyä. Roskia, siimoja, kuluneita polkuja, nuotionpohjia, ihmisiä… Mieluummin ajan 15 minuuttia kauemmin ja pääsen omaan metsään. Sen jälkeen kun keräsin 70 tölkkiä kallioilta alko ottaa vähän enemmän päähän. Onhan se kiva, että päästetään ihmisiä luontoon, mutta vois siellä nyt sentään käyttäytyä.
—
—
—
—
Sateen jälkeen kirkastuu
Ainakin näyttää siltä ja kuvankäsittelyssä viimeistään.
–
Kasnäs
Aamupäivän ajelulla naapurikunnan puolella. Vaikka noillakin kallioilla on tullut kymmeniä kertoja talsittua niin aina tuon lenkin kiertää. Onneksi kalliot jäivät, vaikka Sinisimpukka lopetti. Enemmänkin tuolla olisi katsottavaa kun vain laajentaisi reviiriä.
Mukana oli Olympus Tough TG-5. Kääntyvä näyttö olisi kiva. Ei tohdi mennä ihan joka paikkaan pitkälleen (edes polvilleen) hanhilokkijoutsenalueilla. Pieni kamera, pieni keskittyminen. Vähän voisi varmuuden katsoa miten räpsii. Näytön kanssa sommittelu on joskus hankalaa olosuhteista johtuen. Voisihan toki ottaa kännykällä oi share yhteyden ja pyytää vaikka assistenttia laukaisemaan tai istua itse retkituolissa laukomassa ja antamassa ohjeita kameran liikutteluun. Sitten on se kromaattinen aberraatio, jota tunkee joka saumaan. Edellisen käyttökuukauden perusteella sanoisin, että kyllä tuota mukana kantaa ja kuvia ottaa. Kaikkea ei voi saada.
–
–
Jalohaikara
Tarkoitus oli viimeisen lomapäivän iltana kerätä voimia töihin palaamisen helpottamiseksi. Auringonlasku nyt ainakin piti bongata ja ehkä pala tähtitaivastakin. Välillä soudan ja vaihtelun vuoksi huopaan, koska tuntuu, että kaikki jännä tapahtuu aina selän takana. Huopaussession aikana huomasin, että kaikki lokit pyrähtivät kiveltä veteen ja joku iso vaalea tuli tilalle. Kiikarit silmille ja voi vitsit ilmoille – jalohaikara. Varovaista lähestymistä hiljalleen, samalla kuvaten. Päivän elämyskiintiö tuli täyteen ja jätin taivaanrannan maalailujen dokumentoinnin seuraavaan kertaan. Olihan alkamassa myös Suomi-Puola koripallo-ottelu.
Jalohaikara ja onhan siellä rantasipikin
Edellinen outo lintu tällä järvellä oli elokuun alussa. Olin taas soutelemassa ja kuulin harmaahaikaran ääntä. Katselin kiikarilla kaislikkoja – enkä nähnyt mitään. Äänen kyllä kuulin edelleen. Jatkoin eteenpäin ja nyt ääni kuului takaani. Kovasti ihmettelin, että miten ne nyt tuonne olisivat koukanneet. Katse ylöspäin ja joku tiiraa muistuttava otus lentelee veneen ympärillä. Räyskä!