Yearly Archives: 2017
Korentokuvauksestani
Sateet väistyivät ja palasin pelipaikalle ilta-auringon lämmittäessä ja valaistessa. Korentojen kuvaus on minulle jonkinlaista keräily- ja metsästysvietin tyydyttämistä. Kiehtovan näköisiä, värikkäitä otuksia.
Jatkossa pitää keskittyä enemmän syväterävyyden hallintaan ja taustoihin. Lajikuvat on otettu, pitäisi saada jotain parempaa. Alkanut ärsyttää sellaiset kuvat, joissa koko korento ei ole terävä. Jotain olisi hyvä saada myös elinympäristöstä. Kuten vaikka tuossa ensimmäisessä, jossa on keihästytönkorento.
Heinikossa kuvatessa heinät menevät ristiin rastiin eikä kuvaan tule luonnikkaita linjoja. Eikä heinikossakaan kaikki heinät ole ruskeita. Kuten tuossa jälkimmäisessä, jossa on sirotytönkorento.
Heinikossa kuvaamisesta muuten. Nokkoset ovat ärsyttäviä. Ne polttavat jopa housujen läpi. Koko aikaa saa olla tarkkana, mihin kädet laskee. Heinikossa on myös järkyttävästi pölyä. Siksikin olisi kiva, että olisi kaksi runkoa. Toisessa zoomi ja toisessa vaikka 60 mm makro. Sitten olisi myös kiva jos olisi assistentti ojentelemassa ja kantamassa tavaroita.
–
Keihästytönkorento
Sateinen päivä oli, mutta pakko oli ulos lähteä katsomaan löytyisikö jotain. Korentokausi on tällä avattu. Sattui tuollainen loisten valloittama yksilö ensimmäiseksi.
Suomen luontokeskus Haltia, Mies ja sudet
Matka kulki aika liki Nuuksiota ja sattumalta olin huomannut, että siellä olisi esillä Jim Brandenburgin susikuvia. Sinne siis. Edellisen kerran Brandenburgin kuvia on tainnut olla suuremmassa määrin esillä viisi vuotta sitten khröm Salossa Veturitallissa. Siitä kerrasta jäi mieleen, että iso osa kuvista oli kuvia lähiluonnosta. Siis Brandenburgin takapihalta. Selvisi sitten sekin mitä se tarkoittaa. Opastekstissä mainitaan: “Pihapiiristäni avautuu 9000 neliökilometriä tietöntä luonnonpuistoa.” Just, joo.
Kuvat olivat takapihalla tommosis tauluis. Kolmisenkymmentä vedosta, oli ainakin kokoa. Mukana tietenkin hänen susikuviensa hitit Veljeni susi (Brother wolf) ja Arktinen susi hyppää (Arctic wolf leaping). Kuvien suomenkielisen tekstityksen saa kassalta. Olihan nuo ihan mukavia. En kyllä pelkästään niiden takia matkaa tekisi. Enkä myöskään samaan aikaan esillä olevien maailman hauskimpien eläinkuvien takia. Haltian luontonäyttelystä muuten, että oma keskittymiskyky ei ainakaan tällä kertaa riittänyt. Pääasiassa hämärää paitsi kirkkaita ruutuja, videoita ja eläinten ääniä. Liikaa ärsykkeitä. Ärsyke oli sekin kun kahvilassa kaksi kahvia ja voipullaa maksoi yhtä paljon kuin kaksi kahvia ja valkosuklaavadelmaleivosta Salossa Kuirolla.
–
Miten käy Pansulta BIFfi
ja sama suomeksi. Miten Panosonix selviää BIF-tilanteesta eli bird in flight, lintu lennosta. Varmaan ihan jos vaan osaa. Ei tarkennuksen kipupiste ole objektiivissa vaan jossain muualla. Jonkinlainen lintumagneetti tämä tuntuu olevan. Eilen pikkutikka ja tänään mustatiira. Ensimmäinen tiirakuva on suoristamisen verran kropattu ja toinen “vähän” enemmän. Kyllähän se nuo on löytänyt ja tarkennus sen verran kohteessa, että tunnistaa. Linnun poimiminen taivaalta on tälläkin toivotonta. Tarkentamalla ensin kaukaisuuteen vaikka metsänreunaan ja sitten lähtee hakemaan lintua on yksi konsti parantaa tulosta. Harmaalta taivaalta, harmaata lintua – no go. Senhän jo kaikki m43:sen omistajat ja varsinkin ne, jotka eivät omista tietävät varsin hyvin.
Keltaväiskikuvaa kommentoin sanoin, että tässä on jotain von Wrightimäistä. Paitsi nuo kaikki risut, niitä taiteilija olisi vapaudellaan siistinyt. Västäräkin kanssakin oli tarkennusongelmia. Ei vaan löytänyt. Vähän avustaa manuaalilla niin sitten nappaa. Ei tainnut olla riittävästi kontrastia.
–
–
Fiskarsin kesänäyttely 2017 – Greeting from Suomi
Taas oli paljon esillä. Siinäpä tyhjentävä arvio. Voisi vielä täydentää, että ihan kiva. Muistaisin, että aikaisempina vuosina on ollut enemmän ihmeteltävää, kosketeltavaa, haisteltavaa, kokeiltavaa, ihmeteltävää, jotain jonka voi tuntea fyysisesti tai jotain jota on nysvätty ja näprätty ties kuinka kauan tavalla tai toisella. Nyt tämän täytti parhaiten Outi Pieski, Our land, our running colours 2015. Sekatekniikka, saamenpuvun huivilanka ja puu. Tämä työ varmasti elää ympäristön tuulen ja valon mukaan. Tätä kiersin ja katselin eniten. Hain erilaisia kulmia. Yritin myös sihrustaa silmiä ja saada värit sekoittumaan.
–
–
Kalustopäivitys: Panasonic Leica DG Vario-Elmar 100-400mm f/4-6.3 Asph. Power O.I.S.
No huh huh mikä nimi. Noin pitkällä nimellä on pakko saada kuvia tosi kaukaa. Tuollaisen kuitenkin hankin OM-D E-M1:n kanssa käytettäväksi. Koskaan en ole laitetestiä tehnyt, enkä tee nytkään. Netistä löytyy testejä. Sen verran kommentoin, että akkukahva pittää olla rungossa kiinni. Ilman on vähän hutera. Lähdin testailemaan pötkylää Halikonlahdelle. Lintukuvaukseen tämä on hankittu ja se tarkoittaa, että mennään urku auki eli 400 milliä on oletusasento. Pisimmässä asennossa putki on 30 senttiä pitkä. Paino ei tässäkään asennossa ole keulilla vaan paketti on edelleen tasapainossa. Taas tuli huomattua se, että jos oma tekniikka ei ole kunnossa, niin ei niistä suttukuvista kannata kameraa syyttää. Käsivaralta, pitkällä putkella pitää olla puristus kunnossa. Tuulisena päivänä vielä lisää vaikeuskerrointa.
Kauan pyörittelin m.Zuiko 300 mm vaihtoehtoa. Koska tässä ei olla ambassadöörejä niin, kyllä se vaan kertakaikkiaan oli minulle liian kallis vaihtoehto. Olkoonkin, että Olympus lienee kaikkien testien perusteella parempi, ainakin siinä tarkoituksessa, mihin minä tätä käytän. Yhden käyttökerran jälkeen voin todeta olevani tähänkin tyytyväinen – toivottavasti toisenkin. Onhan tämä pimeä, mutta pimeys tulee 300mm + 1.4X yhdistelmällekin. Voinhan tämän joskus myydä jollekin vielä köyhemmälle ja hankkia sitten jotain parempaa tilalle. Älä siis sinäkään enää mieti vaan mene kauppaan.
Voisiko tämä olla reissuputki. Ei minulle. Mieluummin otan 100 grammaa kevyemmän m.Zuiko 40 – 150 mm 2.8 Pron mukaan ja jätän loput millit kotiin. On tuo niin julmetun pitkä, vaikkakaan ei kovin paksu.
Kuvat alla, arvot mainittu, vakaimena kaikissa oli Power O.I.S. Tuohon pajulintukuvaan kommentoin, että jos haluaa poimia koivun latvasta pajulinnun, niin ei siihen riitä edes 800 mummonmilliä. Edelleen pitää osata hiipiä ja väijyä jos haluaa hippiäisiä tai peukaloisia kuvailla. Summa Mutikassa niin kuin latinalaiset sanovat: Hauskaa, kerrassaan riemukasta oli taas pöödejä kyttäillä. Jäädään odottelemaan sudenkorentojen invaasiota.
Pajulintu koivussa ISO 320 – 400 mm – f6.3 – 1/640 sec
Naurut lokit ISO 250 – 224 mm – f5.2 – 1/640 sec
Kottaraisen pentu ISO 500 – 400 mm – f6.3 – 1/640 sec
Ruokokerttunen ISO 500 – 400 mm – f6.3 – 1/640 sec
Pajusirkku ISO 1000 – 400 mm – f6.3 – 1/500 sec
Yksitassu kivitasku ISO 200 – 300 mm – f5.7 – 1/500 sec
Haarat pääskyt ISO 200 – 400 mm – f13 -1/500 sec
Pönttö kuvaaja
Tänä vuonna vaanitaan sinitiaista. En se vaan nopee lähtijä tuokin. Ei riitä valot, valotusaika eikä terävyysalue ilta-aikaan.
Pitää laittaa loma-anomus tai pitkä lounas vetämään kun aurinko seuraavan kerran näyttäytyy.
–
Ennenaikainen sulkasato
On saattanut joku lintu peljästyä kun on tuonkin verran jokin nyhtänyt sulkia. En tiedä mikä lintu, en tiedä mistä kehon osasta ovat. Sulkien ihmettely on sitä ikuista pikkupoikaa, jolle puolikkaat linnunmunat, käärmeennahat ja sisiliskon hännät olivat suuria aarteita. Nyt isompana ihmetellään niiden muotoa, rakennetta, järjestystä ja väriä, jolla linnun väritys tehdään.
–
Käenkaali, ketunleipä – Oxalis acetosella
Taas kukkakuvilla. Tunnelma on hyvä, kasvin tunnusmerkkejä näkyvissä. Eikös se sitten ole hyvä.
Kohta alkaa taas hyttyskausi. Sitten otetaankin vain pikakuvia.
Vanha paikka – parempi mieli
Kevät teki temppunsa ja räjäytti kaiken vihreäksi. Ensin hannataan ja hannataan sitten kaikki heti päälle. Se kaikkein ohuin ja hennoin vihreä jäi tänä vuonna näkemättä. Valkovuokkoja kyllä riitti vielä pitkälti äitienpäivän jälkeenkin.
Onhan nää sellaisia #suomi100 kuvia, mutta menköön.
–
–
