Yearly Archives: 2017
Voi kevät
Alkaa olla hermo pinnassa tuon kevään odottamisen kanssa. Talvella pari pakkasastetta menettelee, mutta ei enää. Ruumis ja mieli ovat jo siirtyneet kevät-moodiin. Hus jäät, painukaa jorpakkoon.
Korppi sumus ja muuta kevään odotusta
Sumuista sunnuntaita. Onko harmaasävyfilmiä olemassa?
Varpuspöllö – Glaucidium passerinum
Kylläpäs minä ilahduin kun tuon äkkäsin. Aivan kuin joku pahka lepän kyljessä. Nämä on näitä isoja pieniä juttuja.
Kyhmyjoutsen
Aletaan kohta olla jo aika lähellä sitä kulminaatiopistettä, jolloin kuvaaminen voi alkaa taas kiinnostaa.
Valkoselkätikka ja putkipohdintaa
Ensiksi onnittelut minulle, että löysit valkoselän ihan itse. Kiitos, minä – ole hyvä, ilo oli kokonaan minun puolellani.
Olen miettinyt jo kauan, että repäisisikös ja iskisis pätäkkää kiinni m.Zuiko 300 mm objektiiviin. Tällaisissa kuvissa lisäulottuvuutta kaipaa, mutta jos lintu on tuollaisessa pusikossa niin tuskin siinä mitään oksafiltteriä on. Mitä loppujen lopuksi tekisin kaikilla lintupönöillä. Suomessa on niin kovia lintukuvaajia, että omat kuvani tuskin toisivat genreen mitään uutta. Eikä niillä olisi myöhemmin mitään dokumenttiarvoakaan. Vuodessa tavoitteeni on saada sata pinnaa eli en ole oikein bongarikaan millään mitalla mitattuna. Löytäisinkö lintuja paremmin pitkällä putkella, ehkä. Kulkisinko 300 mm tanassa aina maastossa ollessa, ehkä. Samalla rahalla saisi kivan nipun Teliaa ja Nokiaa, onko niillä parempi jälleenmyyntiarvo, ehkä. Kuvassa mummonaikainen polttoväli on 420 mm (m.Zuiko 40-150 + 1.4X), 300 millisellä putkella se olisi ollut 840 milliä. Paljonkos tuo tikka tuossa kuvassa kasvaisi. Toisaalta, uudelle E-M1 mk II:lla saisi vähän enemmän kroppausvaraa, pitäisi sekin hankkia till vai tilalle. Tilasin just uuden pyöränkin, kerkiinkö sillä ajelemaan jos aika menee tipujen jahtaamiseen. Sellaista pohtii nimimerkki “Olenko pihi vai rationaali huono harrastaja”.
Olihan tuo muuten valkoselkä?
Heinän viivakoodi
Tänään havainnoin valon ja varjon leikkiä valkoisella hangella. Miten eri intensiteetti voikaan varjolla olla kun se tuohon luonnon kanvaasille piirtyy. Välillä hän on musta kuin mustepullosta tullut ja toisinaan taas haalea kuin kuivunut kuulakärkikynä.
Just joo. Täydennetään tekstillä. Sitähän se tarkoittaa, että muita kuvia ei saanut, mutta jotain piti mukamas keksiä.
Tikka lennosta
Edelleen haluan sellaisen tikkakuvan, jossa tikka lähtee tai tulee pajalta siivet levällään, niin että sulat erottuvat karvan tarkkuudella kauniisti taivasta vasten. Olen ennenkin yrittänyt.
Ensin hiipimiset ja vaanimiset. Tikka tulee pajalle, nakuttaa aikansa. Huomaan, että se suunnittelee lähtöä. Olen valmiina. Lähti, hätäännyin ja painoin laukaisinta niin, että kamera kääntyi varmaan 45 astetta ja tärähti hieman.
Taas odottamaan. Sama kuvio, tikka tulee, nakuttaa, huomaan, että suunnittelee lähtöä. Mitä, se siirtyikin toiselle puolelle puuta, ponnisti, otti muna-asennon ja lähti toiseen suuntaan.
Yritetään taas joku toinen kerta.
Voiko lunta syödä?
No voi toki. Olikohan se ennen puhtaampaa. Aika karsean näköistä on tuo jäälle jäävä sulamisvesi. Hyi.
Päivän viimeiset säteet
Väri-iloittelu jatkui auringonlaskuun asti. Kannatti lähteä.
Paluu Painiojärvelle
Onpas aikaa vierähtänyt edellisestä. Ensin oli huonot kelit. Sitten olin krapulassa. Sitten tulin kipeäksi. Sitten toivuin. Ja sitten erään surkean harmaan sunnuntain aamu muuttui aurinkoiseksi iltapäiväksi ja illaksi. Siirsin itseni henkiseen kotimaahani. Nuo värit, ihan tajutonta tulitusta.
