Tällainen poseeraus tällä kertaa. Ainakin tuntomerkit näkyvät. Korentokuvaukset saavat toistaiseksi jäädä kun työt alkavat ja todennäköisyys sille, että vapaalle päivälle osuu poutapäivä on aika pieni.
Olis ollut varmaan muutakin tekemistä. Aurinkoinen päivä oli saanut korennot liikkeelle. Paljon pörräsi tytönkorentoja rannan heinikossa.
Eka on ainakin sirotytönkorento (Coenagrion pulchellum), mutta toista en tiedä. Vahva arvaus taigatytönkorento (Coenagrion johanssoni)?
On pahin haaste, jonka kukkaiskuvista tiedän. Minulla on visio eli näky, millaista kuvaa olen hakemassa. Valitettavasti muutamalla muullakin on ollut saman suuntainen näky, joten aivan originaalia ja alkuperäistä en taida saada sitten joskus aikaan. Hienoin näkemäni kurjenmiekkakuva oli sellainen, jossa näitä oli satoja. Minä löydän yleensä vain yhden kasvin esiintymiä, jossa muutama kukinto. Kun kuvaa pitäisi ottaa niin:sataa, on pilvistä, kukka on jo ränsistynyt, en jaksa lähteä kuvauspaikalle niin myöhään kuin pitäisi, en jaksa lähteä kuvauspaikalle niin aikaisin kuin pitäisi, kukkaa ei voi saavuttaa mukana olevilla varusteilla, olen lähellä kukkaa, mutta juovuksissa jne…
Olen päätynyt siihen, että hyvän kurjenmiekkakuvan ottaminen on Eurojackpottia tai ammattimaista toimintaa. Tällainen tästä tällä kertaa tuli.
Ainakin aurinko oli vasemman käden puolella, niin kai suunta silloin on pohjoinen. Merellä ei voi tehdä tarkistusta muurahaispesien mukaan.
Aika ruma on tuo Tukholma yläpuolella oleva mustaruskeakeltapilvi. Samanlainen on Tallinnan ja Helsinginkin yllä. Laitetaan pinkkipurppurat lasit päähän ja katsotaan itätaivaalle tai annetaan auringon laskea ja pimeyden peittää kaikki myrkyt maalta, taivaalta ja mereltä.
Vaikka mikään ei huvittanutkaan, niin lähdin kuitenkin kaupungille etsimään valon ja varjon leikkiä. Yleensä pieni kiertely veden äärellä ja kaupunkilintujen tarkkailu saa mielen tasaantumaan. Hienostihan se meni, luulin oikaisevani ja jäinkin sotajoukon ja turistijoukon väliin mottiin eli jumiin. Tuli seurattua vahdinvaihto pitkän kaavan kautta.
Paluumatkalla poikkesin vielä Fotografiskan kahvilaan klassikkoannokselle eli kahvi ja kanelipulla. Pulla suussa ihastelin Gröna Lundiin avautuvaa maisemaa. Myönnän, että tunsin pientä vahingoniloa tuosta ikkunassa olevasta linnunpökäleestä. Ei ole Ruotsikaan täydellinen.
Risteilin lyhytloman merkeissä Tukholmaan katsomaan Fotografiskan tarjontaa. Esillähän oli muun muassa Nick Brandtin uusimmat (Inherit the Dust) ja Suomen Aapo Huhta (Block).
Ensin mainitun töissä juoni on sellainen, että on viety luonnollisen kokoisia vedoksia niille paikoille, joissa eläimet ennen muinoin käyskentelivät. Kuvat ovat panoraamoja ja alunperin filmille kuvattu. Museossa pyörivältä Behind the Scenes videolta selviää tarkemmin. Ero aikaisempiin näyttelyihin on, että nyt eläimet tuodaan ihmisten keskelle kaupunkiin, louhoksiin ja kaatopaikoille. Kyllä, ihmisten keskelle kaatopaikoille. Brandt ottaa näillä kuvilla vahvasti kantaa myös Afrikan ihmisten elämään ja sen laatuun. Aikaisemmat näyttelyt ovat ylväiden eläinten, kauniita ja upeita muotokuvia, joiden kautta on välitetty luonnonsuojelun ja elinympäristöjen säilyttämisen sanomaa. Otetaan ihmiset mukaan jos sanoma välittyisi paremmin. Tämä oli eri tavalla koskettava näyttely, kauneus puuttui.
Aapo Huhtaa varmasti kosketti kovasti Young Nordic Photographer of the Year valinta, jonka yhtenä palkintona oli näyttely Fotografiskaan. Hienosti tallennettu New Yorkin hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Yritin etsiä, josko varjoista löytyisi lisää henkilöitä. Huhdan näyttelyn kuvat on kuvattu New Yorkissa, kortteleissa missä valta asuu ja raha liikkuu. Tätä kautta näillä kuvilla on yhteys Brandtin kuvien Afrikkaan.
Tällaisten näyttelyiden jälkeen ei huvita oikein mikään. Se näissä on huonoa.
Taas on käyty Fiskarssissa. En tiedä monesko näyttely, mutta mones kuitenkin. Yleisenä huomiona, että taas paljon erilaisia materiaaleja, materiaalien yhdistelyä ja työtapoja. Töitä, joiden tekemisessä on käytetty paljon aikaa. Nostanpa joitakin töitä.
Camilla Moberg Inclusive ensin. Lasityöt vaan on niin kivoja ja värikkäitä. Mukana tekemässä on ollut iso joukko ihmisiä, lasinpuhaltajia, valaistuksen rakentajia, lasinhiojia yms…
Tuulia Penttilä Askel sai minulta eniten katseluaikaa. Ihmettelin sen symmetriaa ja taitavaa asettelua ja linjoja. Osaksi sen takia, että hain parasta kuvakulmaa.
Sami Salomaa Mestari on mahtava työ. Jotenkin se on tuossa kuvassa kuitenkin pienentynyt. Ympärillä on hienosti tilaa, jota tämä työ tarvitsee. Taustalla näkyy myös toinen Salomaan työ.
Ron Nordström 365 days with Me, Myself and I kasvaa ja kehittyy samaan aikaan myös Instagrammissa. Museovieras ei varmaan tule näyttelyyn enää toista kertaan niin hänpä pikakäveli työn ees taas 13 kertaa.
Bo Haglund Tapetti #2 työssä on tuskin sattuma, että viesti on keskellä ja katseen korkeudella. Näinhän se on.