Monthly Archives: huhtikuu 2016
Nizzan jämät osa 6
Tämä on viimeinen osa. Viimeinen kokonainen ja vajaa lähtöpäivä kuluivat katuja mittaillen. Jos noista kuvista jotain pitäisi sanoa. Arvotan kaupunkeja muun muassa niissä olevien puistojen mukaan ja rohkean arkkitehtuurin mukaan. Tämä kuutiopää, joka on kirjaston hallintorakennus on omassa luokassaan. 15 metriä kanttiinsa, neljä kerrosta. Suunnittelijat kuvanveistäjä Sacha Sosno ja arkkitehti Yves Bayard. Tuossa pitäisi iltaisin olla valot, mutta ei ainakaan tuona iltana ollut. Jossain vaiheessa matkaa poiketaan jollain paikallisella marketilla. Vaimo ihastelee vihanneksia ja minä ihmettelen kaloja. Lohifile on ainoa tuttu kala noilla tiskeillä. Puistoista nousee esiin ne pienet yksityiskohdat. Kauniit kivityöt ja mosaiikit.
Se siitä. Kuviin olen tyytyväinen, vaikkei montaa hyvää tullutkaan. Täyttävät paikkansa kotialbumissa. Kahdestaan kun ollaan liikkeellä niin silloin ollaan lomalla ja ollaan yhdessä. Yksin tehdyt reissut ovat enemmän kuvausmatkoja, joissa voi jäädä vaikka tunniksi väijymään ihmisvirtaa. Kuvat otettu kameralla ja koska tämä on independent blogi en sano, että Olympuksella. Tällä kertaa en saanut yhtään kameraa rikki. Englannilla pärjää hyvin. Ei haittaa jos osaa sanoa bonsuur, bonsuaar, mersii, silvuplee, mösjöö ja madam. Kaupustelijoita ei yhtään, kerjäläisiä vähän. Koiranpökäleitä pitää väistellä, muuten ihan siistiä. Museoissa laukkutarkastus. Monessa museossa on merkki kuvaaminen kielletty, mutta useimmiten se tarkoittikin että salaman käyttö on kielletty. Vartija opastaa kyllä. Kiitos matkanjärjestäjälle, pusi pusi.
Pieni pala Nizzaa osa 5
Aloitetaan tämä päivä sillä mihin se loppui, Vielä eilisestä nykytaiteen museosta yksi paneeli valaistuna ja kokonaisena. Kuvia kaduilta ei tältä päivältä juuri kertynyt. Joku saattaa pitää etelämaalaisia ja ranskalaisia jotenkin suurpiirteisinä ihmisinä. En kyllä muista Suomessa nähneeni koskaan, että suurin sallittu korkeus tai leveys olisi ilmoitettu sentin tarkkuudella. Se siitä myytistä.
Kyltuurikohteena ensimmäisenä esitellään Musee des Beaux-Arts siis fine arts museo. Luin etukäteen arvosteluja, että huonossa kunnossa, kiertää tunnissa, vaatimattomat kokoelmat jne… Minusta tämä taas oli kertakaikkiaan hieno. Vähän ränsistynyt, mitä siitä. Tämä oli jotenkin kotoisa. Kokoelmissa on vaikka mitä. Kaunein esine oli Luigi Guglielmi’n Anonymouksesta tekemä marmoriveistos. Miten voi joku tehdä kivestä noin herkkää. Tuo harso oli kuin kangasta. Agnolo Bronzino’n Crucifixion oli upea. Muistin myös, että olisin nähnyt HCB:n kuvan, jossa Matisse arvioi tuota maljakkoa. Muistin väärin, ei ollut tuo maljakko. Esillä myös paikallisten Raoul Dufyn ja Gustav-Adolf Mossan töitä. Gantsii googlettaa.
Seuraava paikka olikin kova juttu. Luulin, että kun olin nähnyt Anselm Kieferin Göstassa, niin mikä ei voi enää kolahtaa, Musee Massena, Nizzan ja Ranskan historiasta kertova museo nimetty marsalkka tai joku muu herra Massenan mukaan. Pari kerrosta on tätä historiaa mutta kolmannessa kerroksessa oli näyttely Vie? Ou Theatre? (Elämää? vai Teatteria? (suomennus minun)). Wikipediasta löytyy lisää. Charlottelta jäi noin 1300 työn jäämistö, jossa täällä oli esillä noin 300 työtä. Työt jatkuivat katkeamattona ketjuna aikajärjestyksessä huoneesta toiseen. Viimeisessä kuvassa Charlotte pakkaa kristalliyön tapahtumien jälkeen laukkuaan, siirtyäkseen turvaan Rivieralle. Wikipedia kertoo miten tarina jatkui. Kaipaan sitä, että maalauksissa ja valokuvissa pitäisi tapahtua jotain, niissä pitäisi olla tarina. Näissä oli, niissä oli koko elämä.
Nizza osa 4
Kulttuuripläjäyksenä tänään nykytaiteen museo MAMAC. Neljä kerrosta + terassi, josta kivat näköalat. Rakennuksessa neljä käytävillä yhdistettyä tornia. Hienot ilmavat tilat. Poikkeamisen arvoinen oma kokoelma. Tyytyväinen olen kun Andy Warholin bongasin. Pihalta tunnistin Alexander Calderin mobilen. Tuttu Lousianasta. Ensimmäisessä kuvassa oleva paneeli on Sol Lewitt’in Arcs, 2002.
Pläjäytetään toisellekin poskelle kun oli lippu vielä voimassa. Mennään paikkaan Theatre de la Photographie et de l’Image Charles Negre eli vissiinkin valokuvamuseoon, -keskukseen tjsp. Esillä oli töitä taiteilijalta Patrick Tosani. Myönnän, että en ole aivan mukavuusalueellani nykyvalokuvan parissa. En löydä tarinaa kuvan takaa. Graafisesti kyllä aivan rauhallisia töitä. Paikkaa ihmettelin, että oliko tässä kaikki? Täällä oli ilmeisesti HCB:n näyttely ja tulossa Steve McCurryn näyttely. Molempia nähneenä luulen, että ahasta tulee.
Loput kuvat ovatkin sitten kuvia, joissa on tarina. Joku on laittanut pyykit kuivumaan, jotkut kurkkivat ikkuinoista ja joku järjestelee patonkeja näyteikkunaan. Päivä päättyi rannalle. Simpukoita, kotiloita yms nilviäisiä en löytänyt kuin yhden. Sydämen muotoisia kiviä en löytänyt yhtään. Peace man – homme de paix : ).
Nizza Villefranche-Sur-Mer Osa 3
Tänään olikin sitten lenkkipäivä. Vaihtelua katukävelyyn tuli rantapolulta. Peruskuntoiselle hyväjalkaiselle polku on aivan käveltävä. Sateella en lähtisi. Tällä kävelyllä näki mitä valo ja värit täällä ovat. Ellei silmäkuopat olisi olleet täynnä hikeä olisi nähnyt enemmänkin. Tuli nimittäin aika lämmin päivä. Luki oppaissa mitä vaan, niin suosittelen varaamaan tähän yhden päivän.
Reittiohje: Sataman jälkeen alkavaa Boulevard Franck Pilattea pitkin La Reserve ravintolan ohi muutama sata metriä lähtee polku rantaan. Tätä mennään niin pitkälle kuin pääsee. Kun et enää pääse eteenpäin, niin mene ylöspäin. Kyllä, ylös asti. Seuraile keltaisia merkkejä ja tietä. Maeterlinckin monumentin jälkeen muutama sata metriä lähtee polku alas. Ei niin hyvä kuin edellinen, mutta sinne vaan, alas asti. Tätä seurailee niin pääsee perille. Ellet löydä olet eksynyt tai minä muistin reitin väärin.
Matkakohteena Nizza osa 2
Jatketaan matkaa. Tarjolla Nizzan salaattia. Tarkoitan, että sekava kattaus kuvia, joista ei voi olla pitämättä ja kuvia joista ei voi pitää. Aivan kuin Nizzan salaatin öljytty tonnikala tai oliivit.
Useimmiten päivän reitti kulkee jossain vaiheessa Massenan aukion kautta. Aukiolla on 7 valkoista hartsista tehtyä patsasta (Jaume Plensa), jotka ovat illalla valaistuina eri väreillä. Ratikka kulkee aukion kautta, samoin vanhan joenuoman päälle rakennettu puisto. Löytyy suihkulähteitä ja patsaita. Tänään reitti kulki sitä kautta vanhaan kaupunkiin Cours Saleyalle. Maanantaisin siellä myydään röhnää ja muina päivinä kukkia. Porukkaa ja myyjiä oli kuin heinäkuussa Somerniemen kesätorilla. Kamera-aarteita 70-luvulta etsin, mutta en löytänyt. Näytti olevan filmin saatavuuskin aika heikkoa.
Koska taakka ei torilla kasvanut, jatkettiin läheiselle kukkulalle eli Linnavuorelle. Sinne vaan ylös asti, keula kohti uusia korkeuskäyriä. Eri puolilta kukkulaa on hyvät näkymät lahdelle, satamaan ja vanhaan kaupunkiin.
Sittenpä jotain mutkakautta iltasella kotiin, keinoaurinko oli värjännyt aukion patsaat ja ilta-aurinko värjännyt läntisen taivaan, jota vielä hetki (1/30 s) meren ääniä kuunnellen ihailtiin.
Matkakohteena Nizza osa 1
Aika kosiskeleva otsikko tässä postauksessa. Kuvat ovat ajalta 17. – 23.4.2016. Katsotaan montako osaa tulee, ensimmäisellä kuitenkin aloitetaan.
Ensimmäinen kuva on hyvä esimerkki, kun matkan jälkeen alkaa seuloa kuvia. Väistämättä tulee ajatus, että mitähän tässä oli tarkoitus kuvata. Anyway. Matka alkaa ja sen varrella kohti ensimmäistä vierailukohdetta tulee kirkkoja, skoottereita ja puluja. Näiden takiahan matkoilla käydään. Ensimmäinen kohde on Musée National Marc Chagall. En reproa tässäkään museossa yksittäisiä teoksia. Siellä ne ovat, kirjoista ja netistä löytyy parempia kuvia. Chagall’in töissä tapahtuu paljon, niissä on tarina, niissä on väriä ja symboliikkaa. Taustalla olevissa töissä Jaakoppi painii ja toisessa Jaakoppi näkee unta enkeleistä, joita tulee tikapuita pitkin taivaasta. Ei varmaan olisi huono tapa valmistella vähän etukäteen mitä on menossa katsomaan. En tarkoita, että koko Raamattu pitäisi lukea, jotta voisi katsoa matkaoppaissa mainitut raamatullisten tarinoiden kuvaukset. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Sade taukosi ja kipuaminen Cimiezin kukkulan rinnettä jatkui, kohteena Musee Matisse. Pääsylippu maksoi 10 EUR. Lippu on voimassa 48 tuntia ja sillä pääsee tusinaan muuhunkin kaupungin museoon. Tätä ei tainnut olla mainittuna missään matkaoppaassa. Tästä kohteesta pitää sanoa, että oli pettymys – oli pettymys. Liekö töitä ollut lainassa vai varastossa, mutta hieman laimea kuva jäi. Viimeisen tervehdyksen Matisse’lle voi käydä jättämässä läheisellä hautausmaalla. Kukkulaa kannatta kiertää vähän enemmänkin. Löytyy hieno puutarha ja näkymä kaupunkiin.
Nizza on veden äärellä. Sehän tarkoittaa sitä, että täälläkin aikuiset miehet ovat päivät pitkät kalojen narrattavana. Yhden kerran olen nähnyt kun joku laiturikalastaja on ihan oikeasti vetänyt siima piukkana kalaa ylös. Se tapahtui Paraisilla. Onneksi sardiineja saa myös purkissa.
Sinistä
Ihastuin tähän mäkimaisemaan jo talvella. Veneestä vain hieman hankalampi kuvata kuin jäältä.
