Lumitilanteessa palattiin viikossa kolme viikkoa taaksepäin. Jäätä on. Siellä ei vain voi luistella, hiihtää eikä oikein kävelläkään. Tätähän tämä nykyisin on, lumet tulevat ja menevät pari kertaa talvessa. Tuollaisen jään tuijottaminen saa pitkästymään kun tietää, kuinka hitaasti kevät on tulossa. Tuossahan nuo ovat vielä maaliskuussakin. Kivet sentään pysyvät.
Veturitallissa uusi näyttely. Retrospektiivi 30 vuoden ajalta noin 100 kuvaa ja muutama video. Mielenkiintoinen henkilö. Monipuolinen kuvaaja. Dokumenttia ja omia taideprojekteja. Monipuolinen muutenkin – videota, performanssia ja punkkia ja älämölöä.
Jälkimmäisen kuvan kohdalla jäin miettimään Venäjää, venäläisiä ja Putinia. Missä muussa maassa tehdään t-paitoja, jossa valtion päämies ratsastaa karhulla tai potkasee Obamaa leukaan. Ei missään. Ei venäläiset ainakaan ujostele. Metso on kuvannut paljon Venäjää ja venäläisiä ja kehui esittelyvideossa maata ja sen kansalaisia. Ihmisiähän sielläkin asuu.
Neljä tuntia umpihankikävelyä ja vastaan tulee kuollut ampiainen. No ei kirjaimellisesti vastaan, kuolleet ampiaiset eivät lennä eivätkä kävele. Jotenkin inhimillinen tuon asento, uupuneena käpertynyt hangelle ja siihen kuollut.
Juu, siellä neljä sitruunaista ukkosirkkua vaanii naarassirkkua. Ei taida olla vielä se aika vuodesta, että tositarkoituksella oltaisiin liikkeellä.
Halikonlahdelle, Wiurilanlahdelle ja isoon osaan Meriniittyä nousi hieno sumu,usva, utu vai mikä lie. Kaupungissa oli pari astetta lämpimämpää ja sen huomasi. Siitöhön se hälveni kun aurinko alkoi paistella. Hienosti kyllä pehmensi maiseman.
Kuvaamaan mennessä on hyvä olla suunnitelma. Minulla oli. Kuvataan tähtiä, tähtitaivasta. Tammikuu on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen kylmä kuukausi. Ennuste kertoi, että säätyyppi olisi vaihtumassa. Vielä olisi mahdollisuus kirkkaan taivaan kuvaamiseen. Olosuhde oli otollinen – tyyni, pilvetön ja -20 astetta. Oli otollinen, kunnes tuli muita muuttujia. Taivaalla oli 80 prosenttisesti täysi kuu. Oli valoisampaa kuin hämäränä päivänä ja pohjoisella taivaalla näkyi revontulia.
Revontulet etelässä ovat niin harvinaista katseltavaa, että ei niille voi kääntää selkäänsä. Vaikka sormet ja varpaat palelevat ja sisältä on jo niin kylmä, että sattuu, silti haluan katsoa näytöksen loppuun. Näytökseen kuului jään pauke, ääni jota en vielä kuullut minkään soittimen esittävän. Välillä näytti ja tuntui että kylmä usva olisi kulkenut rannan poikki.
Autolle kuun valossa kävellessä mietin taas samaa kuin monesti ennenkin. Pienellä vaivalla voi saada ison elämyksen.
Sain ne tähdetkin kuvattua. Olivat pudonneet hangelle.
Tässä kuva näyttää ihan hirveeltä. Klikkaamalla auki vähemmän hirveältä. (VSCO:ssa oleva versio on kyllä paljon parempi, hus sinne.)
Here the image looks horrible. Opening it by clicking it looks better. (At VSCO is best version of this landscape, go there.)