Monthly Archives: kesäkuu 2015
Kiskon kivimakasiini
Kiskon kivimakasiinissa oli (päättyi 28.6.2015) valokuvanäyttelyt. Alakerrassa Raaseporin valokuvakeskus: “Omat kokoelmat”, keskikerrassa Martti Anttila: Virtaava polku, yläkerrassa Tellervo Viitaniemi.
Alakerrassa ei ollut sen enempää punaista lankaa. Melkein 40 työtä melkein 40:ltä kuvaajalta. Onhan se toki mukava nähdä joskus vaikka Pentti Sammallahden ja Matti Saanion töitä. Irrallaan omasta sarjastaan ne jäävät kuitenkin irrallisiksi.
Virtaava polku näyttelyssä oli kuvia kuvaajan matkoilta Intian Narmadajoelle. Aitoja vedoksia aidosta elämästä.
Yläkerran töiden tekniikka oli serigrafia, piirros, ommel, harso. Nämäpä olivatkin hienoja. Tuo kerroksellisuus oli se juttu. Myös näyttelytila tuki esittämistä. Tällä tekniikalla voisi kertoa yhtä aikaa monta tarinaa. Mielenkiintoista oli myös, että edestä työ oli läpinäkyvä harso, mutta sivusta katsottuna kuin piirros.
Tallinna väreissä
Yhtään ihmiskuvaa ei näihin jostain syystä tallentunut. Ei vaan tainnut tulla sellaisia paikkoja. Kuvat ovat jostain alueelta vanha kaupunki, Kadriorg, Kalamaja…
Tallinna oli muuten entisenlainen, mutta sataman edustalla parkissa ollutta harmaata alus, jonka perässä oli Yhdysvaltain lippu, en ollut ennen nähnyt.
Matkalla Tallinnaan
Vielä oli tästä lomajaksosta sen verran päiviä jäljellä, että ehti käydä Tallinnassa. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä aurinkoista ja tyyntä. Matkavaraussysteemeihin voisi lisätä yhden lisäominaisuuden. Matkaa varatessa se voisi kysyä: “Haluatko todella varata matkan haluamisillesi päiville, vaikka matkakohteessasi onkin juhannus ja voitonpäivä, jonka vuoksi kaikki museot ja galleriat ovat suljettuja.”
On se Itämeri kaunis, kun sitä katselee laivan kannelta ja on tyyntä ja aurinkoista. Laivan potkurivirran vesikään ei ollut vielä yhtään vihreää.
Kirjosieppo
Pihapöntön tienoon ilmatila on aika täysi kun tämä pari ruokkii poikasia. Ei mene kahtakaan minuuttia kun jompi kumpi on tuomassa syötävää. Enää ei mennä edes pönttöön sisään vaan toukka heitetään suoraan reiästä poikasten pohjattomiin kitoihin. Taitaa olla kohta aika lähteä maailmalle.
Siirsin kameran pöntön alle ja otin kännykkäohjattuna OI.sharella itse rappusilla istuen. Yritin olla taas pöntöstälähtökuvia. Heti kun nokka näkyi laukaisin kameran. On se nopee, nopeempi ku mä. OI.share taas on aika hidas tällaiseen käyttöön. Peräkkäisten kuvien ottaminen on varsin hidasta.
Etanan benji-hyppy
Enpä ollut tällaistakaan ennen nähnyt. Joen varrella kävelin ja silmien korkeudella roikkui etana. Ajattelin, että onpa käynyt kehnosti etanalla. Hämähäkin seittiin on astunut ja jäänyt pää alaspäin roikkumaan. Siinä se roikkui ja kouristeli. Kouristelulta se näytti ja luulin, että tuskissaan vääntelehtii. Touhusin hetken muuta ja huomasin, että sehän tulee alaspäin. Ajattelin, että varmaan hämähäkillä on nyt liian ohutta siimaa tuolle saaliille. Etana teki vatsaliikkeitä ja heilutteli itseään. Samalla maan pinta tuli koko aika lähemmäs. Hei, se olikin sen oma naru jota jostain kerältä kehitti. Viimeiset 30 senttiä tultiin vapaalla pudotuksella. Siihen se mätkähti leinikin lehdelle ja heilutteli sarviaan. Noin 30 minuuttia kesti tuo benji-hypyn osuus, jonka minä näin. Kaikkea sitä näkee. Oikeastaan en olisi tuota halunnut tietää ja nähdä. Mitä jos ne 10 senttiset mustat etanat oppii tuon saman tempun.
Kalustopäivitys m.Zuiko 40-150 2.8 Pro
Vakuutuin aikaisemmin hankkimani m.Zuiko 12-40 2.8 Pron laadusta ja hankin sen pariksi m.Zuiko 40-150 2.8 Pro:n. Mukana tuli myös 1.4X telejatke. Netistä löytyy varmaan kuvia siitä miltä ne näyttävät. Ensisijainen käyttötarkoitus on sudenkorennot, perhoset ja linnut. Tämä tulee minulla korvaamaan Panasonicin 100-300 mm:n. Olen tätä muutaman kerran aikaisemminkin ulkoiluttanut, mutta en ole saanut yhtään hyvää kuvaa. Pelkäsin, että tämä on niitä pahan karman putkia. Niin kuin minulla oleva m.Zuiko 60 mm makro. Aina kun sen ottaa esiin niin alkaa tuulla.
Totean todeksi muiden vertailujen toteamat: nopea tarkennus, tukeva tankkimainen rakenne, ei klonksu. Hyvä vastavalosuoja. Zoomaus-rengas liikkuu todella pehmeästi. E-M10:n kanssa tasapaino voisi olla parempi. Kyllä se kädessä pysyy, mutta lisäkahva pitää ainakin olla. Objektiivin mukana tulevasta jalustapannasta saa vähän apua tukevampaan otteeseen. Vaikka onkin 2.8 niin valoa tämäkin tarvitsee, telejatkeen kanssa valovoima onkin enää 4.0. Himmentää pitää jos haluaa koko korennon terävyysalueelle.
Minulle kuvan laatu lähikuvissa on alla olevien kuvien perusteella vähintään yhtä hyvä kuin 60 mm m.Zuiko makrossa. Lähin tarkennusetäisyys on noin 70 senttiä. Tältä matkalta jatkeen kanssa ruudun täyttää leveyssuunnassa noin viiden sentin levyinen kohde. Makrolla pitäisi olla noin 40 senttiä lähempänä. Voi siis väijyä vaikka tulitikkuaskia hieman kauempaa. Makro painaa melkein kilon vähemmän, joten on se mukavampi lähityöskentelyssä. Telen ajatus lienee saada parempi ulottuvuus vaikeasti saavutettaviin kaukaisiin kohteisiin. Siirryttäessä vaikka 150 sentin päähän kohteesta ei 60 mm polttovälillä juuri lähikuvia oteta.
En mikään lintukuvaaja ole, mutta joskus haluaisi ottaa vaikkapa lentokuvia haukoista, varmistamaan tunnistamista. Peilittömissä on omat ongelmansa ja Panasonicin kanssa oli vaikeuksia jopa merikotkan kokoisen kohteen löytämisessä. Raivostuttavaa kun kamera vaan sahaa ees taas eikä löydä mitään kontrastista mihin tarttua. Tämän suhteen on tapahtunut ainakin parannusta – liekö totta vai uskomusta. Ainakin tämä kuovi vai olisko kuitenkin kalasääski löytyi niin, että napsahti.
Kaupunkireissulle tämä muusinuija tuskin pääsee mukaan. Kaupunkikäyttöön Panasonicin 35-100 voisi tuntua mukavammalta. Zuiko painaakin jo melkein 900 grammaa (ilman jalkaa ja jatketta). Enkä taitaisi edes tietää mitä sillä tekisin kun silmä on tottunut lyhyempiin polttoväleihin.
Omassa tekniikassa on puutteita. Laiteissa ei ole mitään vikaa – kuvaajasta kiinni, ellei tällä saa kuvia. Se on minun loppulausunto. Jäädään odotteleman huhuttua 300 mm:stä.
Mainittakoon vielä, että tämänkin laitteen ostin Suomesta, kivijalasta omalla rahalla.
ISO 400 210 mm f/8.0 1/320 sek
ISO 400 210 mm f/5.6 1/1600 sek
ISO 200 210 mm f/5.6 1/2500 sek
Naivistit Iittalassa
Sateisen päivän tekemisenä ajelu Hämeenlinnan Kalvolan Iittalaan. Melkein joka vuosi on naivistit tullut katsottua. Eipä juuri synkempää avauskuvaa voi tuosta näyttelystä olla. Harmaa sää, tyhjät pyörätelineet, mustat ikkunat. Sisällä on paljon hauskempaa. Martti Huuhaa Innanen sai yhden huoneen. Viime vuonna kuolleen taiteilijan muistoksi. Kuvassa viimeiseksi jäänyt hieman keskeneräinen, mutta signeerattu työ. En sen enempää arvioi töitä tai taiteilijoita kuin, että oli siellä ihan kivojakin. Naivismiakin on niin monenlaista. Siellä ne ovat, käy katsomassa.
Mäellä on myös Designmuseon sivutoimipiste Designmuseo Iittala, tunnettu varmaan aikaisemmin Iittalan lasimuseona. Paljon klassikkoja. Suomalainen lasi on kaunista, vaikkapa Wirkkalan Kantarelli.
Käväisy Kööpenhaminassa osa 5 – Visiting Copenhagen part 5
Vielä yksi postaus tästä kaupungista ja sitten saa Kööpenhamina jäädä seuraavaksi 28 vuodeksi.
Kööpenhaminassa pyöräillään paljon. Ilma on puhdasta ja hengityssuojan käyttö onkin mielestäni ainakin vaalimainoksissa liioittelua. Roomassa mietin, että jos ne kaikki skootterit olisivat autoja niin minkälainen ruuhka syntyisi. Täällä mietin, että jos nuo kaikki polkupyörät olisivatkin skoottereita. Aika moni pyörä oli satulan osalta hyvin varusteltu. Brooksin satulaa, jota en ole vielä itse raskinut ostaa, näkyi paljon. Tätä mallia kyllä ihmettelin, näyttää vinyyliltä? Viimeisessä pyöräilykuvassa olevalla sillalla on laskuri. Kello 16:16 päivän aikana oli mennyt jo 8159 pyöräilijää. Vuoden aikana 2171311 pyöräilijää. Kaupunki kiittää.
Otetaan vielä viimeiset vaalikuvat. Olisiko Alternativet hyvä vaihtoehto? Siis mitä, vihreät miehet valtaavat maan, aloitetaan Tanskasta? Mitenhän nämä tulevat toimeen vaalit voittaneen maahanmuuttokriittisten oikeistopopulistien kanssa? Pitäisikö ollakin maapallollemuuttokriittinen? Sitten oli tuo Sören Pind. Ellei tuo hatunheiluttaja ole voittaja niin ei kukaan. Sören laskeutuu Airliner 1900 koneesta kansan pariin. En ole keksinyt mikä on tuon kuvan esikuva. Viimeisenä vielä äänestä Jeppeä. Ei tainnut vaan nämä vaalit olla Jepen vaalit. Satulankin on joku pöllinyt Jepen pyörästä.
Päätetään pariin kaupunkikuvaan ja kauniiseen ja siistiin rautatieasemaan.
Lisätään vielä loppuun, että omalla rahalla maksoin matkan eikä minulla ole mitään yhteyksiä Tanskan valtioon, Haminan kaupunkiin tai kuvissa esiintyviin henkilöihin. Ruoat maksoi vaimo, siitä kiitos.
Käväisy Kööpenhaminassa osa 4 – Visiting Copenhagen part 4
Hoidetaan ensin pois yksi Kööpenhaminan pakollinen. Pienen vedenneidon tirkistely. Halusin vain käydä katsomassa onko hän muuttunut 28 vuodessa. Tuntui, että paikkaa oli vaihtanut, mutta asento pysynyt samana. Tuossa kun päivän olisi passissa niin kaikenlaista ihmistä tulisi nähtyä. Matkalla neidon luo otin toisinnon erästä kirjastossa näkemästäni kortista. Minä häpeämätön en osaa edes sanoa mikä patsas tuo on tai kenen kuvaa plagioin. Ei käy kateeksi noiden oppaidenkaan homma. Yhdenkin Tanskan reissun kun heität mukana bussilastillinen kiinalaisia, niin tiedät varmasti reissanneesi.
Yksi päivä meni zikzakkia museo- ja näyttelymaratonin merkeissä. Ensin Design Museoon. Joo-o, kyllä ihan hienoja juttuja, mutta jotain jäi puuttumaan. Oli vaihtuva näyttely, Arne Jacobsen osasto, tuoliosasto, astiaosasto, vaateosasto, Kaare Klint osasto jne… Olisinkohan halunnut edetä kokoelmaa selkeämmin aikakausittain. Vai olisinkohan sittenkin halunnut olla Design Centerissä. Joka tapauksessa kuvassa on Arne Jacobsen: Artichoke-valaisin.
Matkalla Design-museoon koin hetkellisen isänmaallisen tunteen. Kävellessäni katse oikeaan päin jonkun paraatikentän laitaa, melkein napsahti kantapäät yhteen. Lippaan en tietenkään vetänyt koska olin paljain päin. Tuliko näkökenttääni juuri pahvi-Marski pahvi-Käthyn selässä? Ei tullut, oli Christian X.
Sitten Carlsbergin Glyptoteekkiin. Erikoisnäyttelynä Man Ray: Human Equations. Esillä enemmänkin Rayn maalauksia ja veistoksia kuin valokuvia. Tulipa taas jotain uutta tästäkin taiteilijasta. Myös Man Ray palautti takauman vuodelta 2012. Yhtenä kokoelman osana oli myös Ranskalaisen maalaustaiteen osasto. Vaikka onkin nähnyt monta impressionistia ja työtä, niin aina ne vaan ihastuttaa.
Glyptoteekista jatkettiin rautatieaseman ohi vanhalle teurastamo- ja makasiinialueelle. Suurimmassa hallissa (Öksnehallen) oli näyttely Sören Solkär Surface. Linkin takaa löytyy monta näyttelyssä ollutta työtä. Yhteensä niitä oli noin 120. Isoja töitä isossa salissa. Hienoja valokuvina ja hienoja grafitteja ja seinämaalauksia. Hienoa, että jollakin on mahdollisuuksia tehdä tällaisia projekteja. Kannattaa käydä tai ainakin tutkia paikan tarjonta.
Hallissa oli myös Dennis Lehmann & Lasse Bak Mejlvang: Inuit Now. Kuvia Grönlannin elämästä. Samoilla tienoilla on myös Fotografisk Center Bygning 55, jossa oli esillä kolmen Grönlantilaisen nykykuvaajan ja Grönlantia paljon kuvanneen Jette Bangin (1914 – 1964) töitä. Grönlantikuvia näin muuallakin kaupungilla. Onkohan se pelkkää eksotiikkaa vai onko Grönlanti historiallinen piikki Tanskan takapuolessa?
Lopuksi taas vaalimainosta. Tämä oli kaikkein karuin plakaatti. Nainen järvessä, tarvitaanko paikalle fiktiivinen etsivähenkilö Philip Marlowe? Tuo tuoli, onko nainen pudonnut tuolilta? Onko äänestäjä pettynyt vihreäverikköön? Mitä tuo naru on? Ei niin hauska tapaus.
Otetaan kuitenkin lopunlopuksi rennosti ja nostetaan tossut kohti taivasta. Kyllä tämä tästä.
Ja loppujenlopuksi se takauma. Olimme Pariisissa jollain niistä hautausmaista etsimässä Man Rayn hautaa. Pyörimme oikeassa suunnassa, mutta oikeaa riviä ei löytynyt millään. Paikalle tuli paikallinen herrasmies ja kysyi (englanniksi): Etsittekö Man Rayn hautaa. Me (englanniksi): Oui, mistä arvasitte? Hän (edelleen englanniksi): Tänne päin hautausmaata ei ole hauduttu muita tunnettuja henkilöitä. Sitten hän jatkoi ja kertoi Man Rayn elämäntarinan ja historian. Hauska tapaus.
