Joulu on tulossa. Jouluihmisten mielestä kivaa, minun mielestä taas ei. Raatihuoneen toria koristeltiin kovalla tohinalla joulumarkkinoita varten. Japanilaisesta puutarhasta tuttu punavihreä teema toistui täälläkin. Torniteema taasen oli mielestäni korni, niin kuin tämä riimikin. Kun tuohon tolppaan pannaan valot päälle ei 100-vuotinen kirkkoarkkitehtuuri juuri huomiota saa. Jouluevankeliumissa on kohta, jossa paimenet olivat kedolla vartioimassa laumaansa. Tämä tiernapoika pisti lampaat kiinni sen verran tiukkaan, ettei kukaan ainakaan näistä tee tänä jouluna rosvopaistia. Joulupukkikin näyttäytyi. Apurin ilme on paljon kertova.
Raatihuoneen torilla oli valotaulu, missä vaihtuivat numerot. Luulin ensin, että se tarkoitti kuinka monta tuntia on jouluhelvetin avajaisiin. Se olikin laskuri, joka kertoi kuinka monta päivää on siihen, että hyväksytäänkö Hampurin hakemus järjestää olympialaiset joskus vuonna 2100 tai silleen. Kaikki eivät näitä kisoja halua. Enemmän oli julisteita vastaan kuin puolesta.
Joulupukin lisäksi muita kausittaisia kulkijoita olivat tai tulevat toivottavasti olemaan pakolaiset. Tarkoitan, että toivon, ettei kenenkään tarvitsisi paeta. Asemalla oli muovinauhalla rajattu alue, jossa vapaaehtoiset antoivat ruoka-, vaate-, vesi- ja lapsihuoltoa. Junalla tulevat, eivät polkupyörillä niin kuin Norjassa. Pakolaisten lisäksi kaupungilla näkyi kodittomien makuusijoja ja tavaroita. Mikäs sen parempi paikka parkittaa kärryt kuin finanssiministeriön pohjoisen konttorin portaiden eteen.
Matka kulki monesti raatihuoneen ja raatihuoneen torin kautta. Toisena matkapäivänä raatihuoneen edessä luikerteli satojen metrien pituinen ihmisjono. Ihmiset jonottivat jättämään viimeistä tervehdystä edellisenä päivänä kuolleelle Hampurin asukkaalle, 70-luvun ministeri ja liittokansleri Helmut Schmidtille. Torilla ja rakennuksessa oli suruliputus. Ihmiset jättivät paikalle kukkia, kynttilöitä, viestilappuja ja – mentholtupakka-askeja. Helmut Schmidt tunnettiin varsin kovana tupakkamiehenä.
Yhtenä päivänä aukion kautta kulkiessani huomasin, että paikalle oli saapunut rivi mustia kiiltäviä autoja ja kaksi tusinaa poliisin mobilisoituja yksiköitä. Nyt on menossa jotain suurta, tosi suurta. Mersun kyljessä P1, olisko President One? Angelica Merkel on varmaan saapunut rakennukseen. Ainakin neljä tuntia odotin pääoven edessä. Kuljettajat nousivat ajoneuvoihin ja tunsin, että kohta tapahtuu. Tapahtui todella. Kaikki lähtivät pois. Arvatkaa tuliko Merkel? No ei. Nich Merkel oder Sir Ravi Shankar, donnerwetter. Niin eikä Merkel edes ole presidentti vaan bundeskanzleri.
Vaikka Planten un blomen onkin iso puisto ja olin sinne vielä varta vasten menossa niin silti onnistuin kävelemään sen vierestä. Ei se mitään, tulinpa sitten eri reittiä pois. Puistoa oli laitettu jo jonkin verran talvikuntoon. Vesiaiheita oli kuivatettu ja luistelukentän jää jäädytetty, kukkivia kasveja ei juurikaan enää ollut. Muurilla oli kukkia, sodan aikana Hampurissa teloitettujen ranskalaisten vastarintaliikenaisten (Suzanne Masson, France Bloche-Serazin) muistoksi. Somasti oli lehtiä aseteltu pensaiden ja kivien päälle. Jonkun mielestä on varmaan hölmöä lähteä tuhannen kilometrin päähän kuvaamaan pyökkiä. Samaa puuta, jota löytyy Teijoltakin. Miksi mennä kaupunkiin jos sielläkin haluaa mennä metsään. Itse arvotan kaupunkia myös sen mukaan millaisia puistoja siellä on. Täällä oli kaikki: ruusutarha, rhodoistutukset, kirsikat ja japanilainen maisemapuutarha. Punaisen ja vihreän kontrasti, kaunista. Seuraavan kerran jos tänne menen, olen yhden päivän bongailemassa lintuja, kasveja ja maisemaa. Teijon mettiin pääsen myöhemminkin.
En ollut ainoa Hampurin kävijä joka oli harmistunut. Mikä lie tuota päätöntä vaivannut, mutta minua harmitti kun Kunsthallen remontti ei ollut vieläkään valmis. Kovasti siellä hommia tehtiin illallakin parin miehen voimin, joten eiköhän se valmistu suunnitellusti keväällä 2016. Pois harmaat ajatukset ja värit päälle. Matkoissa parasta on kun omat ennakkoluulot voi todeta ennakkoluuloiksi. Enpä olisi uskonut löytäväni tanssistudiota moskeijan yläkerrasta. Siinäpä on riemukkaasti monia kulttuureja päällekkäin ja minä kun luulin television tanssiohjelmien perusteella, että tanssijat ovat viimeisen päälle kireitä ja totisia tyyppejä. Eikä ku tantsut pystyyn ja naapurit mukaan.
Suomessa oli kylmää, pimeää ja märkää. Lähdin Hampuriin, siellä ei ollut kylmää. Hampuri on mukava kaupunki. Olen ollut siellä kerran fyysisesti ja sen jälkeen monesti henkisesti. Laitetaanpa muutama kuvakin esille kun niitä tuli jonkin verran otettua. Luin jokin aika sitten jostain, että katukuvissa pitäisi olla liikettä vai oliko se yleensäkin kuvissa. Osaan kyllä lukea ja ymmärränkin, mutta en kaikkia ohjeita paina mieleen. Lähdetään liikkeelle tällaisilla liikkeillä.
Ilman sen suurempia sepustuksia. Alster-järven rannalla ollaan ja rautatieasemaa on vaikea ohittaa kuvaa ottamatta.
Luulin, että tuosta mössöstä oli jo päästy marraskuuhun mennessä. Tarkoitus ei ole kuvata kliseisesti vesistön rehevöitymistä vaan tuoda valokuvan keinoin esiin luonnon erilaiset väri- ja materiaalikerrokset. Katseen lähtiessä kuvan alareunasta se päättyy kirkkauteen, valoon. Valo, joka voi olla lupaus paremmasta tai meidän loppuräjähdys ja jonkun muun alkuräjähdys.
Syysloman ensimmäisen päivä käytetään raittiin ilman keräämiseen ja suomalaisen mielimaiseman ihailuun. Loppuviikosta yritetään mennä muille maille ja siellä muistellaan, onko täällä jotain mitä voisi kaivata. Pääsinpä kerrankin sumuakin kuvaamaan.
Ei näkynyt revontulia. Iltakuvaaminen kiinnostaa – mutta. Ainoastaan Samyangin kanssa saa jotain kuvaa aikaiseksi. Vaikka näitä kuvia ei sillä otettukaan. Pimeässä tarkentaminen ei oikein onnistu muilla. Sen ongelma on, että se on liian laaja ja kalansilmäefekti on moneen tarkoitukseen liian voimakas. Sommittelemalla horisontin keskelle ja croppaamalla 16:9 formaattiin saa ihan kelvollisen kuvan. Ihmettelen sitä, että miksi tuntuu, että kamera käy pimeässä jotenkin hitaalla. Näyttö on hidas – tarkentamisessa varsinkin, mutta miksi napitkin reagoivat hitaasti. En ymmärrä. Ei varmaan kukaan muukaan.
Tämäkin on Turusta, mutta pidetään museokierroksesta erillään. Mitä symboloi musta ruusu lemmenlukkojen joukossa?
Minustahan alkaa tulla jo maailmankansalainen. Kolmannen kerta Turussa tänä vuon. Mihin maailma vielä heittääkään. Turussa Wäino Aaltosen museossa on Ismo Kajander Anartisti. Analyyttisellä tyylilläni kommentoin, että mielenkiintoinen ja hauska. Tuli sellainen olo, että taiteilijalla on vahva taiteen historian tuntemus. On leikittelyä ja on esikuvien kunnioitusta. Työt ovat pääasiassa esinekoosteita. Niistä Kitara ja klarinetti näyttää hienosti mistä kubismi on tehty, mieletöntä voisi joku nuorempi sanoa. Maalauksista Piirustuskoulussa jäi mieleen. En yleensä reproa näyttelyiden yksittäisiä töitä, enkä tee niin nytkään. Siellä ne on nähtävänä sinua varten. Kuva on yksityiskohta teoksesta Leikin loppu (2010). Kokonaisuudessaan tämä oli käynti, josta jäi hyvä mieli. Kannatti käydä.
Turun taidemuseossakin kävin, mutta siitä ei sen enempää, koska jäi muistiinpano ja muutkin välineet laukkusäilytykseen. Katsotaan sitten kun alkaa sellainen aika, että olen saanut hommattua sen kokoisen kameralaukun, että se mahtuu tuosta ovesta.